Siirry pääsisältöön

John Steinbeck: Helmi

Koko ajan Juana olikin koettanut pelastaa vanhasta rauhasta jotakin, pelastaa jotakin siitä ajasta, joka oli ollut ennen helmen ilmestymistä. Mutta nyt oli kaikki mennyttä, mitään ei ollut pelastettavissa. Ja tämän tuntien hän hylkäsi heti menneisyyden. Ei ollut muuta tehtävää kuin koettaa pelastautua.

John Steinbeckin klassikkoromaani Helmi kuului kouluni pakolliseen lukemistoon 8. luokalla; edellisestä lukukerrasta on siis kulunut reilusti yli kymmenen vuotta. Kirjasta jäi kuitenkin mieleen sen lohduton tunnelma, traagisuus ja epäoikeudenmukaisuus. Muistan, että meidän piti myös analysoida romaanin henkilökuvausta. Itselleni jäi mieleen erityisesti vastenmielinen kuvaus rikkaasta, ylipainoisesta lääkäristä, joka hoiti vain ne sairaat, joilla oli tarpeeksi rahaa ja vaikutusvaltaa.

Jos romaani pitäisi jotenkin kiteyttää, niin sen pääsanoma olisi varmaankin se, että raha ei takaa onnellisuutta. Romaanin juoni on yksinkertaisimmillaan perinteinen tarina miehestä, joka nousee ryysyistä rikkauksiin, mutta joutuu lopulta kokemaan, että rikkaudet tuovat vain epäonnea. Romaanin alussa köyhä helmenkalastaja Kino löytää jättiläismäisen helmen, jonka pitäisi taata hänelle ja hänen perheelleen kaikki, mistä he ovat unelmoineet. He voivat muuttaa oikeaan taloon ja lähettää poikansa kouluun. Kino voi vaihtaa olkihattunsa huopahattuun, ostaa vaimolleen uuden hameen ja pojalleen merimiespuvun.

Suurenmoisen helmen olemassaolo houkuttelee kuitenkin paikalle myös kateellisia naapureita, kirkonmiehiä ja viranomaisia. Kaikki haluavat osansa Kinon onnesta: Kinon helmi sekaantui kaikkien unelmiin, suunnitelmiin, kaavailuihin, tulevaisuuteen, toiveisiin, tarpeisiin, himoihin, nälkään, ja näiden tiellä oli yksi ainoa ihminen, Kino, joten kävi niin omituisesti, että hänestä tuli kaikkien vihollinen.

Kateus herättää vihaa ja ahneutta, ja ihmisten pimeimmät puolet tulevat esiin. Kaupungin ilmapiiri muuttuu myrkylliseksi, vihamieliseksi, lopulta murhanhimoiseksi... Romaanista saa sen kuvan, että kaupungissa ei ole vain yhtä tai muutamaa pahaa ja ahnetta ihmistä vaan kateus ja omistushalu voi motivoida ketä tahansa. Steinbeck on kyllä mestari ihmisen pimeän puolen kuvauksessa.

John Steinbeck: Helmi. Tammi. 1969. 118 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: The Pearl
Suomentaja: Alex Matson

Wikipedia: John Steinbeck

** So American -haasteen kategoriaan Post-World War II Classics (1/3 suoritettu) **

Kommentit

  1. Luin Helmen joskus teininä, kun minulla oli menossa Steinbeck-kausi. Minullekin on jäänyt mieleen kirjan tunnelma, jota kuvaat. Erityisesti sen lopun muistan hyvin.

    VastaaPoista
  2. Löysin tämän viime viikolla kahdella eurolla kirpparilta! En ole lukenut aikaisemmin ja tämä juttusi kyllä herätti kiinnostukseni!

    VastaaPoista
  3. Kukaan ei olekaan kirjoittanut Steinbeckista kirjablogissa pitkään aikaan! Minullakin oli nuorena Steinbeck-kausi, jolloin luin ne melkein kaikki. Osa oli tällaisia surullisia, niin kuin myös "Hiiriä ja ihmisiä", mutta osa oli vähän hilpeämpiä (muistaakseni), kuten "Hyvien ihmisten juhla". Pitäisikin kokeilla uudestaan, melkein 20 vuoden jälkeen, että tykkäisinkö vielä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude