Siirry pääsisältöön

Jyrki Lappi-Seppälä: Tuulimyllyjä päin

Kansi: Elina Salonen
Marssin itsetietoisuutta teeskennellen mutta polvet notkuen Tammen käännöskirjallisuuden toimittajan puheille ja ilmoitan olevani Suomen parhaita espanjankielisen kirjallisuuden kääntäjiä; tai jos en olisikaan ihan vielä, minusta tulisi sellainen tuota pikaa - niin että mitähän heillä mahtaisi olla espanjasta käännettäväksi?

Törmäsin suomentaja Jyrki Lappi-Seppälän nimeen viime vuoden loppupuolella, kun luin Luiz Ruffaton huikean Tekokukkia-romaanin. Hetken mielijohteesta tartuin kirjastossa Lappi-Seppälän muistelmiin; kääntäjän elämä kiinnostaa jo ihan ammatillisessa mielessä.

Alaotsikko Kapinallisen kielimiehen muistelmia sekä kirjan kannessa oleva kuvaus "Merkittävän kääntäjän ja radikaalin värikästä elämää 1940-luvulta 2000-luvulle" antavat ymmärtää, että Lappi-Seppälä on jotenkin poikkeuksellisen radikaali ääritapaus. Kapinallisen hänestä taitaa tehdä lähinnä se, että kokoomuksen kansanedustajan vesasta tulee vasemmistolaisnuori. Radikaalius taas näkyy aktiivisena taistolaisuutena 1970-luvulla. Minulle päällimmäisenä muistelmista jäi kuitenkin mieleen Lappi-Seppälän avoin ja ennakkoluuloton ote uusiin haasteisiin urallaan sekä intohimoinen ja kunnianhimoinen suhtautuminen kieleen.

Lappi-Seppälä syntyy joulukuussa 1945. Jatkosota on juuri päättynyt, ja jouluna saa oikeaa kahvia korvikkeen sijaan. Hän asuu lapsuutensa Ullanlinnassa varakkaassa perheessä. Keväällä 1961 hän pääsee vanhempiensa kanssa lomalle Espanjaan, mistä herää kiinnostus espanjan kieleen.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Lappi-Seppälä hakeutuu Tammelle espanjankielisen kirjallisuuden kääntäjäksi. Kustannustoimittaja lyö nuorelle miehelle käteen erään Jorge Amadon paksun, brasilianportugalinkielisen opuksen. Innokas kääntäjänalku haluaa todistaa kykynsä ja lupaa suomentaa teoksen, vaikkei portugalia juuri osaakaan! Eikä kääntäminen sujukaan ihan ongelmitta. Lappi-Seppälä hakee apua jopa kääntäjäidolinsa Pentti Saarikosken kotoa (Saarikosken kiitelty Sieppari ruispellossa -suomennos on äskettäin julkaistu). Saarikoski pistääkin nuoren miehen hakemaan hänelle Alkosta kossupullon, kuten Juice aikoinaan teki Antti Heikkiselle!

Amado-käännöksen deadline menee ohi ja välillä pitää käydä armeijakin. Lopulta käännös valmistuu lähes vuoden myöhässä. Tammi ei kuitenkaan enää viitsi julkaista sitä, Lappi-Seppälän suureksi pettymykseksi (tosin Otava julkaisee teoksen kahtena niteenä 20 vuotta myöhemmin).

Kaikenlaista Lappi-Seppälän elämään kieltämättä mahtuu. Hänet kastetaan katolilaiseksi ja hän opiskelee romaanista filologiaa sekä perustaa perheen. 1960-luvun lopulla hän toimii aktiivina vasemmistolaisessa kehitysmaiden oloista tiedottavassa ryhmässä, ja 1970-luvulla Suomen kommunistisen puolueen jäsenenä. Niin, ja työkseen hän toimii mm. Otavan kustannustoimittajana, tulkkina ja kirjapainon toimitusjohtajana. Välillä muistelmissa on lievästi puuduttavia listoja esim. nimekkäistä naapureista. Lappi-Seppälä mainitsee ohimennen tunnettujen suomalaisten nimiä, muttei tarkenna, tunsiko hän heidät henkilökohtaisesti vai sattuivatko he esimerkiksi vain asumaan samassa kaupunginosassa!

Taistolaisliikkeen historiasta kiinnostuneet saavat varmasti kirjasta paljon irti. Lappi-Seppälä pohtii perusteellisesti 1960-luvun nuorisokapinaa ja taistolaisliikkeen synnyn syitä, myös omia motiivejaan:

Itse satun edustamaan nuorkommunisteihin liimattua (monelta osin virheellistä) karikatyyriä ylempään keskiluokkaan kuuluvan, akateemisen ja suhteellisen varakkaan perheen lapsesta, joka hurahtaa taistolaisliikkeeseen.

Minua taas ei henkilökohtaisesti taistolaisliike juuri kiinnosta vaan olisin halunnut lukea enemmän Lappi-Seppälän kääntäjän urasta, joka jää yllättäen kirjassa taka-alalle. Miehellä on kuitenkin 50 vuoden (!) käännöskokemus, ja olisi ollut mielenkiintoista lukea esim. kiperistä käännösprojekteista tai mieleenpainuvista ja hauskoista käännösratkaisuista vuosikymmenten varrelta. Millaista on ollut kääntää José Saramagoa? Entä Mario Vargas Llosaa? Näistä Lappi-Seppälä ei kerro mitään. Cervantesin Don Quijoten uutta suomennosta, josta Lappi-Seppälä sai kääntäjien valtionpalkinnon ja josta hänet ehkä parhaiten tunnetaan (ja johon muistelmien nimikin viittaa!), sivutaan vain lyhyesti - teoksen epilogissa!

Jyrki Lappi-Seppälä: Tuulimyllyjä päin. Into. 2015. 230 sivua.

Into: Tuulimyllyjä päin
Kiiltomato: Tuulimyllyjä päin

Kommentit

  1. Vaikuttaa että Lappi-Seppälä on omalla alallaan, kääntäjänä, parempi kuin muistelijana. Olen myös Ruffaton käännosten lukija ja nehän ovat hienoja.

    Minua nuo ent. taistolaisten myöhäiset tunnustukset naurattavat. Olen viitisen vuotta nuorempi mutta muistan hyvin nuo armottoman totiset porukat. Jos kirjoittaa sulkuihin (monelta osin virheelliset) voisi sitten muistelmissaan kertoa, että mikä siinä oli virheellistä. Kyllä he minusta näyttävät edelleen pikkuisen epärehellisiltä ja silloin hölmöiltä ja paikoitellen pelottavilta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Annika Idström: Veljeni Sebastian

Päällyksen kuva: Ilkka Pesonen Täytin viikko sitten yksitoista vuotta ja ensimmäistä kertaa ymmärsin kouriintuntuvasti ajan rajallisuuden ja sen että jonakin päivänä minäkin kuolen. Toisinaan kun katson itseäni peilistä kauhistun, näen kellertävän ihon, hiuksenhienot rypyt suun ympärillä ja silmien alla sinertävät kuopat. Sanonta "lapsuus on ohi" ei ole koskaan koskenut minua, oma lapsuuteni ei ole edes alkanut. Veljeni Sebastian pisti silmääni WSOY:n kevään 2012 katalogista. En ollut aiemmin kuullut edes kirjailijan nimeä, mutta kustantamon ottaman uuden painoksen kuvaus kuulosti kiehtovalta. Kustantamon mukaan romaani on "väkevän myyttinen kuvaus hyvän ja pahan kerrostuneisuudesta, perhesuhteiden salatusta väkivallasta". Päähenkilö on koulukiusattu, pikkuvanha, 11-vuotias Antti. Vuonna 1985 ilmestynyt romaani on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana ja saanut myös Valtion kirjallisuuspalkinnon. Itse luin alkuperäisen, vuonna 1985 ilmestyneen version ja voin s