Kansi: Elina Warsta Yö on pitkä kuin silkkitie: pehmeää samettia, kahisevaa taftia, karheaa pellavaa, nahkaa, turkistaljoja. Vaeltavat nomadit aavikolla, kamelikaravaanit Gobin autiomaassa, Syyriasta Kiinaan ja takaisin. Lokkien kirkuna satamassa, terva, koksi, merimiesten huudot, kirpeä hiki, köyden säikeet painautumassa kouraan, sylki salmiakkia, kuohuva suolainen meri ympärillä. Kerrankin joudun antamaan oikein negatiivista palautetta kirjasta... Käärmeenpesä oli yhtä kaukaa haettujen kielikuvien ilotulitusta, ontuvien vertausten listausta ja uuvuttavaa tajunnanvirtaa. Yllä oleva sitaatti antaa aika hyvän kuvan romaanin tyylistä: Yö on pitkä kuin silkkitie - ok, kaunis ja omituinen vertaus. Mutta kirjailija ei malta jättää kuvailua tähän vaan lähtee seuraamaan poukkoilevia assosiaatioitaan ja lukija yrittää vain pysyä mukana matkassa. Saamme kuulla jonkinlaisen kankaiden ja tekstiilien mainoskatalogin: pehmeää samettia, kahisevaa taftia, karheaa pellavaa, nahkaa, turkistaljoj