Siirry pääsisältöön

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta

Kansi: Keto/Susanna Raunio
Lukija ensin hämmästyi ja sitten loukkaantui, kun rikollinen nimeltä Raskolnikov äkkiä surmattiin hänen silmiensä edessä keskelle katua. Sonja, hyväsydäminen prostituoitu, ampui Raskolnikovia sydämeen. Se tapahtui Dostojevskin klassikkoa käsittelevän kirjallisuusesseen puolivälissä. 
Lukijan nimi oli Ella Amanda Milana. Hän oli 26-vuotias nainen ja hän koostui muun muassa kauniisti kaartuvista huulista ja viallisista munasarjoista.

Mikä täydellinen aloitus romaanille! En ollut lukenut vielä muuta kuin nämä kaksi ensimmäistä kappaletta, kun tiesin jo, että tulen pitämään tästä kirjasta. Tessan suosituksesta päätin lukea tämän ennen Harjukaupungin salakäytäviä, joka siis odottelee edelleen kiltisti vuoroaan. Moni on sanonut, ettei tämä vetänyt vertoja Harjukaupungille, mutta kun tämä oli jo mielestäni lähes täydellinen romaani, ihmettelen miten hyvä se toinen sitten voi olla...

Tunnustan: minulla on jokin outo heikkous maagiseen realismiin/reaalifantasiaan, miksi sitä sitten haluaakin kutsua. Ihastun kirjoihin, joissa päällisin puolin realistisen oloiseen tarinaan ujutetaan maagisia elementtejä, erityisesti jos nuo elementit ovat jotenkin melkein todellinen oloisia, mutta silti häiritsevän vieraita ja outoja. Tätä lukiessa tuli sellainen ihokarvat pystyyn nostattava tunne, että jotain oli kirjan maailmassa pahasti vinksallaan: jokin toinen todellisuus tai ulottuvuus pyrki esiin, mutta jäi silti aina vain aavistuksen tasolle, pinnan alle kytemään. Tuollaisessa omituisuudessa on jotain vastustamatonta.

Samasta syystä pidän myös esim. Johanna Sinisalon romaaneista. Niissäkin reaalimaailmaan on usein ripoteltu maagisia elementtejä, erityisesti olentoja suomalaisesta mytologiasta, kuten tässäkin romaanissa. Sattumalta Books from Finland -sivustolla oli eilen Sinisalon kirjoittama teksti genrerajoista. Sinisalo itse ehdottaa romaaneilleen genreä nimeltä suomikumma. Kannatan lämpimästi tällaisen genren lanseeraamista, vaikka se ei taida olla ainakaan vielä levinnyt kovin yleiseen käyttöön (ystävämme Google löytää Sinisalon jutun lisäksi vain yhden blogitekstin, jossa Sinisalon suomikummuus mainitaan). Mutta Lumikko ja yhdeksän muuta on siis ehdottomasti suomikummaa! :)

Takaisin asiaan, eli itse romaaniin: kirjailija Laura Lumikko on noussut maailmanmaineeseen Otuksela-lastenkirjasarjan ansiosta. Lumikko on myös perustanut kuuluisan Jäniksenselkäläisen Kirjallisuuden Seuran, johon kuuluu yhdeksän Lumikon henkilökohtaisesti kouluttamaa kirjailijaneroa. Äidinkielenopettaja ja pöytälaatikkokirjailija Ella Milana päätyy salaperäisen seuran sisäpiiriin samoihin aikoihin, kun kirjailija Lumikko katoaa mystisesti järjestämissään juhlissa. Tästä alkaa mysteerisatu, jossa ihan millä hetkellä hyvänsä saattaa tapahtua ihan mitä tahansa. Silmät peitetään siteellä, "keltainen" juodaan. Peli voi alkaa.

Tämän enempää en juonesta uskalla sanoa. Pähkinänkuoressa: kirja kertoo kirjailijana olemisen vaikeudesta, mielikuvituksen voimasta ja tarinoiden kertomisesta, todellisen maailman rajoista. Tämä on selvästi myös lukutoukille suunnattu kirja: Jäniksenselkä kuulostaa ihan kirjanystäville luodulta ideaalikylältä kirjoittajaseuroineen ja kirjallisuuskahviloineen (jonka seinällä on kyltti, jossa lukee pöydissä lukeminen ei ole pakollista mutta se on suotavaa).

Jo linkitettyjen lisäksi tästä ovat kirjoittaneet upeasti mm. Susa ja Katja/Lumiomena.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta. Atena. 2006. 322 sivua.

Atena: Lumikko ja yhdeksän muuta
Atena: Pasi Ilmari Jääskeläinen
Kiiltomato/Siru Valleala: "Haaste todellisuudelle ja todelliselle kirjailijuudelle"
HS kirjat: "Mysteerikertomus kirjailijasta"
Kirjavinkit: Lumikko ja yhdeksän muuta

Kommentit

  1. Tämä on ainakin kirja, joka persoonallisuudessaan jää mieleen! Omat fiilikseni ovat vähän kaksijakoiset: pystyn näkemään sen, miksi melkein kaikki ovat todella ihastuneet kirjaan. Ja Jäniksenselkä on tosiaan jokaisen kirjafriikin unelma ja Otuksela-kirjoja olisi hauska lukea. Mutta jokin kirjan tunnelmassa oli sellaista, mikä sai niskakarvat nousemaan pystyyn, eikä se ollut hyvä juttu.

    Osansa saattaa olla silläkin, että luin tämän Harjukaupungin jälkeen, joten odotukset olivat kovat. Nämä ovat kuitenkin kirjoina aika erilaisia.

    VastaaPoista
  2. Jotenkin, mitä kirjamakuasi olen blogisi kautta oppinut tuntemaan, aavistelinkin tämän ehkä olevan sinulle mieleinen kirja. :)

    Lumikko oli ensimmäinen lukemani Pasi Ilmari Jääskeläisen kirja ja ihastuin kirjaan suuresti. Mutta Harjukaupunki on kuin onkin vielä parempi, se vei niin sanotusti jalat altani.

    Jääskeläinen osaa kyllä luoda ihan omanlaisiaan maailmoja.

    Kiva, että linkitit. :)

    VastaaPoista
  3. Jääskeläisestä ja hänen kirjoistaan on ollut blogeissa niin paljon juttua, että kun hoksasin tämän kaupan alekorissa niin ostin omaksi. Vielä en ole lukenut noita ensimmäisiä sanoja pidemmälle, mutta sellainen olo tuli, etten ihan vielä ole valmis tätä lukemaan. :)

    VastaaPoista
  4. Ihastuin myös jo noihin ensimmäisiin riveihin ja pysyin samassa lumoutuneessa tilassa loppuun asti.

    Taivaalta pudonnut eläintarha ihastutti myös yhtä lailla. (No, ei joka ikinen novelli mutta ne huiput olivat todellakin huippuja)

    Harjukaupungin salakäytävät on mullakin vielä lukematta mutta uskallan kyllä olla varma että rakastun siihenkin! ;)

    VastaaPoista
  5. Amma, minä taas pidin juuri siitä niskakarvat pystyyn nostattavasta tunteesta. :) Saa nähdä miten Harjukaupungin lukeminen sujuu, kun odotukset ovat nyt nousseet jonnekin sfääreihin asti.

    Katja, tämä oli kyllä ihan minunlainen kirja! ;) Toivottavasti Harjukaupunki on edes vähintään yhtä hyvä.

    Maija, minäkin ostin tämän omaksi "sokkona" juuri blogiarvioiden takia ennen kuin olin lukenut Jääskeläiseltä mitään! Mutta ymmärrän, mitä tarkoitat: tietyt ja tietynlaiset kirjat kiinnnostavat eri aikoina.

    Satu, minuakin kiinnostaa tuo novellikokoelma, mutta taidan tarttua Harjukaupunkiin ennen sitä. :)

    VastaaPoista
  6. Minulla on ongelma Pasi Ilmari Jääskeläisen kanssa: tykkään kovasti juuri tuollaisesta "kummasta" kirjallisuudesta, maagisesta realismista jne. ja periaatteessa Jääskeläisen kirjat vaikuttavat aina todella mielenkiintoisilta. Mutta sitten en kuitenkaan tykkää niistä. Niissä on joku outo ominaisuus tai ominaisuuden puute, joka ärsyttää minua.

    Harjukaupungin aion kuitenkin lukea, kun satun asumaan ihan sen nimenomaisen harjun kyljessä. :)

    VastaaPoista
  7. Jum-Jum, minulla oli aikoinaan vähän sama tunne Johanna Sinisalon Linnunaivot-romaanin kanssa. Odotukset olivat korkealla, koska kirja kuulosti juuri sellaiselta josta pitäisin, mutta ei sitten ollutkaan. Jokin siitä jäi puuttumaan eikä se omituinen outous edes ollut kovin outoa.
    Oi, jyväskyläläisenä on varmasti sata kertaa vaikuttavampaa lukea Harjukaupunki! Minä olen vain käväissyt kyseisellä harjulla pari kertaa jollakin reissulla.

    VastaaPoista
  8. Ihana teksti. Minä luin Lumikn vasta nyt ja ihastuin kovasti, maaginen realismi on todellakin minun lajini. Pidän itse tuosta samasta piirteestä jonka mainitset että kaikki on periaatteessa realistista mutta sitten on se jokin..

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude