Kirjanurkkaus

Ulkona silkkiäispuussa lauloi öisin kaskas. - Kuivassa poppelissa talon toisella puolella linnut visersivät kaiket päivät. Yhtenä yönä heidän omassa huoneessaan oli ollut heinäsirkka. Se oli istunut vihreänkirjavalla kivilattialla ja vinguttanut jaloillaan yksitotista musiikkia pimeydessä. Ääni oli niin kova, että heidän oli lopulta vietävä heinäsirkka ulos voidakseen nukkua. Öisin kun valo oli sammutettu he saattoivat nähdä tulikärpäsen säkeniä huoneessa tai pinjojen alla varjossa tien luona. Din egen -nimellä 1966 Ruotsissa julkaistu Annakarin Svedbergin romaani joutui saman tien Ruotsin kirjastojen sensuroitujen kirjojen listalle. Sen kummempaa paheksunnan aihetta kirjassa ei ollut kuin kahden naisen välinen rakkaussuhde. Suomi oli kerrankin asiassa liberaalimpi, koska Svedbergin teos suomennettiin jo vuonna 1968 ja pääsi Suomessa jököttämään kirjastojen hyllyihin. Svedberg oli yksi ensimmäisiä ruotsalaisnaisia, joka käsitteli avoimesti homoseksuaalisuutta täysin luonnollise

Aidan läpi, kiemurtelevien kukkaköynnösten raoista, näin heidän lyövän. He menivät sinne päin missä lippu oli ja minä seurasin aidan takana. Luster etsi ruohikosta mulperipuun luota. He ottivat lipun ylös ja löivät. Sitten he panivat lipun takaisin ja menivät pöydän luo ja mies löi ja toinen löi. Sitten he jatkoivat kulkuaan ja minä seurasin aidan takana. Säännöllisin väliajoin tiedotusvälineet ja muut tahot julkaisevat kiisteltyjä top-50 tai top-100 -listoja (länsimaisen) kaunokirjallisuuden parhaista kirjoista. William Faulknerille on lähes aina varattu näiltä listoilta vähintään se yksi pakollinen vakiopaikka - ja usein tässä yhteydessä mainitaan nimenomaan Ääni ja vimma -romaani. Ne jotka lukevat amerikkalaista 1900-luvun alkupuolen kirjallisuutta tuntevat kyllä usein hemingwaynsä ja steinbeckinsä, mutta Faulkner taitaa olla vähemmän tunnettu tuttavuus Nobelin kirjallisuuspalkinnosta huolimatta. Syynä tähän on ehkä Faulknerin romaanien surullisenkuuluisa vaikeatajuisuus. Ääni

"Niinpä minä olenkin päättänyt, että kahdeksas syntymä on oleva juhla, seremonioista suurin, ilo, jota kestää seitsemän päivää ja seitsemän yötä. Sinusta tulee äiti, oikea äiti, sinä olet valtiatar, sillä sinä olet synnyttänyt pojan. Lapsi jonka saatat maailmaan on oleva miespuolinen, on oleva mies, ja hänen nimekseen tulee Ahmed, vaikka hän olisikin tyttö!" Kirjaston poistomyynnistä mukaan lähtenyt Tahar Ben Jellounin varhaisin suomennettu romaani, Seitsemäs portti (1987), on varsinainen löytö. Romaani on mukaansatempaava ja aiheensa puolesta ainakin erikoinen. Kirja kertoo sukupuoli-identiteetin etsimisestä muslimimaassa. Tarinankertoja marokkolaisessa katukahvilassa kertoo seuraavaa: olipa kerran harras muslimi, marokkolainen perheenisä Ahmed, joka tunsi olevansa kirottu. Hänen vaimonsa oli synnyttänyt peräti seitsemän tyttöä peräjälkeen, ja miehen veljet uhkasivat viedä hänen perintöosansa miespuolisen jälkeläisen puuttuessa. Niinpä Ahmed päätti, että seuraavaksi sy

Isällä on kaveri jonka nimi on Fred. Isä ja Fred istuvat enimmäkseen sohvalla ja ovat yksin yhdessä. He kastelevat vatsahaavaansa kahvilla ja syövät pizzaa jonka isä osaa lämmittää erityisen taitavasti mikrossa. Aina kolme minuuttia ja niin ja niin monta wattia ja voilà - kuin kotona tehtyä. Emma Juslinin kolmas romaani ja toinen suomennettu on lähes yhtä täynnä kutkuttavan hauskaa kielellä leikittelyä kuin aiempi Frida ja Fridakin . Yksin yhdessä seuraa kolmen naisen yksinäisyyttä, itsenäistymistä ja kuoleman käsittelyä. Olga käy lukiota ja asuu yhdessä isänsä Mitjan kanssa. Äiti on lähtenyt pois ja isä jakaa asunnon hiljaisuuden kahvikupin ääressä naapurinsa Fredin kanssa. Fredin tytär Stina hajoaa täysin, kun hänen poikaystävänsä Sebastian jättää hänet. Harhailu Helsingin syksyisillä kaduilla vie Stinan loputkin elämänhalut. Olgan äidinkielenopettaja ja Stinan ystävä Tove purkaa omaa yksinäisyyttään ja turhautumistaan synkkiin runoihin. Ihmissuhdekiemurat eivät kuitenkaan ole

Silloin viha sai voiton Morgothissa ja hän sanoi: "Mutta minä voin käydä käsiksi sinuun ja kirottuun huoneeseesi, ja minun tahtoani vasten teidät särjetään, vaikka olisitte teräksestä tehdyt." [...] Silloin Morgoth ojensi pitkän kätensä Dor-lóminia kohti ja kirosi Húrinin ja Morwenin ja heidän jälkeläisensä näin sanoen: "Katso! Ajatukseni varjo on heidän päällään minne ikinä he menevät, ja vihani vainoaa heitä maailman ääriin saakka!" J. R. R. Tolkienin Húrinin lasten tarina on aiemmin kerrottu eri muodoissa ja jokseenkin pirstaleisena sekä Silmarillionissa (suom. 1979) että Keskeneräisten tarujen kirjassa (suom. 1986). Taru sormusten herrasta -trilogiassakin Húrin ja hänen poikansa Túrin mainitaan ohimennen "vanhan ajan mahtavina haltiamielinä". Pelkästään Hobitin ja Taru sormusten herrasta -romaanit lukeneet saattaa yllättää se, miten laaja ja monimutkainen esihistoria näiden romaanien tarinoita edeltää. Tolkien itse työsti ja kirjoitti esimerki