Siirry pääsisältöön

Aki Ollikainen: Pastoraali

Niemenkärjen saunamökissä mykkä karitsa nuuski lattialla lojuvaa tyhjää jaloviinapulloa. Se haistoi saman hajun kamarin senkin päällä makaavan miehen hengityksessä. Mykkä luontokappale asteli ulos avoimesta ovesta. Portailla istui vanha nainen märkä villatakki yllään. Nainen kaivoi pusakkansa taskusta kullatun taskukellon ja sitoi kellon perät pienen eläimen kaulan ympärille.
"Karitsa", vanha nainen sanoi.

Aki Ollikaisen esikoisteos Nälkävuosi sai Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon, Blogistanian Finlandia-palkinnon sekä Finlandia-palkintoehdokkuuden vuonna 2012. Se on jostain kumman syystä minulla edelleen lukematta. Ollikaisen toinen teos, Musta satu (2015) on myös lukulistalla. Niiden sijaan nappasin Hesarin hehkutuksen innoittamana kirjastosta kirjailijan tuoreimman pienoisromaanin Pastoraalin.

Pastoraali kuvaa nimensä mukaisesti eräänlaista paimenidylliä, yhtä kesäpäivää siinä. Kirja alkaa aamuöisestä kohtaamisesta usvaisella pihatiellä miehen ja keltasilmäisen suden välillä ja loppuu vanhan naisen ja lempeän karitsan kohtaamiseen. Teos on läpikotaisin symboliikan kyllästämä, enkä minä ainakaan hoksannut kaikkia tasoja ja merkityksiä vielä ensimmäisellä lukukerralla.

Kirjassa on kolme sukupolvea, pari talollista väkeä. Vanhoja asujia, kesävieraita ja maallemuuttajia. Kerronta on kiireetöntä kuin suvinen luonto. Kokonainen luku on omistettu nousevalle auringolle, toinen kaislikossa saalistavalle kymmenkiloiselle hauelle.

Luontokuvauksesta minulle tuli mieleen Pertti Lassilan teokset, mutta ihan samanlaista viipyilevän runollista tunnelmaa Ollikaisen tekstissä ei ole.

Mukana on mytologisia olentoja eläinhahmoissaan. Hurja hauki syö poikasiaan kuten esikuvansa Kronos kreikkalaisessa mytologiassa. Mykkä karitsa Pan on metsän, laidunten, paimenten ja hedelmällisyyden jumala, jota halutaan hoivata, mutta kenties myös uhrata. Odinin korpit Hugin ja Munin (Ajatus ja Muisti) skandinaavisesta mytologiasta esittävät oman roolinsa erään henkilön kohtalossa. On myös luonnon omia voimia: villi susi ja karhu, joka ei anna armoa.

Romaanissa on melko vähän sivuja, mutta paljon kauniita, pieniä hetkiä ja merkityksiä. Yksi suosikeistani on kohta, jossa muistisairas Sirkka uittaa taskukelloa keitossa. "Hämmensi aikaa kesäkurpitsakeitossa. Poltti pohjaan," eräs henkilöistä selittää toiselle. Mikä mainio tapa kertoa ihmisen ajantajusta!

Pastoraalin paimenidylli merkitsee ehkä kaikille kirjan henkilöille hieman eri asiaa. Osa on sitä paossa, osa siihen uppoutunut. Osa uhmaa, osa vasta tavoittelee. Nuoret Kaius ja Meri elävät elämänsä aamua, kun taas vanhan avioparin, Viljon ja Sirkan, kesäpäivä on jo edennyt linnunmaitoiseen iltaan. Yksi kirjan koskettavimmista kohdista on se, kun Viljo pesee hellästi vaimonsa saunassa, pukeutuu pyhäpukuunsa ja tanssii tämän kanssa tuvassa heidän häävalssinsa.

Aki Ollikainen: Pastoraali. Siltala. 2018. 138 sivua.

Siltala: Pastoraali
Kirjavinkit: Pastoraali
HS: Aki Ollikainen kerää HS:n kriitikolta ylistyksiä: "Hän kykenee kirjoittamaan ihan mitä tahansa"

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude