Jenny Nordberg: Kabulin tyttöjen salaisuus

Kansi: Martti Ruokonen

Tyttöjen vanhemmat voivat olla rikkaita, köyhiä, sivistyneitä, kouluja käymättömiä, pataaneja, tadžikkeja, hazaroita tai turkmeeneja - naiset kertovat, ettei sillä ole väliä. Ainoa mikä näitä tyttöjä yhdistää, on perheen tarve saada poika.

Yksi tämän vuoden kiehtovimmista ja mieleenpainuvimmista tietokirjoista on tässä - näin uskallan väittää jo näin vuoden alkupuolella.

Ruotsalainen Jenny Nordberg kirjoitti vuonna 2010 New York Timesiin raportin Afganistanin bacha posh -ilmiöstä, jossa perheeseen syntynyttä tyttöä kasvatetaan murrosikään asti poikana. Nordberg jatkoi aiheen tutkimista ja tuloksena on tämä kirja, joka ilmestyi maaliskuussa suomeksi.

Bach poshin taustalla on aina vanhempien päätös. Usein tyttö päätetään kasvattaa poikana puhtaasti käytännön syistä: toisin kuin tyttö, poika pystyy tuomaan perheeseen rahaa käymällä vaikka töissä. Kyse on myös perheen kunniasta ja arvostuksesta; pojatonta perhettä säälitään ja surkutellaan.

Jotkut äidit haluavat myös tarjota edes yhdelle tyttärelleen enemmän vapautta. Länsimaisen kulttuurin näkökulmasta voi olla vaikeaa käsittää sitä kuilua, mikä eri sukupuolten välillä vallitsee joissakin maissa ja kulttuureissa. Pienestä pitäen afgaanitytöt lähes poikkeuksetta suljetaan kodin seinien sisäpuolelle, eivätkä he poistu sieltä kuin hunnutettuna ja miespuolisen sukulaisen seurassa. Pojat (tai sellaisina esiintyvät tytöt) sen sijaan saavat tulla ja mennä vapaasti, leikkiä, urheilla, käydä ostoksilla ja jutella kenen kanssa tahansa.

Teini-iässä bacha posh kuuluu kuitenkin muuttaa takaisin tytöksi, jotta hänestä voi tulla vaimo ja äiti - tämä on ainoa naiselle varattu rooli Afganistanissa.

Esimerkiksi naispoliitikko Azita kasvattaa nuorimman tyttärensä poikana osittain siksi, että haluaa tarjota tälle enemmän vapautta ja liikkumatilaa. Hän itse näkee päivittäin työssään sen, miten vähän valtaa Afganistanin naisilla yhä on. Azitan kohtaamia esteitä ja vaikeuksia poliittisella uralla on vaikea edes käsittää. Häntä vähätellään ja pilkataan jatkuvasti, hänen puheenvuoronsa parlamentin istunnoissa keskeytetään tai jätetään huomiotta ja hän joutuu jatkuvasti anelemaan valtaa pitäviltä miehiltä lupaa esittää asiansa.

Tosin oman maan politiikan lisäksi Azitalla on kärkevä mielipide myös ulkomaisista avustustyöntekijöistä, jotka ovat ottaneet Afganistanin omaksi leikkikentäkseen: Ulkomaalaiset luulevat auttavansa Afganistanin naisia, mutta toiminta on niin korruptoitunutta. [...] Tänne virtaa rahaa, mutta me kärsimme yhä. Kaikki luulevat, että kysymys on vain burkasta. Olen valmis pukeutumaan vaikka kahteen burkaan, jos hallitus pystyy takaamaan turvallisuuden ja laillisen järjestyksen.

Hämmästyttävintä on kenties se, että vaikka viralliset tahot kieltävät bacha posh -ilmiön olemassaolon tai uskovat sen rajoittuvan vain muutamiin tapauksiin, Norberg onnistuu - lähinnä puskaradion kautta - löytämään kymmeniä tapauksia ja kuulemaan useista muista. Ylipäätään se, että ilmiölle on keksitty nimi, kertoo sen yleisyydestä.

Vähitellen käy ilmi, että poikina esiintyvät tytöt ovat eräänlainen julkinen salaisuus: suku ja naapurit usein tietävät, että yksi pihalla palloa potkivista pojista on oikeasti tyttö, mutta kukaan ei sen kummemmin paheksu perheen ratkaisua. Kulisseja ylläpidetään yhteisvoimin.

Kiehtovin Nordbergin esittämä kysymys on se, onko bacha posh -ilmiö siis hirvittävä esimerkki siitä, miten lasten sukupuoli-identiteettiä ja oikeuksia poljetaan naisia alistavassa, patriarkaalisessa yhteiskunnassa vai onko kyseessä eräänlainen hiljainen vastarintaliike, jossa tytöt uhmaavat enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti perinteisiä sukupuolirooleja? Nordbergin mielestä kyse on kummastakin: tunnustetun ja hyväksytyn ryhmän jäseneksi naamioituminen on sekä kumouksellista soluttautumista että myönnytys mahdottoman rasistiselle, seksistiselle tai muulla tavoin erottelevalle järjestelmälle.

Entä mitä mieltä ovat bacha poshit itse? Nordberg on haastatellut useita heistä kirjaa varten, ja kokemuksia on monenlaisia. Moni tytöksi jälleen palannut puhuu lapsuuden "poikavuosistaan" kaihoisasti. Silloin hän oli vielä vapaa, onnellinen ja etuoikeutetumpi kuin koskaan sen jälkeen. Osa uskoo poikana elettyjen vuosien tehneen heistä rohkeampia ja kunnianhimoisempia. Toisia on kiusattu, ja jotkut ovat inhonneet poikana esiintymistä ja pelänneet miesten maailmaa.

On niitäkin, jotka eivät halua enää palata tytöksi tai naiseksi ja suhtautuvat inhoten ja torjuvasti kehonsa väistämättömiin muutoksiin murrosiässä. He eivät välttämättä enää vaihda sukupuoli-identiteettiään vaan jäävät elämään pysyvästi miehinä, joko perheensä ja sukunsa suostumuksella tai heidän kielloistaan huolimatta. Länsimainen lääketiede käyttäisi heistä kenties termiä transsukupuolinen, mutta tämä on ongelmallinen määritelmä, koska kysehän on alun perin lapsen vanhempien tekemästä valinnasta, ei lapsen henkilökohtaisesta kokemuksesta. Voiko kasvatus ei-biologiseen sukupuoleen siis vaikuttaa näin vahvasti myös sosiaaliseen sukupuoli-identiteettiin?

Esimerkiksi Zahran vanhemmat päättivät kasvattaa hänet poikana eikä Zahra 16-vuotiaana ymmärrä, miksi hänen pitäisi muuttua yhtäkkiä tytöksi, joka hän ei mielestään ole koskaan ollut. Zahra ei kaipaa aviomiestä tai lapsia ja tuntee inhoa kehonsa muutoksia kohtaan. Hän haluaa vain elää ja käydä töissä poikana ja miehenä. Onko hän siis transsukupuolinen? Nordberg esittää kirjassa uudenlaisen tautiluokituksen: pitkäaikaisesta, ankarasta erottelupolitiikasta johtuva sukupuoli-identiteetin häiriö. Kuten hän selittää: Kun toinen sukupuoli on niin ei-toivottu, halveksittu ja sorrettu - paikassa, jonne tyttäriä ei selvästikään haluta -, ehkä on aivan luonnollista, että kasvavan ihmisen mieli ja ruumis tuntevat vastenmielisyyttä naiseksi tuloa kohtaan. Ja muuttavat ehkä jonkun lopullisesti.

Shukria on myös poikana koko lapsuutensa elänyt nainen, joka joutui naimisiin mennessään varta vasten oppimaan naisena elämisen salat: burkaan pukeutumisen, naisellisen kävelytyylin ja vaikenemisen miesten seurassa. Hän joutui omaksumaan uuden puhetavan ja kehonkielen. Haastattelussa hän kertoo, kuinka hän, kolmen lapsen äiti, joutuu yhä jatkuvasti korjailemaan käytöstään naisellisemmaksi ja muistuttamaan itseään siitä, että hän on nainen.

Nordberg laajentaa tutkimustaan tuhansia vuosia taaksepäin ja nostaa esiin vastaavanlaisia tapauksia ympäri maailmaa. Erilaisista käytännön syistä miehinä esiintyviä tai eläviä naisia on ollut kaikenlaisissa yhteisöissä kaikkina aikoina. Usein miehen identiteetin omaksuminen on ollut pakon sanelemaa: joidenkin naisten on täytynyt elättää itsensä tai perheensä, osa on paennut järjestettyä avioliittoa, jotkut ovat halunneet matkustella tai mennä armeijaan. Jotkut ovat päässeet miehen asussa kouluun tai opiskelemaan paikkoihin, joihin on naisilta ollut pääsy kielletty.

Nordbergin mukaan ilmiö onkin inhimillinen ja maailmanlaajuinen: Jonakuna muuna esiintyminen on tuttua sangen monelle sorretulle, joka on pyrkinyt vapauteen. Olipa hän sitten mies tai nainen.

Kuten pitkästä ja polveilevasta arviostani näkyy, Nordbergin kirja herättää paljon ajatuksia. :) Se on kaiken lisäksi vetävästi kirjoitettu, sopivan kriittinen ja monipuolisesti eri näkökulmia esittelevä teos. Vaikka Norberg on toimittaja ja kyseessä on tietokirja, hän antaa tilaa myös omille, henkilökohtaisille mielipiteilleen ja perustelee ne hyvin. Kun länsimainen toimittaja tutkii afganistanilaista ilmiötä ja afgaaninaisten elämää, niin tokihan hänen onkin oltava tietoinen omista, täysin erilaisista lähtökohdistaan. Ulkopuolisuudestaan huolimatta Nordberg on päässyt ihailtavan hyvin sisälle Afganistanin kulttuuriin, naisten elämään ja vaiettuun bacha posh -perinteeseen.

Blogimaailmassa tätä ei ole vielä hirveästi luettu: löysin vain Nadian arvion. Suosittelen kyllä lämpimästi! Kaunokirjallisuuden puolella samasta aiheesta on kirjoittanut marokkolainen Tahar Ben Jelloun, jonka Seitsemäs portti -romaani kertoo poikana kasvatetusta tytöstä.

Jenny Nordberg: Kabulin tyttöjen salaisuus. Vaietun vastarinnan jäljillä Afganistanissa. WSOY. 2015. 363 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: Underground Girls of Kabul. In Search of a Hidden Resistance in Afganistan
Suomentaja: Irmeli Ruuska 

Kirja.fi: Kabulin tyttöjen salaisuus
BachaPosh.com (kirjan kotisivut englanniksi)
HS: "Toimittaja löysi Kabulista vaietun perinteen"