Siirry pääsisältöön

Junichiro Tanizaki: Avain

Viime aikoina olen ollut poissa kotoa joka päivä. Mieheni on yleensä täällä, kun lähden. Hän on sulkeutuneena työhuoneeseensa, kyyristyneenä pöytänsä ääreen, kirja avoinna edessään, aivan kuin syventyneenä lukemaan. En kuitenkaan usko, että hän lukee. Kuvittelen, että hänellä on aivan liian paljon pohtimista siinä, mitä mahdan toimittaa niinä tunteina, jotka olen poissa kotoa. Ei tietenkään ole epäilystä siitä, että hän minun lähdettyäni tulee alas olohuoneeseen, ottaa lipastosta päiväkirjani ja lukee sitä.

Junichiro Tanizakin lyhyt romaani, Avain, sai 1950-luvulla ilmestyessään kulmakarvat (tai niskakarvat) nousemaan pystyyn kirjailijan kotimaassa aina parlamenttia myöten. Tanizaki kirjoitti kirjan vanhoilla päivillään ja oli jo aiemmilla teoksillaan aiheuttanut kohua ja saavuttanut julkisuutta suorasukaisen realistisilla tabujen, seksuaalisuuden ja yksityisen perhe-elämän kuvauksillaan. Kohutuista aiheistaan huolimatta (tai ehkä juuri niiden ansiosta) Tanizakia pidettiin yhtenä Japanin tärkeimmistä nykykirjailijoista.

Avain koostuu keski-iän ohittaneen avioparin vuorottelevista päiväkirjamerkinnöistä. Kumpikaan ei myönnä toiselle kirjoittavansa päiväkirjaa; eikä kumpikaan myönnä tietävänsä, että toinen sellaista kirjoittaa. Kumpikaan ei myöskään tunnusta lukevansa toisen päiväkirjaa ja, ennen kaikkea, kumpikaan ei paljasta kirjoittavansa ainakin osittain myös toisen luettavaksi tarkoitettuja asioita. Vaikenemisen, salailun ja manipulaation vyyhti on valmis.

On niin monia aiheita, joita ei uskalla sanoa ääneen. Niistä kirjoittaminen tuntuu olevan helpompaa. Päiväkirjat paljastavat vanhenevan ja potenssiongelmaisen aviomiehen epäilykset vaimonsa salasuhteesta toiseen mieheen. Vaimon päiväkirjat puolestaan yrittävät lietsoa miehen mustasukkaisuutta entisestään, jotta tämä katsoisi vaimoaan vielä kerran uusin silmin.

Päiväkirjoista tulee kirjoittajilleen avautumisväline, johon syvimpiä tunteita, epäilyksiä, kaunoja ja pettymyksiä voi purkaa.

Suomessa ei taida olla kovin montaa kääntäjää, jotka suomentaisivat kirjallisuutta suoraan japanin kielestä. Tämänkin teoksen Tuomas Anhava on suomentanut Howard Hibbettin englanninkielisestä käännöksestä.

Romaanin pohjalta tehtiin ensimmäinen elokuvasovitus jo vuonna 1959: Kagi - outo ahdistus (ohjaajana Kon Ichikawa). Vuonna 1983 Tinto Brass ohjasi romaanin pohjalta italialaisen elokuvasovituksen, La chiave.

Junichiro Tanizaki: Avain. Tammi. 1961. 140 sivua.
Japaninkielinen alkuteos: Kagi
Englanninkielisestä käännöksestä, The Key, suomentanut Tuomas Anhava

Wikipedia: Junichiro Tanizaki
Kirjasto.sci.fi: Junichiro Tanizaki [en]

Katso myös nämä:

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Annika Idström: Veljeni Sebastian

Päällyksen kuva: Ilkka Pesonen Täytin viikko sitten yksitoista vuotta ja ensimmäistä kertaa ymmärsin kouriintuntuvasti ajan rajallisuuden ja sen että jonakin päivänä minäkin kuolen. Toisinaan kun katson itseäni peilistä kauhistun, näen kellertävän ihon, hiuksenhienot rypyt suun ympärillä ja silmien alla sinertävät kuopat. Sanonta "lapsuus on ohi" ei ole koskaan koskenut minua, oma lapsuuteni ei ole edes alkanut. Veljeni Sebastian pisti silmääni WSOY:n kevään 2012 katalogista. En ollut aiemmin kuullut edes kirjailijan nimeä, mutta kustantamon ottaman uuden painoksen kuvaus kuulosti kiehtovalta. Kustantamon mukaan romaani on "väkevän myyttinen kuvaus hyvän ja pahan kerrostuneisuudesta, perhesuhteiden salatusta väkivallasta". Päähenkilö on koulukiusattu, pikkuvanha, 11-vuotias Antti. Vuonna 1985 ilmestynyt romaani on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana ja saanut myös Valtion kirjallisuuspalkinnon. Itse luin alkuperäisen, vuonna 1985 ilmestyneen version ja voin s