Siirry pääsisältöön

Jenni Holma, Veera Järvenpää, Kaisu Tervonen: Näkymätön sukupuoli – ei-binäärisiä ihmisiä

Ihmiset, joita siellä oli, tarkoittivat ehkä hyvää mutta olivat aivan pihalla minkäänlaisesta sukupuolen käsitteellistämisestä. Silloin tajusin, että ei todellakaan kannata ruveta puhumaan mistään tällaisesta, että "en ole ihan täysin mies tai nainen". Pitää vain sanoa, että haluan olla mies. Muuten tulee ongelmia.

Näkymätön sukupuoli on takakannen mukaan "ensimmäinen suomalainen tietokirja muunsukupuolisuudesta".

Kirja on hyvä tietopaketti ja monipuolinen katsaus muunsukupuolisuuteen Suomessa. Alussa on Tarja Halosen kirjoittama esipuhe sekä aiheeseen liittyvää sanastoa. Niiden jälkeen vuorossa on sarjakuvia kolmelta tekijältä (Pii Anttonen, Kimmo Lust ja Apila Pepita Miettinen), jotka havainnollistavat sitä, millaista muunsukupuolisen ihmisen arki voi olla. Valtaosa kirjasta koostuu 15 henkilökuvasta, joissa muunsukupuoliset ihmiset pääsevät itse kertomaan itsestään minä-muodossa. Toimittajat Kaisu Tervonen ja Veera Järvenpää ovat haastatelleet ihmisiä ja valokuvaaja Jenni Holma on ottanut heistä upeita kuvia.

Käsitys sukupuolen kaksijakoisuudesta elää vahvana yhteiskunnassamme ja sukupuoli koetaan niin tärkeäksi ominaisuudeksi, että se on yksi ensimmäisistä asioista, joita tiedostamattammekin toisessa ihmisessä huomaamme. Ihmisillä on hirvittävä tarve lokeroida toisiaan, ja kun joku ei mahdu perinteisiin lokeroihin, se koetaan hämmentävänä tai uhkaavanakin.

Pätkä yhdestä kirjan sarjakuvasta
Väitän, että ennakkoluulot ovat hyvin pitkälti ulkopuolelta omaksuttuja ja opittuja asioita. Lapsille sukupuolen moninaisuus voi olla täysin luonteva asia. Itse selailin kirjan kuvia yhdessä 5-vuotiaan kanssa ja pohdiskelimme yhdessä, että ihmiset voivat olla muutakin kuin tyttöjä tai poikia, naisia tai miehiä. Ei se hänen mielestään ollut mitenkään ihmeellinen ajatus, eikä pidäkään olla. :)

Kirjan sarjakuvasta
Arvion alussa oleva sitaatti kertoo yhden kirjaan haastatellun muunsukupuolisen ihmisen kokemuksesta transpolin henkilökunnan kanssa. Tekisi kyllä mieli lähettää tämä kirja välittömästi kaikille transpolilla työskenteleville. Monien haastateltavien tarinoita yhdisti ahdistus siitä, että terveydenhuollon ammattilaisille piti jotenkin todistella omaa sukupuoli-identiteettiään tai jopa valehdella siitä hoitojen saamiseksi. Transpolilla muunsukupuolisuus ei ilmeisesti ole kovin käypää valuuttaa, vaan jos kokee olevansa varmasti täysin vastakkaista sukupuolta kuin mikä syntymässä on määritetty, pääsee todennäköisemmin hoitoihin. Luulisi, että transpolilla jos jossain tajutaan sukupuolen moninaisuuden, liukuvuuden ja ei-binäärisyyden päälle!

Osittain taustalla vaikuttaa toki myös auttamattoman vanhentunut translaki, johon kirjan jälkisanoissakin viitataan: Kirjan tavoite on yhteiskunnallinen. On aika korjata translaki, joka nykyisellään on ihmisoikeusloukkaus.


Näkymätön sukupuoli on tärkeä teos ja kannanotto ja lisää varmasti tietoisuutta sukupuolen moninaisuudesta ja ennen kaikkea siitä, mitä se yksittäisten ihmisen kohdalla voi merkitä. Iso hatunnosto kirjassa tarinansa kertoville ihmisille, joista suurin osa esiintyy omalla nimellään ja kasvoillaan. Tarinat ovat erittäin henkilökohtaisia; moniin liittyy tuskaa, ahdistusta ja pelkoa, mutta myös huumoria, helpotusta ja itsensä kanssa sinuiksi tulemisen iloa. Aitoja selviytymistarinoita rohkeista ihmisistä. Lukekaa!

Jenni Holma, Veera Järvenpää, Kaisu Tervonen: Näkymätön sukupuoli: ei-binäärisiä ihmisiä. Into. 2018. 174 sivua.

Helmet-lukuhaasteen kohtaan 17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa.

Into: Näkymätön sukupuoli – ei-binäärisiä ihmisiä
Länsi-Savo: "Ei mies eikä nainen - Näkymätön sukupuoli -kirja kertoo kasvukokemuksista, törmäämisistä viranomaisten kanssa ja oman tilan löytämisestä"

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi