Kirjanurkkaus

Mitä te ajattelitte? Kaksi nuorta tyttöä - ja menitte yksinänne Puijolle, joka on julkinen paikka, melkein kuin ravintola? Ettekö te tienneet, kuinka hirveästi sopimatonta jo sekin on? Hyvä ystäväni asetti minulle haasteen lukea Minna Canthia , jonka kohdalla minulla on sivistyksessäni melkoisen nolo aukko - varsinkin näin kuopiolaisena. Muistaakseni olen nähnyt Canthin näytelmiä lavalla, mutta en ollut aiemmin lukenut rouvan teoksia. Päätin kuitenkin tunnetuimpien näytelmien sijaan lähestyä kirjailijaa novellien kautta. Minna Canth, jonka päivää tänään vietetään, tunnetaan ensisijaisesti näytelmäkirjailijana, mutta hän kirjoitti myös kertomuksia ja novelleja. Laulaja ja muita novelleja koostuu seitsemästä novellista vuosilta 1887 - 1895. Novellien päähenkilöt ovat tyttöjä tai naisia eri elämäntilanteissa. On sairasta äitiään hoitava, uhrautuva Kirsti; kohtalokkaan aamu-uninen lapsenvahti Emmi; kauppiasmiehensä rehellisyyttä epäilevä perheenäiti Elli... Novelleista välittyy en...

Astiakaappeihin päädyttyään kuvat leviävät kaikkialle: pyyhkeiden reunat, pussilakanat, kellot, tohvelit, sukkien resorit, tarrat, tahrat, muotoiset heijastimet, jokahahmot, mikähahmot, tuikkumuikkulyhdyt ja nurkissa seisovat designlamput, valettu muottiin, värisevät, kun Sohvi vielä ostaa lasit, veitset, teepussilaatikon, muupussilaatikon, ja pikkuinen myyjä myy. Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi voisi lukea vaikka kotimaisen kirjallisuuden klassikoita, mutta jos Alastalon salissa ei (edelleenkään) iske tai Seitsemän veljestä on jättänyt traumoja kouluajoilta, niin miltä kuulostaisi Juha Hurmeen novelli "Ylistalon huussissa" tai Petri Tammisen "Seitsemän veljestä - viidestoista luku"? Tai millaiseksi Kalevalan Ainon tarina muuttuu Joonas Konstigin käsissä ja millainen yllättävä loppu Antti Heikkisen versioon Juhani Ahon Rautatiestä sisältyy? Erkka Mykkäsen toimittama antologia, jonka alaotsikko on Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista , koostuu kymmenen...

Makaan selälläni joen pohjassa. Tiedän, että on talvi, koska joen pinta on jäässä. Ilma on tummumassa, mutta vielä ei ole pimeää. Ylitseni virtaava vesi on painanut minut pohjaan keskelle sinne uponneita jätteitä ja romuja. Veden täytyy olla kylmää, mutta en tunne sitä lainkaan; sen sijaan minulla on lämmin ja mukava olo. En hengitä - minun ei tarvitse. "Nostalginen, yllättävä, aavemainen" - nämä kolme adjektiivia on valittu takakanteen kuvailemaan Heikki Hietalan novellilajitelmaa. Hietalan esikoisromaani Hotelli Tulagi oli positiivinen yllätys: kertomus entisestä toisen maailmansodan hävittäjälentäjästä oli sekä viihdyttävän toiminnallinen että haikean nostalginen. Odotukset novelleita kohtaan olivat siis jo valmiiksi korkealla. Suomalaiset lukijat saavat nauttia Hietalan tuotoksista hieman jälkijunassa, koska kirjailija kirjoittaa Hannu Rajaniemen tavoin englanniksi, ja teokset pitää siis suomentaa. Tässä tapauksessa välissä ehti kulua viitisen vuotta: alkuperäinen...

Kansi: Elina Warsta Pohjois-Suomi, 30-luvun puutteenperä ja faskismin nousu. Irga Villilintu suksii pitkin Veräisen jäätä ajokoirat kintereillään. Ollaan viiden kilometrin päässä Neuvosto-Venäjän rajasta. Hankinäyttämö on silattu täyteen pörröisiä pajunkissoja, aurinkoräähkässä narskahtelevia ikihonkia, gallenkallelamaista, vanhakantaista mutta samalla suksenliukastavaa laturomantiikkaa, kirssihameen rahinaa, ryskykuiskeista jäänpirskahtelua, ja takaa-ajajien huutoa. Viime vuoden syyskuussa nurisin heti tuoreeltaan suomalaisen Grantan erikoisnumeron ilmestymisen jälkeen siitä, ketkä olisi pitänyt laskea mukaan "parhaisiin nuoriin suomalaisiin kirjailijoihin". Erityisesti Maija Muinosen , Inka Nousiaisen ja Hanna Haurun jääminen "parhaimmiston" ulkopuolelle harmitti. Granta 3 piti kuitenkin lukea, enkä paria poikkeusta lukuun ottamatta todellakaan pettynyt mukaan valittuihin teksteihin. Päätoimittaja Aleksi Pöyryn kirjoittaman esipuheen mukaan erikoisnumero...

