Siirry pääsisältöön

J. R. R. Tolkien: Hobitti

Sitten hobitti pani sormuksen sormeensa ja alkoi kaikujen vuoksi hiipiä vieläkin äänettömämmin kuin hobitti yleensä alas, alas, alas pimeään. Hän vapisi pelosta mutta hänen pienet kasvonsa olivat päättäväiset ja ankarat. Hän oli jo kovin erilainen hobitti kuin se joka oli kauan sitten rynnännyt Repunpäästä ilman nenäliinaa. Hänellä ei ollut ollut nenäliinaa ties kuinka pitkään aikaan. Hän löysti tikaria tupessa, kiristi vyötä ja jatkoi kulkuaan.

J. R. R. Tolkienin fantasiaklassikko Hobitti piti tietenkin lukea uudelleen viime vuonna ilmestyneen, Peter Jacksonin ohjaaman elokuvan kunniaksi. Tai siis elokuvatrilogian ensimmäisen osan kunniaksi.

Vaikka tämä oli laskelmieni mukaan jo viides kerta, kuin luin kirjan, sen tarina ei ole menettänyt tippaakaan taianomaisuudestaan vuosien varrella. Sympaattisen Bilbo Reppulin ja sekalaisen kääpiökomppanian vaaroja täynnä oleva matka Smaug-lohikäärmeen hallitsemalle Yksinäiselle vuorelle jaksaa viihdyttää ja jännittää aina vaan. :)

Hobitissa kiehtoo sama kuin Sormusten herrassa: vaikka kirjassa on pohjimmiltaan kyse hyvän ja pahan välisestä iänikuisesta taistelusta, näiden kahden ääripään välinen raja ei ole aina selvä. Sekä Sormusten herrassa että Hobitissa on sekä "hyviä" hahmoja, joissa on jotain pahaa, että "pahoja" hahmoja, joista paljastuu yllättäviä hyviä puolia. Esimerkiksi kääpiöt vaikuttavat romaanin (ja elokuvan) alussa uhrautuvaisilta ja rohkeilta vapaustaistelijoilta, jotka ovat lähdössä henkensä uhalla vapauttamaan lohikäärmeen terrorisoimaa aluetta ja lunastamaan samalla itselleen kuuluvan omaisuuden takaisin. Mutta kääpiöistä paljastuu vähitellen myös ahne, häikäilemätön ja vallanhimoinen puoli. Esi-isien aarre on saatava takaisin, keinoja kaihtamatta.

WSOY:n uudessa painoksessa on tietenkin elokuvakansi, mutta kansien välistä löytyy Tolkienin itsensä piirtämä ja maalaama kuvitus tarinaan. Kersti Juvan suomennos on tietenkin parasta, mitä suomennosten saralla voi saada.

Hobitti-elokuvasta sanon vain sen verran, että vaikka se oli taattua, laadukasta Peter Jacksonia, niin siinä oli mielestäni tehty kaikki ne pienet virheet, mistä Tarua sormusten herrasta joskus syytettiin. Toimintakohtauksia oli pitkitetty loputtomiin, dialogi oli paikoin ontuvaa ja jotkin poikkeamat romaanin alkuperäisestä tarinasta olivat vähän kaukaa haettuja (se "luokkakokous" Galadrielin, Gandalfin, Sarumanin ja Elrondin välillä - voi hyvänen aika!). Odotan pelonsekaisella jännityksellä, missä kohdassa seuraavan kahden osan aikana Orlando Bloomin näyttelemä Legolas hypähtää jälleen valkokankaalle... :)

J. R. R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin. WSOY. 2012. 328 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: The Hobbit or There and Back Again
Suomentajat: Kersti Juva, Panu Pekkanen 

WSOY: Hobitti
Wikipedia: Hobitti

Kommentit

  1. Oisko luokkakokous vähän kuin se Viisaitten neuvosto, mikä on mainittu Silmarillionissa?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude