Siirry pääsisältöön

Junichiro Tanizaki: Avain

Viime aikoina olen ollut poissa kotoa joka päivä. Mieheni on yleensä täällä, kun lähden. Hän on sulkeutuneena työhuoneeseensa, kyyristyneenä pöytänsä ääreen, kirja avoinna edessään, aivan kuin syventyneenä lukemaan. En kuitenkaan usko, että hän lukee. Kuvittelen, että hänellä on aivan liian paljon pohtimista siinä, mitä mahdan toimittaa niinä tunteina, jotka olen poissa kotoa. Ei tietenkään ole epäilystä siitä, että hän minun lähdettyäni tulee alas olohuoneeseen, ottaa lipastosta päiväkirjani ja lukee sitä.

Junichiro Tanizakin lyhyt romaani, Avain, sai 1950-luvulla ilmestyessään kulmakarvat (tai niskakarvat) nousemaan pystyyn kirjailijan kotimaassa aina parlamenttia myöten. Tanizaki kirjoitti kirjan vanhoilla päivillään ja oli jo aiemmilla teoksillaan aiheuttanut kohua ja saavuttanut julkisuutta suorasukaisen realistisilla tabujen, seksuaalisuuden ja yksityisen perhe-elämän kuvauksillaan. Kohutuista aiheistaan huolimatta (tai ehkä juuri niiden ansiosta) Tanizakia pidettiin yhtenä Japanin tärkeimmistä nykykirjailijoista.

Avain koostuu keski-iän ohittaneen avioparin vuorottelevista päiväkirjamerkinnöistä. Kumpikaan ei myönnä toiselle kirjoittavansa päiväkirjaa; eikä kumpikaan myönnä tietävänsä, että toinen sellaista kirjoittaa. Kumpikaan ei myöskään tunnusta lukevansa toisen päiväkirjaa ja, ennen kaikkea, kumpikaan ei paljasta kirjoittavansa ainakin osittain myös toisen luettavaksi tarkoitettuja asioita. Vaikenemisen, salailun ja manipulaation vyyhti on valmis.

On niin monia aiheita, joita ei uskalla sanoa ääneen. Niistä kirjoittaminen tuntuu olevan helpompaa. Päiväkirjat paljastavat vanhenevan ja potenssiongelmaisen aviomiehen epäilykset vaimonsa salasuhteesta toiseen mieheen. Vaimon päiväkirjat puolestaan yrittävät lietsoa miehen mustasukkaisuutta entisestään, jotta tämä katsoisi vaimoaan vielä kerran uusin silmin.

Päiväkirjoista tulee kirjoittajilleen avautumisväline, johon syvimpiä tunteita, epäilyksiä, kaunoja ja pettymyksiä voi purkaa.

Suomessa ei taida olla kovin montaa kääntäjää, jotka suomentaisivat kirjallisuutta suoraan japanin kielestä. Tämänkin teoksen Tuomas Anhava on suomentanut Howard Hibbettin englanninkielisestä käännöksestä.

Romaanin pohjalta tehtiin ensimmäinen elokuvasovitus jo vuonna 1959: Kagi - outo ahdistus (ohjaajana Kon Ichikawa). Vuonna 1983 Tinto Brass ohjasi romaanin pohjalta italialaisen elokuvasovituksen, La chiave.

Junichiro Tanizaki: Avain. Tammi. 1961. 140 sivua.
Japaninkielinen alkuteos: Kagi
Englanninkielisestä käännöksestä, The Key, suomentanut Tuomas Anhava

Wikipedia: Junichiro Tanizaki
Kirjasto.sci.fi: Junichiro Tanizaki [en]

Katso myös nämä:

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude