Siirry pääsisältöön

Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea

Kansi: Päivi Puustinen
Ihminen kulkee vuosien halki kuin magneetti, kaikenlaista takertuu mukaan. Ja mistä tuo ajoittain hyökyvä suru? Onko se meihin ommeltu kiinni, jo varhain elämässä? Jotkut repäisevät surun irti, mutta jotkut alkavat vaalia ja kasvattaa koteloa ympärille, vuosi vuodelta paksumpaa.

Joel Haahtela teki sen jälleen. Tähtikirkas, lumivalkea lumosi minut täysin; olin jo ensimmäisten sivujen jälkeen täysin koukussa kirjaan. Romaani vei minut Pariisiin vuonna 1889, jossa yksinäinen, nuori mies yrittää tehdä taidetta ja luoda uraa. Samalla hän kirjoittaa päiväkirjamaisia kirjeitä jollekulle, jonka identiteetti jää ainakin alussa hämäräksi. Kirjeiden vastaanottaja ei vastaa, mutta kirjeet ovat kirjoittajan tapa kirjoittaa itseään ja omaa identiteettiään esiin, luoda itseään uudelleen vieraassa paikassa.

Siinä missä Traumbachista jäi minulle jotenkin ahdistava ja klaustrofobinen olo (muistikuvieni mukaan siinä vain puikkelehdittiin jatkuvasti kapeilla kujilla ja sokkeloisissa rakennuksissa), niin Tähtikirkas, lumivalkea on avara ja levittäytyy kaikin tavoin laajemmalle. Romaani on ensinnäkin reilusti pitempi kuin yksikään Haahtelan aiemmista teoksista ja ulottuu suhteellisen pitkälle ajanjaksolle 1800-luvun lopulta vuoteen 2012 saakka. Siinä matkustetaan Euroopasta aina Kaakkois-Aasiaan asti. Romaanin osat ovat hyvin erilaiset ja pidin alkupuolesta enemmän kuin lopusta. Puolisoni mielestä romaani taas parani loppua kohden. Makuasioista ei voi kiistellä (mutta kyllä niistä saa kiihkeän keskustelun aikaan klo 23.30 illalla, kun toinenkin luki kirjan loppuun!). ;)

Haahtela on yksi niistä kirjailijoista, joita jopa ehdin kuulemaan lyhyiksi jääneillä kirjamessuillani. Huonosta haastattelijasta huolimatta oli mielenkiintoista kuulla kirjailijan omia mietteitä kirjasta. Haahtela mm. mainitsi, että romaani on hänelle eräänlainen paluu nuoruuteen, koska hän on itsekin harrastanut nuorempana maalausta, erityisesti impressionistisia maalauksia!

Tähtikirkas, lumivalkea -romaanissa on paljon tuttua Haahtelaa: itseään tai paikkaansa maailmassa etsivä mieshenkilö, joka ei oikein koskaan tunnu pääsevän perille sinne, minne hän on menossa. Ainoa pysyvä henkilö miehen elämässä, entinen rakastettu ja kirjeiden vastaanottaja, hiipuu pois mielestä, mitä kauemmas mies hänestä ajautuu.

Ainoa miinus oli se, että romaanin viittaukset toiseen maailmansotaan ja keskitysleireihin tuntuivat jotenkin liian itsestään selvältä ratkaisulta. Toisaalta ihailin sitä, kuinka Haahtela piti jatkuvasti romaanin päähenkilön ja tämän kirjeiden päiväykset juuri suurten tapahtumien ulkopuolella: aina oltiin jonkin merkittävän historiallisen tapahtuman tai sodan kynnyksellä, muttei koskaan sen ytimessä. Romaanin päähenkilön tavoin myös lukija jää jollain tavalla ulkopuoliseksi. Tarinan aukot pitää täyttää itse.

Romaanin alku on runsas, kieli monipuolista ja rikasta, nuorelle miehelle sattuu ja tapahtuu. Vähitellen kertojan äidinkieli köyhtyy (Haahtela kertoi haastattelussa tämän olevan tarkoituksellista), vauhti hidastuu, identiteetti katoaa ja mieli tyhjenee, kunnes jäljelle jää... niin, mitä? Kirjaimia, kuvioita, mielen muotoja. Ehkä pari toiveikasta perhostakin. :)

Tämä oli yksi parhaista kirjoista, jonka olen tänä vuonna lukenut. Olisin mielelläni nähnyt sen Finlandia-ehdokkaidenkin listalla!

Kirjan ovat lukeneet myös Henna, Katja, Maria, Anneli, Jenni, Sanna, Pekka ja lukuisat muut.

Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea. Otava. 2013. 270 sivua.

Otava: Tähtikirkas, lumivalkea
HS: "Päättyykö kaikki sairaskertomukseen?"
Kirjavinkit: Tähtikirkas, lumivalkea

Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Aivan loistavasti kiteytetty arvio muuten sinulla tästä teoksesta! :)

      Poista
    2. Kiitos. :) Omasikin on hieno!

      Poista
  2. Komppaan Pekkaa: <3 . En lukenut arviotasi kovin tarkkaan, sillä oma juttuni odottelee vielä luonnoskansiossa, mutta minutkin tämä kirja lumosi täysin! <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna Karenina -kimppaluku

Nyt kun syksy on virallisesti polkaistu käyntiin syyskuun muodossa ja viimeisetkin kesälomat on varmaan pidetty, on aika tarttua uusiin haasteisiin myös lukemisen osalta. Tässä kuussa alkoi Kadonnutta aikaa etsimässä -haaste ja Satu pisti pystyyn Ruusun nimi -read-a-longin , mutta jos joku vielä kaipailee lukuhaastetta loppuvuodelle, niin nyt olisi oiva tilaisuus saada vertaistukea Anna Kareninan lukemiseen! Romaanin lukemalla voi samalla osallistua vaikka 10 klassikkoa -haasteeseen tai 500+ minihaasteeseen hiukan jälkijunassa. :) Itse laitan kimppaluvun pystyyn lähinnä haasteeksi itselleni, jotta saisin tämän tiiliskiven luettua vuoden loppuun mennessä. Mutta olisi ilahduttavaa, jos tähän uskaltautuisi mukaan muitakin, jotta kimppaluku olisi nimensä veroinen! :) Anna Karenina on alun perin julkaistu jatkokertomuksena, joten sen lukeminen osissa pidemmän ajan kuluessa on itse asiassa Tolstoin alkuperäiselle julkaisulle "uskollisempi" tapa lähestyä teosta. Romaani ja...

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...

Tiiliskivifobia

Nyt kun blogeissa pohditaan kesä- ja lomalukemisia ja toisaalla mietitään tiiliskiven pohjimmaista merkitystä, niin minäkin ajattelin paljastaa kesäprojektini, joka on eräs tiiliskiveksikin kutsuttu teos. Teen tämän postauksen täysin itsekkäistä syistä; kuvittelen nimittäin, että jos olen uskotellut teille näin julkisesti täällä blogissani, että aion moiseen projektiin ryhtyä, niin en voi enää perääntyä siitä. Blogiyhteisön painostus rohkaiseva kannustus saa siis minut lukemaan tämän ja ehkä jopa erehdyn nauttimaan siitä! :) Kyseessä on siis Leo Tolstoin Anna Karenina . Tuo suuri maailmankirjallisuuden klassikko, yleissivistykseen kuuluva teos, jokaisen itseään kunnioittavan, sivistyneen lukutoukan hyllyssä jököttävä järkäle. Miksi, oi miksi, en käynyt katsomassa tätä Turun kaupunginteatterissa viime vuonna? Miksi en ylipäätään ole nähnyt tästä yhtäkään näytelmä-, tv- tai elokuvasovitusta, vaikka luulisi, että niitä on pilvin pimein? Miten ihmeessä kirja on tietämättömyydestäni ...