Kun J. K. Rowling julkaisi The Casual Vacancyn vuonna 2012, romaani pompsahti heti myyntilistojen kärkeen. Harry Potter -kirjailijan teosten suosio taitaa olla taattu loppuelämän ajaksi.
Mielenkiintoista on se, että Rowling haluaisi ehkä jollain tavalla päästä irti Potter-hypetyksen värittämistä arvosteluista ja saada "puolueetonta" palautetta kirjailijana. Tästä kielii se, että hän kirjoitti tänä vuonna ilmestyneen The Cuckoo's Calling -jännitys/salapoliisiromaanin salanimellä Robert Galbraith. Kirjailijan todellinen henkilöllisyys paljastui vasta pari viikkoa sitten, ja "käkikirja" kipusi taas heti bestseller-listoille. Toki se oli melko suosittu jo ennen paljastusta. Rowling ilmoitti äskettäin, että jatko-osa on jo valmis ja ilmestynee ensi vuoden puolella.
Paikka vapaana epäilytti minua paristakin syystä. Ensinnäkin pelkäsin, että Potter-kirjojen luoma kuva kirjailijasta paistaa jotenkin häiritsevästi kirjasta läpi tai että Rowling ei vain osaa kirjoittaa vakavasti otettavaa "aikuisten" kirjaa. Toisekseen seurasin viime vuonna romaanin suomennosjupakkaa: Otava halusi suomennuttaa n. 500-sivuisen kirjan kolmessa viikossa. Työtä tarjottiin ensin Harry Potter -suomennoksilla mainetta niittäneelle Jaana Kapari-Jatalle, joka kieltäytyi huomauttaen, että normaali käännösvauhti on n. 100 sivua kuussa. Otavan asettama aikataulu vaikutti siis täysin kohtuuttomalle. Romaanille löytyi kuitenkin toinen suomentaja, joka lupasi tehdä työn annetussa aikataulussa. Pikavauhtia tehdyn suomennoksen laatu siis hieman epäilytti...
Kirjan lukeminen alkoi pahasti töksähdellen. Syy ei ollut suomennoksessa (mistä en löytänyt juurikaan moitittavaa, vaikka oikein yritin lukea sitä kriittisesti!) vaan tarinassa. Rowling esittelee melkoisen määrän henkilöhahmoja, pienen Pagfordin pikkukaupungin asukkaita, jotka menivät ainakin minulta alussa sekaisin. Juoni ei muutenkaan lähde kunnolla rullaamaan ennen kuin romaanin puolivälin jälkeen.
Rowlingin kirja nostaa kylmänviileästi esiin yhteiskunnan epätasa-arvon, köyhyyden, hyväosaisten tekopyhyyden ja kaiken sen kurjuuden ja kärsimyksen, joka jää usein kodin seinien sisäpuolelle piiloon. Kirjassa on välillä lievä paasauksen maku; kirjailijan oma, kriittinen näkökanta tunkee väkisin esiin rivien välistä.
Olisiko Rowlingin kirja siis saavuttanut näin suuren suosion ilman Pottereita? Ei varmasti. Romaani on minusta hyvä, ei loistava. Se on kantaaottava, rohkea ja lämminhenkinen, mutta jäin kaipaamaan jotain syvempää tasoa. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja kiehtovia, tosin hieman yksiulotteisia. Erityisesti Krystal, teinityttö, joka piilottaa haavoittuvaisuuteensa rääväsuisuuden alle, oli raivostuttavan stereotyyppinen esimerkki siitä, millaisina ihmiset ehkä haluaisivat nähdä työväenluokan edustajat.
Hatunnosto Rowlingille, että hän uskaltaa irrottautua ja kääntää selkänsä Pottereille näin totaalisesti ja kirjoittaa kirjan, joka on kaikin tavoin täysin erilainen kuin ne. Ja täytyy myöntää, että kyllä se "käkikirjakin" kiinnostaa vähäsen... :)
Rowlingin kirjasta ovat pitäneet ainakin Amma, Maija ja Eeva; Norkku olisi kaivannut karsimista; Riina pettyi ja yrtin mielestä kirja on kuin naistenlehden jatkokertomus.
J. K. Rowling: Paikka vapaana. Otava. 2012. 543 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: The Casual Vacancy
Suomentaja: Ilkka Rekiaro
Otava: Paikka vapaana
HS kirjat: "Arvio: J. K. Rowlingin uutuus on täynnä tylsähköjä sivuhenkilöitä"
Kirjavinkit: Paikka vapaana
Totta, hyvä kirja muttei loistava, ei lähimainkaan. Alku oli minustakin tuskallisen hidas, mutta kyllä sitä sitten viihtyi ihan hyvin, kun jaksoi olla kärsivällinen. =D
VastaaPoistaMinä tosiaan tykkäsin kirjasta kovastikin. Toki alussa kesti hetken, että sai järjestettyä henkilöt "paikoilleen", mutta sitten se olikin menoa. :)
VastaaPoista