Seuraavassa on myös spoilereita:
Palataan siis vielä 3. osaan, jota luin hyyyyyvin hitaasti. Tapahtumat jotenkin junnasivat aika paljon paikoillaan. Levinin maatilalla vietetään paljon aikaa, tehdään heinätöitä ja puhutaan politiikkaa. Levinin velipuoli Sergei yrittää saada Leviniä osallistumaan kunnalliseen päätöksentekoon, mutta Levin - varsinainen populisti ja kansanmies - lähtee mieluummin talonpoikien kanssa niittämään heinää pelloiltaan. Heinäntekoa kuvaillaan kirjassa hyvinkin yksityiskohtaisesti ja mukana oli myös runsaasti sanastoa, joka oli ainakin tällaiselle luonnosta vieraantuneelle kaupungin kasvatille täysin vierasta. Esimerkiksi tämä kohta meni jokseenkin yli hilseen:
...levällään olevasta luo'osta muodostui nopeasti vaaleanvihreälle heinäsängelle harmaita, mutkittelevia karhoja. Naisten jäljessä kulkivat miehet hankoineen ja karhoista nousi leveitä, korkeita ja pulleita rukoja.
Tuossa on jo yhteensä neljä sanaa, joiden merkityksestä en ole täysin varma... :)
Toisaalla taas Aleksei Aleksandrovitš päättää, ettei Anna tule saamaan avioeroa vaan avioliiton kulisseja pidetään yllä keinolla millä hyvänsä. Yllättävän julmaksi ja kostonhimoiseksi osoittautuva Aleksei haluaisi myös - ainakin alitajuisesti - rankaista Annaa jotenkin:
Ja harkittuaan uudelleen kaksintaistelun, avioeron ja erossaelämisen eri puolia ja hylättyään ne uudelleen tuli Aleksei Aleksandrovitš vakuuttuneeksi siitä, että ainoa mahdollinen menettelytapa oli pitää vaimo luonaan, salata maailmalta mitä oli tapahtunut ja käyttää kaikkia mahdollisia keinoja laittoman lemmensuhteen lopettamiseksi ja ennen kaikkea - sitä Aleksei Aleksandrovitš ei myöntänyt itselleen - vaimonsa rankaisemiseksi.
![]() |
| Vihreä ja kiiltävä hollantilaiskurkku |
Neljäs osa alkaa siitä, kun Vronski joutuu harmikseen viihdyttämään Pietarilla vierailulla olevaa ulkomaalaista prinssiä. Hymyilin hämmentyneenä eräälle metaforalle: prinssin terveyttä kehutaan ja sanotaan, että huolimatta liiallisuuksista, joitten valtaan hän huvitteluissaan antautui, hän näytti aina raikkaalta kuin vihreä ja kiiltävä hollantilaiskurkku. Kaipa hollantilaiskurkut ovat marketin vihannesosastolla vihreitä ja kiiltäviä nykyäänkin, mutta harvemmin niitä rinnastaa ihmisen ulkonäköön. :)
Neljännen osan V luku oli yllättäen kuin komediasta! Aleksei päättää lopulta hakea laillista avioeroa ja käy sen vuoksi tapaamassa kuuluisaa pietarilaista asianajajaa. Asianajaja on Aleksein tilanteesta lähinnä huvittunut ja hätistelee toimistossaan hyöriviä koiperhosia. Ihanan piristävä kohtaus muuten melko synkän juonen keskellä!
Romantiikkaa on myös luvassa, kun Levinin ja Kittyn suhteen tapahtuu lopultakin se väistämätön, jota on taidettu odottaa romaanin alusta lähtien, eli jälleennäkeminen ja kihlaus. Anna puolestaan synkistelee omassa masennuksessaan ja tuntee olonsa yhä epätoivoisemmaksi. Hän jopa näkee enneunen, jonka mukaan hän kuolee synnytykseen.
Muutenkin 4. osa päättyy draamaan, kun Anna tosiaan on kuolemaisillaan synnytettyään tyttövauvan. Surun murtama Aleksei saapuu hänen luokseen antamaan hänelle anteeksi. Vronski ampuu itseään epätoivoissaan, muttei kuole. Aleksei vetkuttelee avioeron kanssa vielä lisää: tällä kertaa hän taas ei halua antaa Annalle eroa nimenomaan Annan itsensä vuoksi, ettei tämä menetä oikeuksiaan lapsiinsa ja joudu perikatoon.
Erityisesti Anna-Aleksei-Vronski -kolmiodraama muuttui monimutkaiseksi 3. ja 4. osan aikana. Voi vain hämmästellä, miten vähän oikeuksia ja vaihtoehtoja naisella tuon ajan yhteiskunnassa oli - erityisesti jos nainen itse oli se aviorikokseen syyllistynyt osapuoli. Romaanin alkupuolellahan jo esiteltiin toinen pettämistilanne, kun Stepan Arkadjevitš petti vaimoaan. Draamaahan siitäkin syntyi, mutta tilanteen dynamiikka oli täysin erilainen. Kaikki vain odottivat ja olettivat, että Dolly antaa lopulta anteeksi ja Dollyhan antoi. Anna taas on vaarassa menettää koko omaisuutensa, asemansa ja jopa lapsensa sen vuoksi, mitä hän on tehnyt. Tuntuu kovin epäoikeudenmukaiselta...
Mitä ajatuksia, kommentteja ja mielikuvia teille muille tuli mieleen näistä osista?