Kuskin humalankukkamaiset kasvot viipyilivät Ding Gou'erin mielessä hetken, mutta alkoivat sitten haaleta ja kutistua sihahdellen, ja vähitellen ne hajosivat kokonaan kuin vaahto oluttuopista. Törkyinen ja töyssyinen tie kiemurteli kuin kuhmurainen, mutkainen suoli. Kuorma-autoja, traktoreita, hevoskärryjä, härkäkärryjä... pitkänä jonona kuin oudon hirviön luikerteleva pyrstö. Ostin Suomen ensimmäisen Granta -"aikakauskirjan" viime vuoden Helsingin kirjamessuilta ja olen selaillut ja lueskellut sitä sieltä täältä useamman kuukauden ajan, mutta nyt vasta sain luetuksi (yhtä lukuun ottamatta) kokoelman kaikki tekstit läpi. Kuuluisan ja arvostetun Grantan tuominen Suomeen on päätoimittaja Aleksi Pöyryltä ja muulta toimittajakunnalta varmasti tärkeä kulttuuriteko, mutta, mutta... Ainakaan ensimmäisen Grantan raaka-aineista ei valmistu mitään kovin herkullista tai suussa sulavaa. Ruoka on nimittäin sellainen sekamelska, että en oikein tiedä, mitä siitä pitäisi ajatel...

Seinäpaperissa on jotain sellaista, mitä kukaan minun lisäkseni ei voi ymmärtää, eikä koskaan tule ymmärtämään. Päällyskuvion alaiset himmeät muodot muuttuvat päivä päivältä selkeämmiksi. Kuvio on aina samanlainen, joskin tavattoman mutkikas. Näyttää aivan siltä kuin sen takana ryömisi kumara nainen. Mikäpä sopisi paremmin Kansainväliseen naistenpäivään kuin arvio Charlotte Perkins Gilmanin feministiklassikosta Keltainen seinäpaperi ? Luin tämän itse asiassa jo jokin aika sitten, mutta arvio on jäänyt uupumaan, vaikka otinkin kirjasta peräti muistiinpanoja. Olen lukenut Gilmanilta aiemmin maailman ensimmäiseksi feministiseksi utopiaromaaniksi kutsutun Herlandin , joka kertoo kolmen miehen tekemästä tutkimusmatkasta pelkkien naisten asuttamaan syrjäiseen maahan. Nyt suomennettu Keltainen seinäpaperi ja muita kirjoituksia on kääntäjä Ville-Juhani Sutisen kokoama teos, johon kuuluu Keltainen seinäpaperi -novellin lisäksi useita Gilmanin kirjoittamia esseitä, kirjoituksia ja runo...

Tämä oli Venetsia, keimaileva ja petollinen kaunotar. Puoleksi taru, puoleksi pyydys muukalaisille - tämä kaupunki, jonka tunkkaisessa ilmassa taide kerran rehoitti tuhlailevin muodoin ja jonka muusikot loivat säveliä, jotka viettelevinä tuudittavat aistillisiin uniin. Seikkailijan silmät joivat sen upeutta, hänen korvansa täyttyivät sen melodioista. Thomas Mannin 1912 julkaistu novelli ilmestyi suomeksi ensimmäistä kertaa Toini Kivimäen suomentamana vuonna 1928 (2. painos vuonna 1957). Novelli on suomennettu uudestaan 1980-luvulla ja julkaistu Tammen kertomuskokoelmassa Kuolema Venetsiassa ja muita kertomuksia vuonna 1997. Mannin novellin päähenkilö on ikääntyvä müncheniläinen kirjailija, Gustav von Aschenback, joka lähtee Venetsiaan viettämään rentouttavaa lomaa. Hotellissa hän kuitenkin iskee silmänsä kauniiseen, 14-vuotiaaseen puolalaispoikaan, Tadzioon. Poika vaikuttaa Gustaviin niin voimakkaasti, että hän päättää jäädä Venetsiaan vielä senkin jälkeen, kun suurin osa mui...