Kirjanurkkaus

Her eyes opened, she looked at Tuppence and said, 'I see you're looking at the fireplace.' 'Oh. Was I?' said Tuppence, slightly startled. 'Yes. I wondered-' she leant forward and lowered her voice. '-Excuse me, was it your poor child?' I read By the Pricking of My Thumbs some time ago, but decided to write a review now during a week dedicated to detective fiction in this blog. The novel is part of the "Tommy and Tuppence mystery" series. Shamefully I must admit that I thought that Tommy and Tuppence were both men, kind of like Sherlock and Holmes. I didn't realize that Christie (the woman created Miss Marple, for goodness sake!) obviously had a male-female pair of detectives. Tommy and Tuppence are Thomas and Prudence Beresford, an ageing husband and wife with connections to the British intelligence services. In the beginning of the novel, they visit elderly Aunt Ada at the Sunny Ridge nursing home. Tuppence encounters an ...

He kuuluvat yhteen, he ovat hyvä pari. He ovat onnellisia, sen näkee. He ovat juuri sitä, mitä minäkin joskus olin, he ovat minä ja Tom viisi vuotta sitten. He ovat kaikkea sitä, minkä minä olen menettänyt, he ovat kaikkea sitä, mitä minä haluaisin olla. Viime vuonna ei voinut olla törmäämättä Paula Hawkinsin esikoisdekkarin kanteen ja nimeen, jos yhtään seurasi kirja-alan juttuja, blogeja ja muuta mediaa. Nainen junassa oli valtava myyntimenestys sekä Britanniassa että ympäri maailmaa. Suomessakin se pysytteli käännetyn kaunokirjallisuuden top-kympissä useiden kuukausien ajan. En silti aikonut lukea kirjaa, koska a) se on dekkari ja b) se on trilleri. Kyllä, olen genrerajoitteinen. ;) Mutta kuinkas sitten kävikään? Edessä oli pitkä junamatka ja halusin jotain varmasti koukuttavaa luettavaa. Niinpä Nainen junassa lähti hetken mielijohteesta kirjastosta mukaan. Yllätyin. En ollut lukenut kirjasta montaakaan juttua etukäteen, mutta odotin jotain aivan erilaista. Odotin vähä...

Kansi: Liisa Holm Se oli vanha lasten loru, jonka hän muisti omasta lapsuudestaan. Kävi kymmenen pientä neekeripoikaa yhdessä pöytähän,  vaan yksi kun ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän.  Vietti yhdeksän pientä neekeripoikaa illan niin rattoisan, vaan aamun tullen avaa vain silmänsä kahdeksan... Paikkasin jälleen aukon sivistyksessäni lukemalla äskettäin kaikkien aikojen parhaaksi kesäkirjaksi äänestetyn Agatha Christien salapoliisiromaanin Eikä yksikään pelastunut . Romaani on "rikosten kuningattaren" myydyin ja kenties tunnetuin teos, ja yksi maailman kaikkien aikojen eniten myydyimmistä kirjoista. Syy tähän on helppo ymmärtää: Eikä yksikään pelastunut on juuri sopivasti aivonystyröitä kutitteleva, kiehtova ja karmiva murhamysteeri, jossa jännittävä tunnelma ei pääse missään vaiheessa lopahtamaan. Kymmenen toisilleen tuntematonta ihmistä kutsutaan kesävieraiksi kartanoon eristyksissä olevalle Neekerisaarelle. Heti ensimmäisenä iltana olohuoneen gramof...

Kansi: Tommi Tukiainen Runen tuijotus sai Markon hermostumaan. - Okei sitten, hän puuskahti tuohtuneena. - Mitä tässä enää venaillaan? Ota ja ammu! Pistä nappi rehellisesti keskelle otsaa, äläkä tarjoa naaman laminointia niin kuin tuolle edelliselle surkimukselle, Pippurinen mesosi harppoen pientä ympyrää Runen edessä. Kuten edellisen matkakirjankin kohdalla, päätin taas piipahtaa kirjallisen mukavuusalueeni ulkopuolella ja lukea - ihme ja kumma - dekkarin! Hakaan minut innosti tarttumaan kirjailijan kotipaikkakunta ja kirjan tapahtumapaikat, jotka ovat osittain samat kuin oma asuinpaikkani. Vaikka dekkaritietämykseni on aloittelijan asteella, uskallan silti väittää, että Haka on monessa mielessä ihan peruskauraa ja kierrättää monia genrelle tyypillisiä aineksia. Sympaattinen, akuankkamainen päähenkilö, Marko Pippurinen, joutuu tahtomattaan keskelle tapahtumien vyyhtiä, josta ei toimintaa ja tiukkoja käänteitä puutu. Miehen aisaparina hääräilee vahva nainen, taistelulajit ta...

"Minusta meidän on selvitettävä, millaisesta ihmisestä on kyse. Sen olemme vanhalle kunnon Georgelle velkaa. [...] Ei kellään ole oikeutta iskeä häneen lapiota. Tämä on sudetusta, murha!" [...] "Entä kun lapiontökkääjä on löytynyt?" kysyi Heide hermostuneena. "Mitäs sitten?" "Vaadimme oikeutta!" määki Othello. "Oikeutta!" määkivät muutkin. Siten oli päätetty, että George Glennin lampaat selvittäisivät ainoaa paimentansa kohdanneen iljettävän murhan. Tähänkin romaaniin tartuin alun perin erään blogikirjoituksen perusteella; tällä kertaa vuorossa oli marjiksen arvostelu . Dekkareita en juuri lue, mutta lammas dekkari kuulosti niin kummalliselta, että pakkohan tähän oli tarttua. Haruki Murakamin Suuri lammasseikkailu todisti, että fiktiiviset lampaat voivat pohjimmiltaan olla kiehtovia ja mystisiä olioita, joiden ympärille saa helposti kehitettyä mitä omituisempia juonenkäänteitä. Leonie Swannin romaanissa dekkaripuoli jääkin varjo...

Armanskin oli vaikea sopeutua siihen, että hänen tähtitutkijansa oli kalpea, anorektikon näköinen tyttö, jolla oli sänkitukka ja lävistyksiä nenässä ja kulmakarvoissa. Hänellä oli kahden sentin ampiaistatuointi kaulassa, kiehkura vasemmassa käsivarren hauiksessa ja toinen nilkassa. Joskus, kun hänellä oli ollut olkainpaita yllään, Armanski oli huomannut että lapaluun päälle oli tatuoitu isohko lohikäärme. Tunnustan heti alkuun, että Stieg Larssonin Millenium-trilogian avausosan lukeminen oli minulle eräänlainen kokeilu. Dekkarit eivät kuulu vakiolukemistooni, mutta olen uteliaana seurannut Larssonin kirjoja ympäröivää hypetystä (josta tulee mieleen Dan Brownin Da Vinci -koodin maailmanvalloitus - sen luin muuten myös vastaavanlaisen uteliaisuuden innoittamana). Asetin kirjalle siis jo etukäteen kohtuuttoman suuret ennakko-odotukset: täytyyhän tässä olla jotain erityistä; eiväthän miljoonat lukijat ympäri maailmaa voi olla väärässä! En taida kirjoittaa perinteistä arviota kirjas...

Ei ollut sinänsä ihme että keikka oli päässyt yllättämään hänet. Se oli kaikista keikoista juuri se jolle kukaan ei olisi halunnut joutua eikä olisi suonut liioin kavereittenkaan joutuvan, se oli aina yhtä vaikea. Se oli vaikea jo siksi että se oli harvinainen, ja sen tähden siihen ei kouliintunut. Jokainen sellainen keikka oli aina kuin ensimmäinen, siksikin, että siinä oli tasapainoteltava vielä herkemmin kuin muilla kuolinpaikoilla ja yritettävä silti löytää totuus. Tunnustus #1: Ainoa Harjunpääni ennen tätä uusinta on Harjunpää ja rakkauden nälkä , jonka luin jollekin lukion äidinkielen kurssille. En muista kirjasta juuri mitään, eikä se herättänyt mitään kummempaa rikosromaani-innostusta. Luen todella vähän dekkareita, joten en osaa sanoa onko tämä uusin nyt jotain "taattua Harjunpäätä" tai peruskamaa suomalaisten rikosromaanien rintamalla. Mutta jotain suureen yleisöön vetoavaa Harjunpää-romaaneissa täytyy olla - miksi muuten ne pompsahtaisivat aina ilmestyttyään myyn...

Television uutisotsikoissa ilmoitettiin, että "kadonneiden tytärten" muistoksi istutettiin puuntaimia. Punjab on tunnettu tytärtensä murhaamisesta. Naisten suhdeluku miehiin nähden on täällä maan matalin - alle 850 tyttöä tuhatta miestä kohti - ja huolimatta sosiaali- ja väestötieteilijöiden lukuisista vakavista varoituksista tyttöjä pidetään yhä huonona onnena. Intialainen Kishwar Desai oli itse kertomassa esikoisromaanistaan Helsingin kirjamessuilla ja kiinnostus heräsi siinä määrin, että kirja lähti sieltä mukaan peräti kirjailijan signeerauksella varustettuna. Dekkarimainen Pimeyden lapset käsittelee naisten asemaa Intiassa sekä maan vaiettua salaisuutta: tuhansien (!) ei-toivottujen tyttövauvojen tappamista ja katoamista vuosittain. Romaanin päähenkilö on sosiaalityöntekijä Simran Singh, omapäinen ja alkoholia iltaisin naukkaileva sinkkunainen, joka saa tehtäväkseen tutkia 14-vuotiaan Durgan menneisyyttä. Durgan perheen kaikki 13 jäsentä on löydetty myrkytettyinä...