[...]
"Entä kun lapiontökkääjä on löytynyt?" kysyi Heide hermostuneena. "Mitäs sitten?"
"Vaadimme oikeutta!" määki Othello.
"Oikeutta!" määkivät muutkin. Siten oli päätetty, että George Glennin lampaat selvittäisivät ainoaa paimentansa kohdanneen iljettävän murhan.
Tähänkin romaaniin tartuin alun perin erään blogikirjoituksen perusteella; tällä kertaa vuorossa oli marjiksen arvostelu. Dekkareita en juuri lue, mutta lammasdekkari kuulosti niin kummalliselta, että pakkohan tähän oli tarttua. Haruki Murakamin Suuri lammasseikkailu todisti, että fiktiiviset lampaat voivat pohjimmiltaan olla kiehtovia ja mystisiä olioita, joiden ympärille saa helposti kehitettyä mitä omituisempia juonenkäänteitä. Leonie Swannin romaanissa dekkaripuoli jääkin varjoon, kun lampaat pääsevät ääneen.
George Glenn löytyy eräänä aamuna laitumelta lapio rinnassaan. Uskolliset lampaat päättävät selvittää paimenen murhan. Murhamysteerin selvittämistä johtaa Neiti Maple, joka on lauman - ellei koko maailman - viisain lammas. Esikuva löytyy tietenkin Agatha Christien Miss Marplesta. Laumaan mahtuu koko joukko outoja nimiä ja persoonia, mm. Mopple the Whale - lihava ja nälkäinen lammas, jolla on pettämätön muisti, sekä Othello - musta pässi, jolla on neljä sarvea ja salaperäinen sirkusmenneisyys (romaanin nimistä löytyy enemmän juttua penjamin blogista).
Tarina etenee hitaasti ja rönsyilevästi, mikä johtuu pitkälti siitä, että kerronta perustuu täysin lauman sekalaisiin päähänpistoihin. Keskittymiskyky ja johdonmukaisuus kun eivät kuulu näiden(kään) lampaiden ominaisuuksiin. Rikoksen selvittämisen keskeyttävät milloin lauman sisäiset kiistat, lampaiden kummalliset katoamiset ja pelkotilat, kaksoisolennot, maukkaimpien hiiriheinien ja sokerikasvien etsiminen laitumelta sekä vihoviimeisten karitsojen edesottamuksien päivittely.
Kaiken kaikkiaan romaanin idea on kiehtova, mutta siitä olisi ehkä saanut enemmänkin irti. Ainakin lampaiden sanastoa olisi voinut kehittää pidemmälle (mm. kaikki viholliset ovat lampaiden mielestä susia tai sudenhaamuja kun taas väkivaltaisuudet ja vääryydet ovat sudetusta). Tapahtumien lopullinen kulku on pitkään yhtä sekava lukijalle kuin lampaillekin, koska mitään ei kerrota muusta kuin lampaiden näkökulmasta. Sympaattinen hyvänmielen kirja, mutta odotin ehkä enemmän.
Leonie Swann: Murha laitumella. WSOY. 2007.
Saksankielinen alkuteos: Glennkill
Suomentaja: Helen Moster
Linkit:
HS kirjat: "Lammas ratkaisee"
Savon Sanomat: Murha laitumella
WSOY: Murha laitumella
WSOY: Leonie Swann
Minäkin luin tämän kirjan vuoden alkupuolella. Ja kuten totesit, Murha laitumella on nimenomaan hyvän mielen kirja. Jotain siinä jäi kesken tai ei ihan vakuuttanut, mutta tykkäsin siitä, kun lampaat olivat kirjassa viisaita ja päättäväisiä. Ne (he?) myös kuvattiin yksilöinä. Uudenlaista lammaskuvausta siis! ;-D Lämminhenkinen ja hauska kirja.
VastaaPoistaMinäkin luin tämän taannoin, enkä oikein vakuuttunut. Odotin rankempaa irrottelua, ja kuten Anna Elina sanoo, jokin jäi kesken, puolitiehen. Dekkarigenressä olisi revittelyn varaa! Hyvänmielen kirja, mutta vaatii oikean mielialan ja matalahkot ennakko-odotukset?
VastaaPoistaAnna Elina - Nimenomaan näin! Pidin siitä, miten lampailla oli erilliset persoonat ja luonteet, mutta silti ne olivat pohjimmiltaan yksi, yhtenäinen lauma, joka teki päätökset ja toimi yhdessä.
VastaaPoistaKirsi - Minunkin odotukseni olivat melko korkealla. Jos jollakulla on niin kummallinen ja outo mielikuvitus, että hän päättää yhdistää murhamysteerin ja lammaslauman, niin pitäisi tarinankin olla jotain vähän erikoisempaa! Romaani oli ihan viihdyttävä, mutta ei ehkä jää mieleen.
Kuulostaa hyvältä! :) Pitääpä käydä etsimässä opusta kirjastosta ^^
VastaaPoistaBooksoul, kiva että kiinnostuit! Olisi kiva lukea arviosi tästä (löysin blogisi vasta nyt). :)
VastaaPoista