Siirry pääsisältöön

Jessica Walton & Dougal MacPherson: Olen ystäväsi aina

"En minä välitä siitä oletko tyttönalle vai poikanalle! Tärkeintä on, että olet minun ystäväni."
"Olet paras ystävä, joka nallella voi olla", sanoi Elli.

Tähän syksyn lastenkirjauutuuteen oli pakko tutustua heti, kun se ilmestyi. Olen ystäväsi aina on kuvakirja, joka kertoo poikanallesta, joka on aina halunnut olla tyttönalle. Kirjan kuluessa Erkistä tuleekin Elli, alkuperäisessä tekstissä Thomas-nallesta tulee Tilly.

Sateenkaariperheen äitinä ja ahtaita sukupuolirooleja vieroksuvana yritän iskostaa lapseeni jo pienestä pitäen käsityksen sukupuolien moninaisuudesta. Jo leikki-ikäinen on hätkähdyttävän hyvin perillä siitä, mikä on "tyttömäistä" ja "poikamaista", mitkä ovat "tyttöjen" värejä ja mitkä vaikkapa "poikien" leluja. Yritän epätoivoisesti välillä vastustaa näitä stereotypioita - vaikka tällaisten lastenkirjojen avulla - ja ihastella tasapuolisesti sekä tyttären Frozen-tanssia että Darth Vader -marssia. ;)

Aloin siis innoistani lukemaan 4-vuotiaalle tätä nalletarinaa. Vaikka transsukupuolisuus lastenkirjan aiheena on minusta poikkeuksellisen rohkea ja tarina hieno, niin yhden hengen lapsiyleisö suhtautui kirjaan melko neutraalisti. Hänen mielestään aiheessa ei ollut oikeastaan mitään ihmeellistä; Erkin transformaatio Elliksi oli huomattavasti tylsempi juttu kuin esim. kirjassa oleva robotti. :D


Ja sehän on hyvä asia; lapset suhtautuvat yleensä ennakkoluulottomasti ja avoimesti aiheisiin, jotka aikuisten mielestä ovat vaikeita tai vaivaannuttavia. Kirjassakin nallen muutos esitetään täysin luonnollisena ja ongelmattomana asiana, vaikka Erkkiä aluksi pelottaa, onko Tuomas enää hänen ystävänsä sen jälkeen.


Jessica Walton ei ala problematisoida tai selittää transsukupuolisuutta sen kummemmin eikä se kirjan kohderyhmälle olekaan mitenkään välttämätöntä. Kirjan avainsanomaan voi samastua lapsi kuin lapsi: tärkeintä on leikki, ystävyys ja toisen kunnioittaminen sellaisena kuin tämä on. Vaikka Erkki muuttuu kirjan edetessä Elliksi, hänen ja Tuomaksen yhteiset leikit pysyvät täsmälleen samoina kirjan lopussa kuin sen alussakin.

Transsukupuolisuusteeman lisäksi kirjassa ravistellaan lempeästi myös lasten sukupuolittuneita leikkejä. Tuomas ja nalle järjestävät mm. teekutsut, ja Aava-tyttö rakentaa robotin. Kaikki saavat olla sellaisia kuin haluavat, tyttöjä tai poikia tai jotain muuta.


Dougal MacPhersonin kuvitus on luonnosmaista ja lapsenomaista, vesiväritaivas on sinistäkin sinisempi. Suosittelen lämpimästi!

Luettu myös Sininen keskitie ja Luetaanko tämä? -blogeissa.

* VINKKI: Blogista löytyy lisää sateenkaarevia aiheita ja erilaisia perheitä käsitteleviä lasten- ja nuortenkirjoja tunnisteella "sateenkaareva lastenkirja".

Jessica Walton & Dougal MacPherson (kuvitus): Olen ystäväsi aina. Tarina rohkeudesta ja rakkaudesta. Otava. 2016. 28 sivua
Englanninkielinen alkuteos: Introducing Teddy
Suomentaja: Emma Alftan

Otava: Olen ystäväsi aina

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude