Siirry pääsisältöön

Michael Cunningham: Säkenöivät päivät

Tätä he siis olivat. Titaanirankaan kiinnitettyä lihaa. Lihan saattoi kaapia pois kuin kermavaahdon. Simon puristi omaa hauistaan varovasti ja samalla tunnustellen peukalon ja etusormen välissä. Sen sisällä kulki tanko, kirkasta hopeaa.

Amerikkalainen Michael Cunningham tunnetaan ehkä parhaiten romaanistaan The Hours (1998, suom. Tunnit), josta on tehty myös Oscar-palkittu elokuva. Cunninghamin uusin romaani ei ole aivan niin syvällinen kuin Tunnit, mutta monitasoisuutta löytyy taas.

Romaani seuraa kolmen päähenkilön, naisen, miehen ja pojan elämää kolmella eri aikakaudella. Mistään aikamatkailusta ei ole kyse vaan pelkästään kolmesta eri ajasta, jolloin kolme eri henkilöä jollain tavalla tuntevat tai törmäävät toisiinsa.

Romaanin ensimmäinen osa, Koneen rattaissa, sijoittuu New Yorkiin teollisen vallankumouksen aikoihin. Catherine on juuri menettänyt kihlattunsa, Simonin, juuri ennen häitä miehen jäädessä jumiin tehtaan koneen rattaisiin. Simonin pikkuveli, Lucas, ottaa veljensä paikan tehtaassa ja yrittää raivata tilaa itselleen myös Catherinen elämässä. Pikku-Lucasin vastuulla on myös apaattinen, päivät pitkät nukkuva äiti sekä hengityskoneesta riippuvainen isä. Koneen rattaissa on synkkä, teolliseen maailmaan sijoittuva kummitustarina.

Toinen osa, Lasten ristiretki, sijoittuu nykyajan New Yorkiin. Oikeuspsykologi Cat vastaa työkseen salaliittoteoreetikoilta ja mielenvikaisilta tuleviin puheluihin. Nämä ovat ihmisiä, jotka saavat television kautta henkilökohtaisia viestejä, tai joku TV-draaman tähti raiskaa heidät joka yö, tai he ovat keksineet, että Broadwayn ja Lafayetten välisen katuosuuden jalkakäytävässä on halkeamia, joista voi lukea maailman johtajina esiintyvien humanoidien nimet. Catin poika, Luke, on kuollut ja Catin uusi poikaystävä, Simon, yrittää tukea häntä. Sitten Catille soittaa nimetön pikkupoika, joka kertoo tulevasta räjähdyksestä New Yorkin Ground Zerolla. Itsemurharäjähdys myös tapahtuu, ja tekijäksi paljastuu pikkupoika. Cat lähtee mukaan trilleriin, jossa tekijää yritetään selvittää ja lapsiterroristien itsemurhia välttää.

Viimeinen osa, Niin kuin kauneus, on tulevaisuuteen sijoittuva scifi-tarina New Yorkista. Maahan on paennut liskomaisia muukalaisia kuolevalta Nadia-planeetalta. Tavallisten ihmisten lisäksi maata asuttavat myös ihmisennäköiset robotit, joista yksi on ihmisiä yksinomaan miellyttämään ohjelmoitu Simon. Simon tapaa ja ystävystyy nadialaisen Catareenin kanssa ja lainsuojattomina he lähtevät pakomatkalle Denveriin. Matkalla he tapaavat kodittoman pikkupojan, Luukaksen, jonka he ottavat mukaan.

Cunningham on kietonut eri genreä olevat ja eri aikoihin sijoittuvat romaanin osat loistavasti yhteen muutamilla pienillä yksityiskohdilla, jotka esiintyvät ja toistuvat kaikissa tarinoissa (esim. henkilökolmikon nimet muistuttavat kaikissa osissa toisiaan). Vaikka en pitänytkään romaanin ensimmäisestä osasta, kirja kannatti ehdottomasti lukea jo pelkästään toisen ja kolmannen osien loppuratkaisujen takia.

Michael Cunningham: Säkenöivät päivät. Gummerus. 2007. 523 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: Specimen Days
Suomentaja: Kristiina Drews

Gummerus: Säkenöivät päivät
Gummerus: Michael Cunningham
HS kirjat: "Amerikkalainen päivä räjähtää"
HS kirjat: "Romaani rakkaudesta kolmella kattauksella"
Wikipedia: Michael Cunningham
MichaelCunningham.com [en]

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude