Siirry pääsisältöön

Sabina Berman: Nainen joka sukelsi maailman sydämeen

Kansi: Ann-Marie & Jan Thunell
Tiedän, että standardinomaisissa älykkyystesteissä yllän johonkin idiootin ja imbesillin välille, mutta minulla on 3 hyvettä ja ne ovat merkittäviä.
En osaa valehdella.
Minulla ei ole mielikuvitusta. Tarkoitan että asiat, joita ei ole olemassa, eivät aiheuta minulle murhetta eivätkä huolta.
Ja tiedän että tiedän vain sen minkä tiedän, ja siitä mitä en tiedä, ja sellaista on paljon enemmän, olen varma etten sitä tiedä.

Nainen joka sukelsi maailman sydämeen alkaa valkohiekkaiselta meksikolaiselta rannalta, jolla istuu laiha tyttö itsekseen mutisten. Tytön Isabelle-täti on saapunut Yhdysvalloista Meksikoon ottaakseen haltuunsa perintönsä, tonnikalanjalostamon. Yllätyksekseen täti löytää edesmenneen siskonsa talosta myös Karenin, autistisen luonnonlapsen, joka omaa ilmiömäisen muistin muttei mitään sosiaalisia taitoja. Täti uskoo Karenin kykyihin ja ryhtyy valmistelemaan tyttöä siihen, että tämä ottaa jonakin päivänä yrityksen ohjat käsiinsä.

Karenin näkökulmasta kerrottu romaani etenee jännästi poukkoillen kertojan oman ajatuksenjuoksun mukana. Minulle, kuten Mari A:lle ja Katjalle, tuli Karenista ja romaanista yleensäkin mieleen Forrest Gump - tässä on samaa lämpöä, huumoria ja yksinkertaistettua elämänfilosofiaa. Siinä missä Forrest Gump on pohjimmiltaan pasifistinen kannanotto sotaa vastaan, Bermanin romaanissa otetaan kantaa kalanjalostukseen ja merten suojeluun. Karen sukeltelee tonnikalojen parissa ja kieltäytyy syömästä niitä itse, mutta päätyy silti johtamaan menestyvää tonnikalabisnestä.

Täytyy tunnustaa, että romaanin edetessä aloin vähitellen kyllästyä sen verkkaiseen tahtiin ja Karenin mietteisiin. Alussa Karenin ajatuksenjuoksu kiehtoi nimenomaan autismin ja sen aiheuttamien haasteiden vuoksi. Kirjan loppupuolella hän tuntuu jotenkin mystisesti suorastaan "parantuvan" ja myös kerronnan tyyli muuttui. Epäuskottava käänne teki Karenista vähemmän kiehtovan.

Silti tällaiseen empiristiseen maailmankuvaan kiteytyy jotain olennaista:

Omituista, ajattelin, on se, että joku kokee tarvetta kuvitella enkelin tai ylipäänsä mitään yliluonnollista, kun todellisuus jo täyttää kaiken.
Kun kaikki jo on missä on, ja kun kaikki jo on juuri sitä miltä näyttääkin.
Meri, ajattelin, on meri. Aurinko on aurinko. Ja Minä olen Minä.
Se on tämän maailman ihme eikä siihen ole mitään lisättävää.

Sabina Berman: Nainen joka sukelsi maailman sydämeen. Otava. 2011. 304 sivua.
Espanjankielinen alkuteos: La mujer que buceó del corazón del mundo
Suomentaja: Taina Helkamo

Otava: Nainen joka sukelsi maailman sydämeen
Kiiltomato/Anna Ovaska: "Tyttö joka ui kalojen kanssa"

Kommentit

  1. Tämä oli selainen mukava lukukokemus-kirja. Hirveän omaperäistä on varmaan vaikea saada kirjasta, mutta olihan tämä ihan kiva poikkeus muiden kirjojen joukossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat fiilikset täälläkin. Vähän mitäänsanomaton, mutta ihan mukava. :)

      Poista
  2. Vaikuttaapa kiinnostavalta kirjalta, jotenkin tosiaan raikkaan erilaiselta, eli ihan sen takia tämän voisi lukaista. Täytynee metsästää se jostain.

    VastaaPoista
  3. Hei, laitoin sähköpostia koskien ylimääräistä messulippua Helsingin kirjamessuille. Vieläkö on lipulle tarvetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! :) Laitoin sinulle sähköpostia (toivottavasti en liian myöhään...)

      Poista
  4. Sinulle on tunnustus blogissani. :)

    VastaaPoista
  5. Täällä yksi lukija, joka tykkäsi tavattomista. Minulle tämä oli viime vuoden parhaita lukukokemuksia. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude