Siirry pääsisältöön

Aino & Ville Tietäväinen: Vain pahaa unta

Pikkulapsiperheissä päivän jännittävät tapahtumat, uudet kokemukset ja opitut jutut eivät suinkaan unohdu illan tullen vaan niiden käsittely jatkuu usein yöllä hyvien ja pahojen unien sekä yleisen levottomuuden muodossa. Välillä lapsen yöelämä on niin vilkasta, että aamulla itse silmät ristissä lapsen sängyn laidalla valvoneena ihmettelee aina, miten se taas on niin pirteä heti aamusta.

Oma tyttäreni on vasta 2-vuotias, mutta yöheräilyt ovat kuuluneet perheen arkeen hänen koko pienen ikänsä ajan. Yöllä yrittää usein unenpöpperössä turhautuneena keksiä jotain loogista syytä lapsen heräilyyn: hammas puhkeaa? kasvukipuja? täysi vaippa? kissa herätti? (perhanan kissa!), sylinkaipuu? kylmyys? kuumuus? valoisuus? ... tai sitten ihan vain perinteinen painajaisuni? Arvausleikki on uuvuttavaa ja pidemmän päälle stressaavaa. Lapset heräilevät joka tapauksessa syystä tai toisesta silloin tällöin. Jossain vaiheessa he onneksi osaavat kertoa syynkin jo ihan itse.

Vain pahaa unta on sarjakuvataiteilija Ville Tietäväisen yhdessä tyttärensä Ainon kanssa kuvittama ja kirjoittama sarjakuvateos painajaisunista, joita Aino on nähnyt 3-6-vuotiaana. Kirjassa on esitetty kuvin ja sanoin yhteensä 16 painajaista. Tyttären piirrokset ja kuvaukset unista sekoittuvat isän omiin piirroksiin. Kuvien taustalta löytyy myös katkelmia unioppaista.

Lapsen mielikuvitus on ihmeellinen asia, ja sen luomat pelot voivat joskus tuntua aikuisista mitättömiltä, suorastaan huvittavilta. Kuinka pitää pokka sängyn laidalla keskellä yötä, kun kauhistunut lapsi kuvailee korkokengissä pomppivia pupuja tai omenasosetta syövää kolmisilmäistä tonttua? Itse toisaalta muistan, että lapsena koettu pelko oli usein voimakasta ja täysin irrationaalista, eikä sitä pystynyt välttämättä käsittelemään ilman aikuisen apua. Erityisesti unissa saattaa jotenkin taantua ja tuntea lamauttavaa kauhua sellaisia asioita kohtaan, joista ei hereillä olisi moksiskaan.

Vain pahaa unta kuvailee kaikille pikkulapsiperheille tuttuja asioita, mutta on myös kaunis esimerkki siitä, mitä isän ja tyttären yhteistyöllä voi saada aikaan. Vaikka Ainon unet ovat olleet pelottavia kokemuksia, niistä piirtäminen ja kertominen on ollut varmasti myös terapeuttista. Unia ei vähätellä eikä niille naureskella vaan lapsen kokemuksiin suhtaudutaan vakavasti.

Vain pahaa unta on voittanut useita palkintoja, mm. Blogistanian Kuopus 2013 -palkinnon. Suosittelen kirjaa ihan kaikille!

Aino & Ville Tietäväinen: Vain pahaa unta. WSOY. 2013. 47 sivua.

WSOY: Vain pahaa unta
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt
4 kommenttia
Lue lisää

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe
3 kommenttia
Lue lisää

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude
1 kommentti
Lue lisää