Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Loe Erlend merkityt tekstit.

Erlend Loe: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa

Hän näki reseptejä ja valokuvia ruoista, kuten keittokirjoissa yleensäkin, sekä kuvauksia annosten valmistusmenetelmistä, mutta hän näki myös valokuvia Nigellasta häärimässä keittiössään, aina eri vaatteissa, haistelemassa ruoka-aineita, sekoittamassa, hämmentämässä, kaatamassa, esimerkiksi maitoa pienestä kulhosta isompaan, ja työntämässä jotain suuhunsa tai aikomassa työntää jotain suuhunsa. Joissakin kuvissa Nigellan katse on pelkästään suloinen, toisissa taas ilkikurinen tai suorastaan hävytön. Päivitystahti sen kuin hidastuu vain... Blogiyhteisö on jäänyt elämässäni viime aikoina valitettavasti taka-alalle muiden juttujen varjoon. En ehtinyt osallistua Blogistanian Finlandian valintaan (vaikka Kätilö tekisi nyt kyllä mieli lukea!), enkä ole edes tehnyt mitään yhteenvetoa joulukuun saati viime vuoden luetuista. Ja Anna K. -kimppaluku pitäisi vielä lähiaikoina saada kunnialla päätetyksi. Noh, olen päättänyt etten ota bloggaamisesta nyt mitään stressiä, joten päivityksiä saattaa...

Erlend Loe: Tosiasioita Suomesta

Ja suomalaisilla on Kalevala, helkkari sentään, Kalevala, muinaiseepos vai mikä se nyt on, olen nähnyt siitä otteita televisiossa, kummalliset partaveikot juoksentelevat ympäriinsä ja laulavat ja uhraavat naisia ja toisiaan jumalalle ja vaikka kenelle. Ja heillä on poroja, heillä on kasapäin kaksoisvokaaleja ja heillä on viinaa. Tiedän Suomesta vaikka mitä. Etsin jotain kevyttä kesälukemista ja koska perinteinen hömppä saa minut kiemurtelemaan myötähäpeästä, päätin siirtyä huumorin pariin Liken pokkarin muodossa. Erlend Loen tunnetuin teos taitaa olla Supernaiivi , jota en ole lukenut, mutta jota on ainakin muutamassa arviossa kehuttu hulvattoman hauskaksi. Päätin kuitenkin aloittaa lukemalla muutamia tosiasioita Suomesta, koska tyypillisenä suomalaisena minulla on tietenkin sairaalloinen kiinnostus sitä kohtaan, mitä muut ajattelevat meistä . :D Huomio 1: Tätä kirjaa ei pitäisi lukea hiljaa itsekseen. Tätä pitäisi lukea ääneen, mieluiten tylsällä automatkalla väsyneen hilpeäss...