Siirry pääsisältöön

Mikko Rimminen: Nenäpäivä

- Onksteilläkaikkiokei? joku kysyi.
Nostin katseeni hiekasta, jonka jäyhän muotokirjon tarkasteluun tajusin samassa keskittyneeni jo tovin pitääkseni ajatukset poissa heikosta olosta. Edessä seisoi kaksi ylimeikattua ja alipuettua teinityttöä joista jäi päällimmäiseksi mieleen tyyntä merenpintaa vasten piirtyvä mieletön vaaleanpunaisuus.

Finlandia-palkittu Nenäpäivä on ensimmäinen Mikko Rimmisen romaani, jonka olen lukenut. Ihastuin heti kirjan alkupuolella sen värikkääseen kieleen, josta ei uudissanoja ja yllättäviä adjektiiveja puutu. Suomen kieltä väännellään ja käännellään; tuntuu kuin Rimminen yrittäisi varta vasten löytää kielen uudistusvoiman rajat. Taituruutta on sekin, että uudissanat eivät olleet oikeastaan koskaan sellaisia, ettei niiden merkitystä olisi viimeistään kontekstista ymmärtänyt.

Mutta, mutta... Kirjasta jäi jälkeenpäin jotenkin semmoinen olo, että tässäkö tämä nyt sitten oli. Vaikka kieli oli rikasta, runsasta, pursuilevaa ja hersyvän hauskaa, niin itse juoni jäi lopulta jotenkin vaisuksi ja mitäänsanomattomaksi. Toisaalta Hesarin arviossakin huomautetaan, että teoksen voima on sen tyylissä ja muuten "se on vain kappale tyhjänpäiväistä elämää ilman sen kummempaa aihetta." Jotkut varmaan tykkää, toiset ei...

Yksinäinen, keski-ikäinen Irma tekeytyy Taloustutkimuksen gallup-kyselijäksi ja haahuilee ympäri Hakaniemeä ja erityisesti Keravaa, soitellen ihmisten ovikelloja. Monet ottavat Irman vastaan; erään Irjan kanssa hän ehtii melkein ystävystyäkin. Sympaattisin haastateltava on talonmies Virtanen, joka ei ole talonmies lainkaan. Moni kysyy Irmalta matkan varrella "onksteilläkaikkiokei?" - ja ilmiselvästi Irmalla ei ole kaikki okei, mutta Irma ei ala itseään sen kummemmin surkuttelemaan.

Juha Siro kirjoitti taannoin blogissaan hauskan pohdinnan siitä, kenelle Nenäpäivä-leffan päärooli kuuluisi, jos siitä leffa joskus tehtäisiin. Irmahan on tavallaan Suomen Mr. Bean, nolojen tilanteiden nainen parhaimmillaan. Toisaalta en usko, että kirjasta saisi kovin vetävää leffaa, koska kirjan paras puoli - eli kieli ja tyyli - jäisi pakostakin osittain pois.

Toisaalta Irman mietteiden yksityiskohtainen, tajunnanvirtamainen seuraaminen kävi välillä jotenkin puuduttavaksi. Irman saamattomuus ja avuttomuus jopa ärsytti minua. Kirja on silti hyvä kuvaus yksinäisyyden lohduttomuudesta ja elämän päämäärättömyydestä. Lukemisen arvoinen kyllä, mutta ei mielestäni mitenkään häikäisevän hyvä - nerokasta kielenkäyttöä lukuun ottamatta.

Mikko Rimminen: Nenäpäivä. Teos. 2010.

Linkit:
Teos: Nenäpäivä
Teos: Mikko Rimminen
HS Kirjat: "Älykäs Irma etsii ystävää"
Kirjavinkit.fi: Nenäpäivä
Juha Siron blogi: "Kenelle Nenäpäivä-leffan päärooli?"

Kommentit

  1. Minä en innostunut edes kielestä. Tämä kirja oli minulle suuri pettymys viime vuonna:/

    VastaaPoista
  2. Minä tykkäsin kovasti kielestä, siitä miten arkipäiväisiä ilmiöitä kuvattiin uusin tavoin. Valitettavasti kirja jäi kuitenkin kesken, koska Irman haahuilut eivät jaksaneet kiinnostaa loppuun asti. Sinänsä tärkeä aihe, vanhusten yksinäisyys, mutta lukujonossa olevat toiset kirjat kiinnostivat tällä kertaa enemmän.

    VastaaPoista
  3. Heitin sinulle 7 asiaa tunnustettavaksi. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi