Siirry pääsisältöön

Lokakuun luetut ja merkkipaalut


Lokakuun luetut:
Sami Hilvo: Rouva S.
Eve Hietamies: Yösyöttö (uusintaluku)

Kuten yllä olevasta "listasta" voi päätellä, lokakuu oli kirjojen osalta aika hiljainen kuukausi. Vaikka luettuja kirjoja kertyi vain kaksi kappaletta, sitäkin useampi on ollut luettavana ja on vielä kesken. Sarah Winmanin valloittava Kani nimeltä jumala on viimeistä lukua vaille luettu ja eilen luin loppuun Guy Delislen uusimman sarjakuvan, Merkintöjä Jerusalemista. Emma Donoghuen novellikokoelma, The Woman Who Gave Birth to Rabbits, on myös edelleen kesken ja lukujonossa odottavat Hassan Blasimin Vapaudenaukion mielipuoli ja Alan Hollinghurstin Vieraan lapsi.

Niin paljon hyvää luettavaa, niin vähän aikaa! ;)

Lokakuu oli, jos ei luettujen kirjojen osalta, niin muuten melko kirjapainotteinen kuukausi. Helsingin kirjamessut olivat tietenkin kuukauden kohokohta ja sieltä tarttui mukaan "pakollisina" hankintoina mm. Riikka Pulkkisen ja Sofi Oksasen uusimmat romaanit signeerattuina. Muiden bloggaajien tapaamiseen en tällä kertaa ehtinyt, mutta taisin bongata teistä muutamia siinä esikoiskirjailijahaastattelussa, jossa oli myös Kirjavan kammarin Karoliina. :) (Minä seisoin siellä takana, heijasin vihreitä lastenvaunuja ja jouduin lähtemään kesken pois, kun vaunuissa makoileva tyyppi esitti melko kovaäänisiä vastalauseita...)

27. lokakuuta Kirjanurkkaus täytti neljä vuotta! Kaikkien aikojen luetuin blogipäivitys on (yllätys, yllätys) Sofi Oksasen Stalinin lehmien arvostelu, ja kakkosena tulee Baby Jane. Kolmanneksi suosituin on ollut Andreï Makinen Ranskalainen testamentti.

Täytin myös itse vuosia lokakuussa ja puolisoni osti minulle ehkä yhden parhaista kirjalahjoista ikinä, Ian McEwanin signeeraaman Sweet Tooth -romaanin! Lukupino sen kuin kasvaa. :)

Kommentit

  1. Onnea nelivuotiaalle!

    Ja harmi, ettei ihan nähty Helsingin messuilla. Pienen kanssa on aina vähän tuollaista, mutta ilmeisesti teidän vauvanne antoi myös messurauhaa, koska sait tehtyä hyviä hankintoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Vauva käyttäytyi kyllä suurimman osan ajasta kuin rutinoitunut messukävijä ja antoi vanhempiensa kierrellä rauhassa. Ihmispaljous ja yleinen kakofonia taisivat nukuttaa kummasti. :D

      Poista
  2. Onnea nelivuotiaalle blogille ja sinulle itsellesi synttäreiden johddosta! :)

    VastaaPoista
  3. Ohhoh, neljä vuotta jo! Onnea blogille ja sinulle!

    Odotan lopullista mielipidettäsi Winmanin kirjasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Voin paljastaa jo nyt, että pidin Winmanin kirjasta ja paljon. ;)

      Poista
  4. Onnea 4-vuotiaalle!

    Lue ihmeessä se Vieraan lapsi ja vinkkaa sitten minulle: Olisi kiva kuulla mielipiteitä. Minä pidin paljon, paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Toivottavasti löydän Vieraan lapselle pian aikaa. Sen paksuus vähän jännittää, kun nyt pienen vauvan kanssa ehdin harmittavan huonosti paneutua kunnolla pidempiin romaaneihin... Mutta taidan mennä nyt lukemaan arviosi siitä - jospa se antaisi lisäpotkua lukemiselle. ;)

      Poista
  5. Onnea blogille ja sen pitäjälle :)

    Ah, Kani nimeltä jumala <3 Mikähän noissa "pupukirjoissa" on kun ne tuntuvat tulevan ryppäissä ;) Minulla oli Ruohometsän kansa ja sitten Kani nimeltä jumala, sinulla Winmanin ja Donoghuen pupuaiheiset kirjat :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude