Kirjanurkkaus

Astiakaappeihin päädyttyään kuvat leviävät kaikkialle: pyyhkeiden reunat, pussilakanat, kellot, tohvelit, sukkien resorit, tarrat, tahrat, muotoiset heijastimet, jokahahmot, mikähahmot, tuikkumuikkulyhdyt ja nurkissa seisovat designlamput, valettu muottiin, värisevät, kun Sohvi vielä ostaa lasit, veitset, teepussilaatikon, muupussilaatikon, ja pikkuinen myyjä myy. Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi voisi lukea vaikka kotimaisen kirjallisuuden klassikoita, mutta jos Alastalon salissa ei (edelleenkään) iske tai Seitsemän veljestä on jättänyt traumoja kouluajoilta, niin miltä kuulostaisi Juha Hurmeen novelli "Ylistalon huussissa" tai Petri Tammisen "Seitsemän veljestä - viidestoista luku"? Tai millaiseksi Kalevalan Ainon tarina muuttuu Joonas Konstigin käsissä ja millainen yllättävä loppu Antti Heikkisen versioon Juhani Ahon Rautatiestä sisältyy? Erkka Mykkäsen toimittama antologia, jonka alaotsikko on Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista , koostuu kymmenen...

Voi minua poloista! Tunnen liiankin syvästi, että kaikki on omaa syytäni - ei, syy ei ole oikea sana! On vain niin, että kaiken tämän kärsimyksen lähde on minun sisälläni, niin kuin oli aiemmin kaiken autuuden lähde.  Yksi niistä harvoista lukuhaasteista, johon olen tänä vuonna uskaltanut lähteä mukaan, on Omppu / Reader, why did I marry him? -blogin emännöimä Klassikkohaaste. Tarkoituksena on valita jokin klassikkoteos, jonka on jo pitkään halunnut lukea, lukea se ja julkaista siitä postaus tänään, 31.7. Valitsin kirjan, jonka avulla saan napattua kaksi, ei vaan itse asiassa kolme kärpästä yhdellä iskulla. Johann Wolfgang von Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset on ensinnäkin haasteen mukaisesti klassikko, jota en ole vielä lukenut (vaikka olisi kai pitänyt). Toiseksi olen voittanut kirjan (jo aikoja sitten) Luetut, lukemattomat -blogin arvonnassa, ja täytyyhän nyt toisen kirjabloggaajan lahjaan hyvänen aika vihdoin perehtyä! Kolmanneksi minulla ja vaimollani on keskinäin...

Koko ajan Juana olikin koettanut pelastaa vanhasta rauhasta jotakin, pelastaa jotakin siitä ajasta, joka oli ollut ennen helmen ilmestymistä. Mutta nyt oli kaikki mennyttä, mitään ei ollut pelastettavissa. Ja tämän tuntien hän hylkäsi heti menneisyyden. Ei ollut muuta tehtävää kuin koettaa pelastautua. John Steinbeckin klassikkoromaani Helmi kuului kouluni pakolliseen lukemistoon 8. luokalla; edellisestä lukukerrasta on siis kulunut reilusti yli kymmenen vuotta. Kirjasta jäi kuitenkin mieleen sen lohduton tunnelma, traagisuus ja epäoikeudenmukaisuus. Muistan, että meidän piti myös analysoida romaanin henkilökuvausta. Itselleni jäi mieleen erityisesti vastenmielinen kuvaus rikkaasta, ylipainoisesta lääkäristä, joka hoiti vain ne sairaat, joilla oli tarpeeksi rahaa ja vaikutusvaltaa. Jos romaani pitäisi jotenkin kiteyttää, niin sen pääsanoma olisi varmaankin se, että raha ei takaa onnellisuutta. Romaanin juoni on yksinkertaisimmillaan perinteinen tarina miehestä, joka nousee ryysy...

Äiti lähettää hakemaan pullean pikku leivonnaisen, jota kutsutaan nimellä "Petite Madeleine" ja joka on kuin simpukan uurteisessa kuoressa valettu. Ja kohta minä konemaisesti, synkän tämän päivän ja ikävän huomispäivän lannistamana vein huulilleni lusikallisen teetä, jossa olin pehmittänyt "madeleinen" palasta. Mutta heti kun kakunmurut ja tee koskettivat kitalakeani, minä hätkähdin, jännityin ja tarkkasin mitä eriskummallista minussa tapahtui. Minut oli vallannut, eristänyt suloinen nautinnon tunne, ja ilman mitään näkyvää syytä. Huh, huh... Sain kuin sainkin viime kuussa luettua Saran Kadonnutta aikaa etsimässä -haasteen ensimmäisen osan, Combrayn . Mitään hienoa kirjallista analyysiä en uskalla lähteä romaanista tekemään vaan kuvailen vain vähän lukukokemusta. Marcel Proustin lukeminen ei itse asiassa ollut ihan niin haastavaa kuin odotin, vaikka rönsyily, pikkutarkat kuvaukset, toisiinsa iloisesti sekoittuvat muistot ja ylipitkät lauseet kävivät välillä he...

Nyt kun syksy on virallisesti polkaistu käyntiin syyskuun muodossa ja viimeisetkin kesälomat on varmaan pidetty, on aika tarttua uusiin haasteisiin myös lukemisen osalta. Tässä kuussa alkoi Kadonnutta aikaa etsimässä -haaste ja Satu pisti pystyyn Ruusun nimi -read-a-longin , mutta jos joku vielä kaipailee lukuhaastetta loppuvuodelle, niin nyt olisi oiva tilaisuus saada vertaistukea Anna Kareninan lukemiseen! Romaanin lukemalla voi samalla osallistua vaikka 10 klassikkoa -haasteeseen tai 500+ minihaasteeseen hiukan jälkijunassa. :) Itse laitan kimppaluvun pystyyn lähinnä haasteeksi itselleni, jotta saisin tämän tiiliskiven luettua vuoden loppuun mennessä. Mutta olisi ilahduttavaa, jos tähän uskaltautuisi mukaan muitakin, jotta kimppaluku olisi nimensä veroinen! :) Anna Karenina on alun perin julkaistu jatkokertomuksena, joten sen lukeminen osissa pidemmän ajan kuluessa on itse asiassa Tolstoin alkuperäiselle julkaisulle "uskollisempi" tapa lähestyä teosta. Romaani ja...

Hui, tämä on paha! Kirjaklassikkoja on tullut luettua tasaiseen tahtiin vuosien varrella sekä koulu- ja opiskelujuttujen takia että muutenkin. Ja lastenkirjallisuuden klassikkoteokset ovat sitten asia erikseen. Koska en osaa valita vain yhtä, vastaan kolme eri suosikkia. ;) Lapsena rakastin Pupu Tupuna ja Miina ja Manu -sarjoja. Otso-herra oli myös kova nimi. Ehkä rakkain lastenkirjallisuuden klassikko oli kuitenkin Oiva Paloheimon Tirlittan , jota minulle luettiin ensin ääneen ja jota luin vanhemmalla iällä itse. Tirlittanin tarinassa oli jotain maagista ja jopa pelottavaa. Romaanissa Tirlittanin koti hajoaa salamaniskussa niin, että vanhemmat ja sisarukset lentävät kaikki eri ilmansuuntiin ja Tirlittan jää yksin selviämään maailmassa pyjama päällään. Hän lähtee kulkemaan okariina kädessään ja etsii vanhempiaan. Muistan, että lapsena ei ymmärtänyt monia kirjan asioita - esimerkiksi erään tädin sairastama luuvalo kuulosti nimen perusteella kummalliselta sairaudelta. Suomalaisi...

Sitten Stephenin oli kerrottava hänelle julma totuus, hänen oli sanottava: "Minä olen yksi niistä, jonka Jumala on otsamerkinnyt. Kuten Kain, minut on merkitty ja tahrittu. Jos tulet luokseni, Mary, maailma kammoksuu sinua, vainoaa sinua, kutsuu sinua saastaiseksi. [...] sinä käännyt puoleeni ja sanot: 'Sinä ja minä olemme kunniakkaampia kuin nämä ihmiset. Miksi maailma vainoaa meitä, Stephen?' Ja minä vastaan: 'Koska tässä maailmassa suvaitaan ainoastaan niin kutsuttuja normaaleja.' Ja kun haet luotani suojaa, sanon: 'En kykene suojelemaan sinua, Mary, maailma on vienyt minulta oikeuteni suojella. Olen aivan avuton, voin vain rakastaa sinua.'" Näin pohdiskelee Stephen Gordon, yläluokkaan kuuluva englantilainen nainen, Radclyffe Hallin (alun perin Marguerite Radclyffe-Hallin ) klassikkoromaanissa Yksinäisyyden kaivo , jonka Basam Books eräänlaisena kulttuuritekona julkaisi viime vuoden puolella ensi kertaa suomeksi. Yksinäisyyden kaivo kuuluu niihin...

Sillä vakaa käsitykseni on, että jos elämme vielä ainakin sata vuotta [...] ja jos meillä on kullakin viisisataa puntaa vuodessa ja omat huoneet; jos vapaus on muodostunut meille tavaksi ja jos meillä on rohkeutta kirjoittaa täsmälleen niin kuin ajattelemme; [...] siinä tapauksessa tilaisuus on ilmaantunut ja kuollut runoilija, Shakespearen sisar, ottaa uudelleen sen hahmon josta hän on luopunut niin usein. Oma huone ei välttämättä kuulu kaunokirjallisuuden piiriin, vaikka sisältääkin fiktiivisiä elementtejä. Ennemminkin se on kirjallisuustieteellinen teos, feminismin klassikko, joka kaikkien nais- ja miksei myös mieskirjailijoiden pitäisi lukea. Teos perustuu kahteen Virginia Woolfin vuonna 1928 pitämään esitelmään ja sen perusajatukset on esitetty myös Woolfin esseessä Naiset ja kirjallisuus (1929). Woolfin mielipiteet pohjautuvat ajatukselle siitä, että naisella tulee olla oma huone ja rahaa, jotta hän voisi toimia kirjailijana tai runoilijana. Tilan ja varallisuuden omistamin...

'Is it true,' she said, 'that England is like a dream? Because one of my friends who married an Englishman wrote and told me so. She said this place London is like a cold dark dream sometimes. I want to wake up.' 'Well,' I answered annoyed, 'that is precisely how your beautiful island seems to me, quite unreal and like a dream.' 'But how can rivers and mountains and the sea be unreal?' 'And how can millions of people, their houses and their streets be unreal?' 'More easily,' she said, 'much more easily. Yes a big city must be like a dream.' Jean Rhys' Wide Sargasso Sea is considered to be one of the most important postmodern feminist texts. It is a classic example of a postcolonial text 'writing back' to its colonial counterpart. In this case that counterpart is Charlotte Brontë's Jane Eyre . I remember being puzzled by the existence of the madwoman in the attic when I first saw Jane Eyre as a ...

Aidan läpi, kiemurtelevien kukkaköynnösten raoista, näin heidän lyövän. He menivät sinne päin missä lippu oli ja minä seurasin aidan takana. Luster etsi ruohikosta mulperipuun luota. He ottivat lipun ylös ja löivät. Sitten he panivat lipun takaisin ja menivät pöydän luo ja mies löi ja toinen löi. Sitten he jatkoivat kulkuaan ja minä seurasin aidan takana. Säännöllisin väliajoin tiedotusvälineet ja muut tahot julkaisevat kiisteltyjä top-50 tai top-100 -listoja (länsimaisen) kaunokirjallisuuden parhaista kirjoista. William Faulknerille on lähes aina varattu näiltä listoilta vähintään se yksi pakollinen vakiopaikka - ja usein tässä yhteydessä mainitaan nimenomaan Ääni ja vimma -romaani. Ne jotka lukevat amerikkalaista 1900-luvun alkupuolen kirjallisuutta tuntevat kyllä usein hemingwaynsä ja steinbeckinsä, mutta Faulkner taitaa olla vähemmän tunnettu tuttavuus Nobelin kirjallisuuspalkinnosta huolimatta. Syynä tähän on ehkä Faulknerin romaanien surullisenkuuluisa vaikeatajuisuus. Ääni ...

All true histories contain instruction; though, in some, the treasure may be hard to find, and when found, so trivial in quantity, that the dry shrivelled kernel scarcely compensates for the trouble of cracking the nut. Whether this be the case with my history or not, I am hardly competent to judge. I sometimes think it might prove useful to some, and entertaining to others; but the world may judge for itself. Shielded by my own obscurity, and by the lapse of years, and a few fictitious names, I do not fear to venture; and will candidly lay before the public what I would not disclose to the most intimate friend. The debut novel written by the youngest of the Brontë sisters tells the story of a governess who is, in many ways, similar to Charlotte Brontë's famous Jane Eyre . Anne Brontë only wrote one other novel in addition to Agnes Grey (first published in 1847), The Tenant of Wildfell Hall (1848). She died of tuberculosis the following year. Agnes Grey could be called an au...

Herra Hyde oli kalpea ja melkein kääpiö. Hän vaikutti rujolta ilman mitään näkyvää epämuodostumaa. Hänen hymynsä oli epämiellyttävä, hän oli käyttäytynyt lakimiestä kohtaan pelokkaasti, mutta samalla röyhkeästi, ja hänen äänensä oli käheä, kuiskaava ja särähtelevä - kaikki tämä puhui häntä vastaan. Mutta ne eivät silti riittäneet selittämään sitä ennen kokematonta vastenmielisyyttä, inhoa ja pelkoa, jota herra Utterson tunsi häntä kohtaan. Myös lastenkirjailijana tunnetun (mm. Aarresaari ) skotlantilaisen Robert Louis Stevensonin kauhuklassikko on nyt julkaistu uutena painoksena Otavan Keskiyön kirjasto -sarjassa. Vuonna 1886 englanniksi ilmestyneen pienoisromaanin henkilöt ovat muodostuneet käsitteeksi, hyvään ja pahaan jakautuneen persoonan symboliksi. VAROITUS: spoilereita luvassa Tarina pääpiirteissään on varmasti kaikille tuttu ainakin jostain sen monesta versioista, elokuvasovituksista, sarjakuvista tms. Lontoolainen tohtori Jekyll onnistuu kehittämään laboratoriossaan ai...

Tämä oli Venetsia, keimaileva ja petollinen kaunotar. Puoleksi taru, puoleksi pyydys muukalaisille - tämä kaupunki, jonka tunkkaisessa ilmassa taide kerran rehoitti tuhlailevin muodoin ja jonka muusikot loivat säveliä, jotka viettelevinä tuudittavat aistillisiin uniin. Seikkailijan silmät joivat sen upeutta, hänen korvansa täyttyivät sen melodioista. Thomas Mannin 1912 julkaistu novelli ilmestyi suomeksi ensimmäistä kertaa Toini Kivimäen suomentamana vuonna 1928 (2. painos vuonna 1957). Novelli on suomennettu uudestaan 1980-luvulla ja julkaistu Tammen kertomuskokoelmassa Kuolema Venetsiassa ja muita kertomuksia vuonna 1997. Mannin novellin päähenkilö on ikääntyvä müncheniläinen kirjailija, Gustav von Aschenback, joka lähtee Venetsiaan viettämään rentouttavaa lomaa. Hotellissa hän kuitenkin iskee silmänsä kauniiseen, 14-vuotiaaseen puolalaispoikaan, Tadzioon. Poika vaikuttaa Gustaviin niin voimakkaasti, että hän päättää jäädä Venetsiaan vielä senkin jälkeen, kun suurin osa mui...

