Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella ruotsi merkityt tekstit.

Anne Swärd: Kesällä kerran

Kaj on jämähtänyt aloilleen vaikka hänen olisi pitänyt muuttaa kotoa pois jo vuosia sitten. Hänen elämänsä... joskus ajattelen että se on kuin juhla johon hän on tullut kutsumatta. Hän on livahtanut sisään eikä uskalla mennä ulos edes tupakalle, koska ei tiedä onnistuuko pääsemään takaisin sisälle. Ei ole väliä montako kertaa hänelle sanoo että hänestä pidetään, hän unohtaa sen joka kerta yhtä nopeasti. Pidän Kajsta enemmän kuin itsestäni mutta hän sanoo vain ettei niin erilaisia asioita voi verrata. Anne Swärdin Viimeiseen hengenvetoon oli yksi viime vuoden hienoimpia lukuelämyksiä. Se oli niitä kirjoja, jotka menevät jonnekin syvälle ytimeen asti ja joista on täysin mahdotonta kirjoittaa mitään järkevänkuuloista arvostelua. Niitä kirjoja, joiden jälkitunnelmissa haluaisi vain velloa hiljaa ja itsekseen, puhumatta tai kirjoittamatta mitään, ettei tunnelma hajoa pirstaleiksi... Tästä voimme myös päätellä, että odotukseni Swärdin nyt alkuvuodesta suomennettua esikoiskirjaa kohtaa...

Stieg Larsson: Miehet jotka vihaavat naisia

Armanskin oli vaikea sopeutua siihen, että hänen tähtitutkijansa oli kalpea, anorektikon näköinen tyttö, jolla oli sänkitukka ja lävistyksiä nenässä ja kulmakarvoissa. Hänellä oli kahden sentin ampiaistatuointi kaulassa, kiehkura vasemmassa käsivarren hauiksessa ja toinen nilkassa. Joskus, kun hänellä oli ollut olkainpaita yllään, Armanski oli huomannut että lapaluun päälle oli tatuoitu isohko lohikäärme. Tunnustan heti alkuun, että Stieg Larssonin Millenium-trilogian avausosan lukeminen oli minulle eräänlainen kokeilu. Dekkarit eivät kuulu vakiolukemistooni, mutta olen uteliaana seurannut Larssonin kirjoja ympäröivää hypetystä (josta tulee mieleen Dan Brownin Da Vinci -koodin maailmanvalloitus - sen luin muuten myös vastaavanlaisen uteliaisuuden innoittamana). Asetin kirjalle siis jo etukäteen kohtuuttoman suuret ennakko-odotukset: täytyyhän tässä olla jotain erityistä; eiväthän miljoonat lukijat ympäri maailmaa voi olla väärässä! En taida kirjoittaa perinteistä arviota kirjas...

Anne Swärd: Viimeiseen hengenvetoon

Aurinkoa, unta, leikkiä. Kesä oli vain meitä varten ja me sitä varten. Niin kauan kuin meillä oli toisemme, meillä oli kaikkea. Villihunajaan kastettuja heinäsirkkoja, kotoa salakuljetettuja ruoantähteitä. Me joimme sadevesitynnyristä, kävimme suihkussa kaatosadekuuroissa. Me nukuimme. Enemmän kuin mitään muuta me nukuimme, salaista unta, Lucas ei koskaan saanut tarpeekseen. Minun oli opeteltava pitämään siitäkin, tai ainakin olemaan hänen kanssaan kärsivällinen. [...] Me uskoimme olevamme turvassa kun heittäydyimme kaikkeen täysin valmistautumattomina, kuljimme lähellä rajaa mutta ylittämättä sitä, työnsimme sitä vain edessämme, ei ei eikä eikä. Tämän luettuna ensimmäinen ajatukseni oli 'apua, en osaa kirjoittaa tästä varmasti mitään'. Reilu viikko on vierähtänyt siitä, kun suljin kirjan kannet ja nyt tuntuu edelleen vaikealta yrittää pukea kokemusta sanoiksi. Muut ovat toki jo yrittäneet ja onnistuneet: kirjan koskettavan kauniin tunnelman on tavoittanut hienosti Ilse , sen...

Unni Drougge: Hella H:n tunnustukset

Tästä hetkestä alkaen vietän lopun elämäni Jojon kanssa! Teen hänet riippuvaiseksi Hella Hellistä. Hellasta tulee hänen turvallinen ankkurinsa, joka ei koskaan hylkää häntä. Hell muodostaa aluksen seikkailuja pursuavat kansirakenteet, jotka pitävät kyllästyneisyyden kurissa. Kuten Jukka Petäjä Hesarin arvostelussa kirjoittaa, Unni Drouggen Hella H:n tunnustukset paljastaa heti alussa esikuvakseen Vladimir Nabokovin Lolitan . Venäläisklassikon sukupuoliroolit ovat kuitenkin vaihtuneet toisinpäin ruotsalaiskirjailijan romaanissa: keski-ikäisen miehen, Humbert Humbertin, on korvannut keski-ikäinen nainen, jonka nimessä on kuitenkin samanlaista toistoa: Hella Hell. Päähenkilön himon ja rakkauden kohde ei olekaan 12-vuotias tyttö vaan 13-vuotias poika. Romaanissa Hella H. kirjoittaa mitään sensuroimatta omista intohimoistaan ja yrityksistään vietellä teinipoika Jokke eli "Jojo". Hän yrittää puolustella tekojaan sillä, että hänen kohteensa on "varhain kehittynyt" ...