Kirjanurkkaus

Mitä te ajattelitte? Kaksi nuorta tyttöä - ja menitte yksinänne Puijolle, joka on julkinen paikka, melkein kuin ravintola? Ettekö te tienneet, kuinka hirveästi sopimatonta jo sekin on? Hyvä ystäväni asetti minulle haasteen lukea Minna Canthia , jonka kohdalla minulla on sivistyksessäni melkoisen nolo aukko - varsinkin näin kuopiolaisena. Muistaakseni olen nähnyt Canthin näytelmiä lavalla, mutta en ollut aiemmin lukenut rouvan teoksia. Päätin kuitenkin tunnetuimpien näytelmien sijaan lähestyä kirjailijaa novellien kautta. Minna Canth, jonka päivää tänään vietetään, tunnetaan ensisijaisesti näytelmäkirjailijana, mutta hän kirjoitti myös kertomuksia ja novelleja. Laulaja ja muita novelleja koostuu seitsemästä novellista vuosilta 1887 - 1895. Novellien päähenkilöt ovat tyttöjä tai naisia eri elämäntilanteissa. On sairasta äitiään hoitava, uhrautuva Kirsti; kohtalokkaan aamu-uninen lapsenvahti Emmi; kauppiasmiehensä rehellisyyttä epäilevä perheenäiti Elli... Novelleista välittyy en...

- Ei jumankauta Tiina, nyt se äijä sahaa meidän omenapuun oksaa. Heitän tiskiharjan lavuaariin ja ryntään makuuhuoneen puolelle. Katson ikkunasta tontin rajalle. Naapurin Tuomo seisoo siellä pönäkkänä sinisissä haalareissaan, visiiri päässään. Hän on jurauttanut moottorisahan käyntiin ja yksi oksa letkottaa jo maassa. Mutkanlukutaito (Stresa, 2017) on novellikokoelma ja esikoisteos. Sen lyhyet novellit kertovat erilaisissa elämäntilanteissa olevista ihmisistä, mutkikkaista ihmissuhteista ja yllättävistä mutkista elämän polulla. Täytyy myöntää, etten lämmennyt kokoelmalle aivan alussa. Ensimmäisissä novelleissa ärsyynnyin sekä henkilöihin että loppuratkaisuihin. Kokoelman avaavassa "Kosto"-novellissa nainen yrittää kostaa ryyppyreissulla olleelle miehelleen häipymällä kotoa miehen syntymäpäivänä. Suunnitelma menee kuitenkin mönkään ja lopputulos on naisen kannalta nolo. Toisessa ja kolmannessakin novellissa on nainen, joka haluaa miestä, haikailee miehen perään tai m...

Astiakaappeihin päädyttyään kuvat leviävät kaikkialle: pyyhkeiden reunat, pussilakanat, kellot, tohvelit, sukkien resorit, tarrat, tahrat, muotoiset heijastimet, jokahahmot, mikähahmot, tuikkumuikkulyhdyt ja nurkissa seisovat designlamput, valettu muottiin, värisevät, kun Sohvi vielä ostaa lasit, veitset, teepussilaatikon, muupussilaatikon, ja pikkuinen myyjä myy. Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi voisi lukea vaikka kotimaisen kirjallisuuden klassikoita, mutta jos Alastalon salissa ei (edelleenkään) iske tai Seitsemän veljestä on jättänyt traumoja kouluajoilta, niin miltä kuulostaisi Juha Hurmeen novelli "Ylistalon huussissa" tai Petri Tammisen "Seitsemän veljestä - viidestoista luku"? Tai millaiseksi Kalevalan Ainon tarina muuttuu Joonas Konstigin käsissä ja millainen yllättävä loppu Antti Heikkisen versioon Juhani Ahon Rautatiestä sisältyy? Erkka Mykkäsen toimittama antologia, jonka alaotsikko on Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista , koostuu kymmenen...

Makaan selälläni joen pohjassa. Tiedän, että on talvi, koska joen pinta on jäässä. Ilma on tummumassa, mutta vielä ei ole pimeää. Ylitseni virtaava vesi on painanut minut pohjaan keskelle sinne uponneita jätteitä ja romuja. Veden täytyy olla kylmää, mutta en tunne sitä lainkaan; sen sijaan minulla on lämmin ja mukava olo. En hengitä - minun ei tarvitse. "Nostalginen, yllättävä, aavemainen" - nämä kolme adjektiivia on valittu takakanteen kuvailemaan Heikki Hietalan novellilajitelmaa. Hietalan esikoisromaani Hotelli Tulagi oli positiivinen yllätys: kertomus entisestä toisen maailmansodan hävittäjälentäjästä oli sekä viihdyttävän toiminnallinen että haikean nostalginen. Odotukset novelleita kohtaan olivat siis jo valmiiksi korkealla. Suomalaiset lukijat saavat nauttia Hietalan tuotoksista hieman jälkijunassa, koska kirjailija kirjoittaa Hannu Rajaniemen tavoin englanniksi, ja teokset pitää siis suomentaa. Tässä tapauksessa välissä ehti kulua viitisen vuotta: alkuperäinen...

They say this island of ours is the crossroads of the world. A lot of blah-blah about trade routes, sea lanes, strategic points, et cetera. But the more I see of it in this business, and the more people I meet, the more I understand the real truth of the matter. We live at one of those crazy junctions where everyone gets stranded not knowing which way to look, never mind go. All nodding like sleepyheads unable to ever completely wake up. Romesh Gunesekara's Noontide Toll was one of the Sri Lanka -related books that I read before and during a trip to the island. This novel was certainly a more bleak, sad and serious portrayal of the land than some of the others. Noontide Toll is a collection of short stories narrated by Vasantha, a van driver hired to drive aid workers, returning exiles, renovation constructors, tourists and others around Sri Lanka. Traces of the fairly recent civil war and the devastating tsunami are still present everywhere, and Vasantha's view of the ...

Hannu ja Kerttu. Aino ja Joukahainen. Sisko ja sen veli. He asuivat vanhemmilta perityssä rintamamiestalossa Imatralla. Vanhemmat olivat kuolleet liikenneonnettomuudessa jo vuosia aiemmin, ja sisko veljineen oli saanut tulla toimeen omin päin. Olihan se sujunut, kyllä he osasivat hakea rahaa sosiaalitoimistosta, käydä töissäkin silloin tällöin ja syyllistää sukulaisia tarpeen tullen. Sari Peltoniemen aikuisten satukirja pääsi heti tbr-listalleni, kun luin kuvauksen siitä syksyn kirjakatalogeista. Viisitoista satua sisältävä kokoelma tuli ahmittua hetkessä. Enpä muista, milloin olisin viimeksi lukenut satuja - saati mitään näin viihdyttävää ja riemastuttavaa! Kirjailija kuvailee itse teoksen loppusanoissa, kuinka hän on lapsesta saakka pitänyt lennokkaista, mielikuvituksellisista saduista enemmän kuin realistisesta lastenkirjallisuudesta. Kirjan idea lähti siitä, että hän halusi tuoda rakkaat, vanhat suomalaiset sadut uudella tavalla esiin. Tavoitteena oli säilyttää sa...

Mutta ei puhuta enempää äideistä. Ei heillä ole väliä. - Kuinka? kysyi sinitukka helminauha. - He ovat olemassa, Einikki sanoi. - mutta enemmän nainen rakastaa tytärtään kuin äitiään. Ette te äitinne takia kummittele. Puhutaan tyttäristä. Sari Pöyliön Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä on vastikään ilmestynyt novellikokoelma ja esikoisteos. Äiti-tytär-suhde + musta huumori -yhdistelmä puree ainakin minuun (sen osoittivat ainakin Claire Castillonin Äidin pikku pyöveli ja Kuplissa !). Siispä teos, joka lupaa "kaivaa esiin mustan huumorin kyllästämän kokoelman tarinoita, jotka kääntävät äidin ja tyttären roolit päälaelleen" kuulosti lupaavalta. Pöyliön kokoelmassa on kahdeksan novellia, jotka viimeistä lukuun ottamatta kertovat perheistä, joissa yleensä vähemmän sovinnainen tai poissaoleva äiti ja tämän tytär eivät oikein löydä yhteistä säveltä. "Matkalla äidin kanssa" -novellista voisi nimen perusteella kuvitella, että se on tarina ajan kultaami...

Till piti suoraviivaisista asioista. Ihmiset olivat harvoin sellaisia, selkeitä. Siksi Till ei vastannut tervehdyksiin ja keskeytti pitkät selostukset. Puheen tavoista hän inhosi eniten ehdotuksia. Ne olivat pyöreitä, vieriviä. Käskyt olivat suoria ja hyviä. Kuten: - Tapa Lev Demidov. Vai että tällainen kirja... Juhani Karilan novellikokoelmaa lukiessa tunteet heittelivät laidasta laitaan: yllättymisestä pöyristymiseen, turhautumisesta ärtymykseen. Ainakaan kirja ei siis ollut mitäänsanomaton! :) Silti täytyy myöntää, että olin lopettaa leikin kesken jo ensimmäisen novellin kohdalla. Kun huomaa lukevansa lauseita kuten "Jäsenten kuiva raivo sattui katsojien silmiin", niin väkisin alkaa miettiä, onko kirjailija tässä ihan tosissaan. Eikä hän taida aina olla. Se käy ilmi viimeistään "Rakkautta ennen Seinäjokea" -nimisessä novellissa, jossa ulkoavaruuden oliot hyökkäävät matkustajajunaan ja alkavat lahdata ihmisiä. Välillä Karilan pelkistetty tyyli turhautti ...

Tunne alkoi Jaanan kurkunpäästä ja levisi hiljalleen alaspäin, kaulaan, rintaan, sydänalaan. Hän mietti tunnettaan. Se ei ollut kuuma, vaikka baari oli hikinen. Ei liioin kylmä. Tunne oli pikemminkin kuin raskas rapiseva kääre, johon Jaanaa kiedottiin. Voin aivan rehellisesti sanoa, että Tuuve Aro on yksi suosikkikirjailijoistani kotimaisten novellikokoelmien saralla. Myös Aron esikoisromaani Karmiina oli huikea, ja viimeisin novellikokoelma Merkki sai minutkin (paatuneen novellifoobikon) haikailemaan uusien, absurdien ja erikoisten tarinoiden perään. Nyt odotus palkittiin uudella kokoelmalla. Novellikokoelman nimi saattaa tuoda mieleen lähinnä jotain erotiikkaan liittyvää, mutta todellisuudessa se viittaa brittiläisen elokuva-alan tohtori Samuel L. Brimstonen keksimään nimitykseen filmiprojektorille. Himokone , eli välähdyksiä pimeässä , kuten kokoelman alaotsikko kuuluu, onkin eräänlainen intertekstuaalinen tutkielma elokuvista, niiden katsomisesta ja tulkinnasta. Jokaine...

Sinä yönä muistin Annin. Tytön, jonka tunsin, kun olin pieni. Leikimme keijuja. Kaakaomukin pohjalle muodostunut mudanmusta sakka oli voimajuomaamme. Valutimme sitä lusikkalammesta kielen kärjelle ja sitten juoksimme metsään. Tai siis lensimme. Jalat olivat siivet. Eeva Rohaksen Keltaiset tyypit on roikkunut TBR-listallani varmaan ilmestymisestään lähtien eli lähes kahden vuoden ajan... En yhtään muista, minkä blogi- tai lehtiarvion kautta novellikokoelma alun perin päätyi luettavien listalle tai mikä siinä nimenomaan kiinnosti. :) Luin kuitenkin teoksen vihdoin viimein. Kokoelman kahdeksan novellia viihdyttivät aikansa, mutta eivät jääneet mieleen. Ensin on kuitenkin ihan pakko moittia hieman takakannen epämääräistä yritystä kuvailla novellikokoelman punaista lankaa. Eli sarjassamme 'todella hämärät takakannen tekstit, jotka eivät ihan hirveästi kerro potentiaaliselle lukijalle': "Keltaiset tyypit vaatii katsomaan pimeää maisemaa, jossa on sittenkin jotain nähtävä...

Kannen kuva: Christine Tamalet Kun mieheni ja sisareni saivat sisarenpoikani, he palauttivat minulle loputkin tavarani. Katsoin pussin pohjalle, josko he olisivat sujauttaneet sinne ohimennen pikku viestin, jossa ilmoitettaisiin, että minä olen lapsen äiti. Siinä missä Claire Castillonin ihanan vinksahtanut Äidin pikku pyöveli kertoi epäsovinnaisista äiti-tytär-suhteista ja Pieni sydän jaksaa rakastaa kuvaili aviopareja ja erilaisia parisuhteita, Kuplissa keskittyy laajaan skaalaan erilaisia naisia. On naisia parisuhteissa, vanhempina ja lapsina, anoppeina, tyttöystävinä, vaimoina, leskinä, urakeskeisinä suorittajina... Uusin novellikokoelma on jälleen tuttua Castillonia: sysimustaa huumoria, vähintäänkin kummallisia ihmissuhteita, häiriintyneiden ajatusten suoltamia monologeja. Jotkut novelleista ovat suorastaan puistattavia, kuten "Ondine", jossa äiti on kutsunut vieraat ihastelemaan kylpevää vauvaansa, kunnes jossain vaiheessa lukija tajuaa, ettei Ondine taida ...

Kansi: Tuomo Parikka Ruotsalaista naapuria ei kutsuta mihinkään. Ruotsalainen liikuskelee rappukäytävässä ruskettuneiden naisten ja erikoisten ruoka-aineiden kanssa. Se tervehtii hilpeästi ja yrittää rupatella. Kesäiltoina iloinen puheensorina tunkee sisäpihan ikkunasta sisään, ruotsalainen se siellä istuu ystäväpiireineen ja kutsuu liittymään seuraan jos siitä ohi joutuu kulkemaan. Koskaan ei ruotsalaisen kädessä täysiä ruokakasseja näe, etkä sen kutsuille kyllä mene risti-istunnassa hillittyjä puhumaan. Turkka Hautalan Salo ja Paluu -romaaneista on vaikea löytää muita kuin positiivisia arvioita. Ne kuitenkin odottelevat vielä lukuvuoroaan, kun Kansalliskirja tarttui kirjastosta käteen erityisesti ohuen ulkonäkönsä (kaipasin "välipalakirjaa") ja kansikuvansa vuoksi. Siinähän on ilmetty pikkuveljeni 4-5-vuotiaana! Tosin täytyy sanoa, että noin 90% suomalaispojista on varmaankin näyttänyt jossain vaiheessa lapsuuttaan juuri tuolta kansikuvan pojalta. :) Kansikuva e...

This way of life had endured for centuries, but it would not last for ever. It constituted defiance to certain concepts, which the world was beginning to associate with civilisation itself. Concepts such as statehood, citizenship, undivided loyalty to one state; settled life as opposed to nomadic life, and the writ of the state as opposed to tribal discipline. A collection of short stories from an unknown, almost 80-year-old civil servant from Pakistan, who has never published anything, may not sound very promising. But this collection has been described as "one of the finest collections of short stories to come out of South Asia in decades". The author, Jamil Ahmad , has worked for years in a very controversial area: the remote regions of Balochistan and the tribal areas of Swat and Waziristan along the border between Pakistan and Afghanistan. This is the very same area that has now become notorious, because it is supposedly the nest of al-Qaeda terrorists and the Tal...