Erikoisesti häntä kuohutti se, ettei Charles'illa näyttänyt olevan minkäänlaista käsitystä hänen kitumisestaan. Charles oli varma siitä, että teki vaimonsa onnelliseksi, ja tuo varmuus tuntui Emmasta tylsältä loukkaukselta ja kiittämättömyydeltä. Kenenkä vuoksi hän, Emma, nyt pysyi järkevänä? Eikö juuri Charles ollut kaiken autuuden esteenä, kaiken kurjuuden syy ja kuin terävä piikki siinä monimutkaisessa aitauksessa, joka sulki hänet sisäänsä joka puolelta? Emma on hyvin kasvatettu nuori nainen 1800-luvun puolivälin Ranskassa. Hänet naitetaan Charles Bovarylle, köyhälle mutta rakastavalle lääkärille. Emmalle ei kuitenkaan riitä kodinhengettären osa vaatimattomassa maalaispitäjässä, vaan hän unelmoi Pariisin seurapiireistä, romanttisista herrasmiehistä ja kalliista huvituksista. Emmalle tarjoutuu useaan otteeseen jonkinlainen ulospääsy tylsän turvallisesta äidin ja vaimon roolista. Lopulta hänen henkilökohtaiset ratkaisunsa syöksevät Bovaryt kierteeseen, josta ei näytä olevan p...

Oliko se totta? Oliko muotokuva tosiaan muuttunut? Vai oliko mielikuvitus saanut hänet näkemään häijyn ilmeen siellä missä oli todellisuudessa kareillut ilo? Eihän maalattu kangas sentään voi muuttua? Koko asia oli vailla järkeä. Siitä saisi tarinan, jota kertoa joskus Basilille. Se kirvoittaisi mieheltä hymyn. Mutta miten elävästi hän silti muisti sen kaiken! Hän oli nähnyt julman häivän vääristyneiden huulten seutuvilla ensin sarastuksen hämärissä ja sitten kirkkaassa aamunkoitossa. Hän melkein pelkäsi kamaripalvelijan lähtöä huoneesta. Hän tiesi, että yksin jäätyään hänen olisi pakko mennä tutkimaan muotokuvaa. Hän pelkäsi varmuutta. Näytelmäkirjailijana paremmin tunnetun Oscar Wilden ainoaksi jäänyt romaani, Dorian Grayn muotokuva (1891), on todellinen klassikko. Nyt siitä on julkaistu uusi suomennos, joka on sarjassaan jo neljäs samasta teoksesta. Suomennos on Harry Potter -kirjasarjan kääntäjänä mainetta niittäneen suomentajan, Jaana Kapari-Jatan , käsialaa, ja kielen rikk...

"Can't they see? Can't they understand? Without the smoke signal we'll die here? Look at that!" A wave of heated air trembled above the ashes but without a trace of smoke. "We can't keep one fire going. And they don't care. And what's more--" He looked intensely into Piggy's streaming face. "What's more, I don't care sometimes. Supposing I got like the others - not caring. What'd become of us?" Piggy took off his glasses, deeply troubled. "I dunno, Ralph. We just got to go on, that's all. That's what grown-ups would do." We're all familiar with stories of people being shipwrecked on an uninhabited island and having to survive in one way or another until they - inevitably - get rescued. Children read classic adventure stories like Coral Island , Treasure Island and Swiss Family Robinson . These are relate light-hearted, exciting and happy adventures that children encounter when they ...

It happened one day about noon going towards by boat, I was exceedingly surprized with the print of a man's naked foot on the shore, which was very plain to be seen in the sand. I stood like one thunder-struck, or as if I had seen an apparition; I listened, I looked round me, I could hear nothing, nor see any thing; I went up to a rising ground to look farther; I went up the shore and down the shore, but it was all one, I could see no other impression but that one. I went to it again to see if there were any more, and to observe if it might not be my fancy; but there was no room for that, for there was exactly the very print of a foot, toes, heel, and every part of a foot; how it came thither I knew not, nor could in the least imagine. Like a well-trained product of the Western society, I too read Robinson Crusoe (first published in 1719) for the first time when I was quite young. Of course, that was not the full story, but some kind of abridged, censored, children's edition...