Kirjanurkkaus

Sinä olit se, jolla oli sana hallussaan. Sinä olit se, joka tiesi kuinka kuvata tapahtuma niin että sen olemus paljastui. Minulla ei ole sinun lahjakkuuttasi. Jos olisit täällä, tietäisit kuinka tämä tarina pitää kertoa. Keksisit keinon tunkeutua totuuteen ja paljastaa löytösi niin runollisin sanoin, että sydän laulaisi itkiessään.  Näin kirjoittaa Vanessa Bell siskolleen Virginia Woolfille Susan Sellersin fiktiivisessä (vaikka toki todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin perustuvassa) romaanissa. Virginia Woolf kiehtoo ja kiinnostaa minua suunnattomasti. Tunnustan (vähän häpeillen), että kiinnostus kohdistuu ehkä ennemmin häneen ihmisenä kuin hänen tuotantoonsa. Toki olen muutaman kirjan häneltä lukenut ( Mrs. Dalloway oli lumoava!), mutta täytyy myöntää, että Woolfin teokset ovat minulle liian vaikeasti lähestyttäviä. Ihailen lukiessani niiden nerokkuutta ja tunnen olevani jonkin Suuren äärellä, mutta en aivan saa siitä otetta. Woolf itse on tuskin sen helpompi ymmärtää ...

Hän taisteli oikeudesta rakastaa, rakastaa miehiä ja naisia, hyläten sovinnaisuussäännöt, joiden mukaan avioliitto vaati kaiken muun pois sulkevaa rakkautta, joiden mukaan naisten tuli rakastaa vain miehiä ja miesten vain naisia. Tämän hyväksi hän oli valmis luopumaan kaikesta. Ehkä hän oli hullu, kuten hän itse myöhemmin sanoi, mutta se oli suurenmoista hulluutta. Nigel Nicolson oli Sir Harold Nicolsonin ja Vita Sackville-Westin poika. Nämä kaksi puolestaan kuuluivat Englannin ylhäisimpään yläluokkaan 1920-luvulla, ja viettivät aikaansa kiertelemällä Eurooppaa, "talvehtien" milloin pariisilaisessa hotellissa, milloin Monte Carlossa, milloin kartanossa jossain päin Englantia. Pariskunnan idyllinen elämä oli täynnä ylellisyyksiä, mutta samalla myös arkista työntekoa: molemmat olivat menestyviä kirjailijoita ja Harold myös diplomaatti, joka vietti pitkiäkin aikoja poissa kotoa. Vita hoiti sillä aikaa perheen puutarhaa ja huolehti kahdesta pojastaan Knolen kartanossa (356 ...

Sillä vakaa käsitykseni on, että jos elämme vielä ainakin sata vuotta [...] ja jos meillä on kullakin viisisataa puntaa vuodessa ja omat huoneet; jos vapaus on muodostunut meille tavaksi ja jos meillä on rohkeutta kirjoittaa täsmälleen niin kuin ajattelemme; [...] siinä tapauksessa tilaisuus on ilmaantunut ja kuollut runoilija, Shakespearen sisar, ottaa uudelleen sen hahmon josta hän on luopunut niin usein. Oma huone ei välttämättä kuulu kaunokirjallisuuden piiriin, vaikka sisältääkin fiktiivisiä elementtejä. Ennemminkin se on kirjallisuustieteellinen teos, feminismin klassikko, joka kaikkien nais- ja miksei myös mieskirjailijoiden pitäisi lukea. Teos perustuu kahteen Virginia Woolfin vuonna 1928 pitämään esitelmään ja sen perusajatukset on esitetty myös Woolfin esseessä Naiset ja kirjallisuus (1929). Woolfin mielipiteet pohjautuvat ajatukselle siitä, että naisella tulee olla oma huone ja rahaa, jotta hän voisi toimia kirjailijana tai runoilijana. Tilan ja varallisuuden omistamin...