Siirry pääsisältöön

Emma Brockes & Megan Rapinoe: Yksi elämä

En ole maailman paras jalkapalloilija. Olen parhaiden joukossa aika korkealla, mutta siihen asiantuntemukseni sitten päättyykin. Muissa asioissa en tiedä mitään, mitä muut eivät tietäisi, enkä tee mitään, mihin muut eivät kykenisi. Meillä kaikilla on samat resurssit, yksi ainoa elämä, joka rakentuu päivittäisistä päätöksistä. Kerron seuraavassa tarinan siitä, kuinka tein omat päätökseni ensimmäisestä pallonpotkaisusta aina vuonna 2016 tehtyyn päätökseen, joka vaaransi koko urani.

Herätelläänpä välillä uinuvaa blogia... 

Olen penkkiurheilija, vaikkakin hyvin valikoiva sellainen. Seuraan intohimolla yleisurheilua ja olympialaisia, eläydyn miesten jääkiekon MM-kisoihin (mutten seuraa lainkaan SM-liigaa) ja katson yleensä miesten jalkapallon EM- ja MM-kisat. Nolottaa vähän myöntää, että naisten jääkiekon ja jalkapallon arvokisoja en muista katsoneeni juuri lainkaan. Osasyy on toki sekin, että niille ei anneta yleensäkään samaa arvoa kuin miesten kisoille: niitä televisioidaan harvemmin ja käsitellään mediassa vähemmän. Niissä on usein vähemmän yleisöä paikalla, niiden yhteydessä liikkuu vähemmän mainosrahoja ja naisurheilijat saavat miehiä vähemmän palkkaa.

Tämä on yksi teemoista, joihin jalkapalloilija Megan Rapinoe tarttuu teoksessaan Yksi elämä. Yhdysvaltain naisten jalkapallomaajoukkueen kapteeni on antanut kasvot muun muassa kamppailulle tasa-arvoisen palkan puolesta. Maailmanmestaruuden toistuvasti voittava jalkapallojoukkue ymmärrettävästi turhautuu siihen, että jalkapalloliiton edustajat kohtelevat heitä kuin harrastelijoita. Miespuoliset maajoukkuepelaajat saivat jopa tappioistaan lähes neljä kertaa enemmän palkkaa kuin naispelaajat voitosta. 

Rapinoe on toki tullut vastaan muissakin yhteyksissä viime vuosina. Hän aiheutti kohua ryhtymällä polvistumaan pelejä edeltävän Yhdysvaltain kansallislaulun aikana tukeakseen rasismia ja poliisiväkivaltaa vastustavaa BLM-liikettä. Hän tuli ulos kaapista vuonna 2012 ennen Lontoon olympialaisia ja pohtii kirjassa myös sitä, miksi seksuaalivähemmistöt ovat urheilumaailmassa niin piilossa. Hän kieltäytyi Trumpin kutsusta Valkoiseen taloon ja ajautui kiistelemään tämän kanssa Twitterissä.

Yksi elämä ei ole mikään perinteinen urheilijaelämäkerta, koska Rapinoe ei ole mikään perinteinen urheilija. Toki kirjassa käydään läpi myös sitä, miten pikkukaupungin tytöstä tuli maailman parhaaksi valittu naisjalkapalloilija, ja kuvaillaan tärkeiden otteluiden ratkaisevia hetkiä syöttö syötöltä. Urheilu-uran rinnalla kulkee kuitenkin jatkuvasti Rapinoen taistelu tasa-arvon ja yhtäläisten oikeuksien puolesta. 

Lukiessa vierastin vähän Rapinoen periamerikkalaista paatosta ja ylisanoja, inspiraatioksi tarkoitettuja kannustuspuheita, jotka välillä lipsahtivat kliseiden puolelle (Avain todelliseen muutokseen on meissä kaikissa. Mitä sinä siis aiot tehdä?). Mutta samalla ei voi kuin ihailla Rapinoen rohkeutta ja itsevarmuutta. Hän tietää olevansa lahjakas, kuuluisa ja seurattu henkilö eikä epäröi käyttää asemaansa hyväkseen ajaakseen itselleen tärkeitä asioita.

Lisäksi hän vaikuttaa superhauskalta tyypiltä! :) Ainakin erään YouTube-videon perusteella, jossa Rapinoe ja tämän puoliso, koripalloilija Sue Bird, testaavat, kuinka hyvin he tuntevat toisensa. Eli loppukevennykseksi:

 
Emma Brockes ja Megan Rapinoe: Yksi elämä. WSOY. 2021. 260 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: One Life
Suomentaja: Tero Valkonen
 

Kommentit

  1. En ole kiinnostunut urheilusta yhtään, mutta tämän voisi ehkä lukea. Kiinnostaa tuo yhteiskunnallisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä! Kirjassa käsitellään yhteiskunnallisia asioita vähintään yhtä paljon kuin urheilua, ehkä jopa enemmän.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi