Siirry pääsisältöön

Elo- ja syyskuun luetut (ei se määrä, vaan se laatu)


Elokuussa työkiireet veivät mukanaan myös iltaisin, joten lukuaikaa jäi naurettavan vähän; sängyssä ennen nukkumaanmenoa ehti lukea muutaman sivun Wintersonia ennen kuin silmät painuivat väkisin kiinni. Viime kuussa oli jo vähän enemmän aikaa, mutta saldoksi jäi silti vaivaiset kolme kirjaa. Mutta ei se määrä, vaan se laatu! Erityisesti syyskuussa lukemani kirjat olivat kaikki niin henkeäsalpaavan vaikuttavia, että voisin tältä istumalta laittaa ne kaikki tänä vuonna lukemieni kirjojen top-viitoseen!

Elokuun luetut:
Jeanette Winterson: Ihoon kirjoitettu

Syyskuun luetut:
Carol Birch: Jamrach's Menagerie
Uzodinma Iweala: Ei kenenkään lapset
Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea

Kaikki syyskussa lukemani kirjat olivat täysin erilaisia ja kaikki omalla tavallaan huikeita. Täyspitkiä arvioita on taas tulossa myöhemmin...

Lisäksi sain eilen illalla luettua loppuun Jennifer Eganin The Keepin (äskettäin suomennettu nimellä Sydäntorni) ja olen siitäkin vähän pökerryksissä. Hyvät kirjat tunnistaa pitkästä jälkimausta, ja todella hyvien kirjojen jälkeen on vaikea tarttua uuteen teokseen ennen kuin on "toipunut" edellisestä. Saa nähdä miten seuraavana lukupinossa oleva Wladimir Kaminerin Kolmas krokotiili uppoaa Eganin jälkeen...

Vielä muistutus muille kirjabloggaajille: käykääpä ilmoittautumassa Amman blogissa mukaan Kaikkien aikojen paras kirja -äänestykseen. Ehdokaskirjojen lista (yli 500 kirjaa!) on valmis, ja äänestykseen pääsee osallistumaan sähköpostitse, kunhan siis ilmoittautuu Amman lukuhetkessä mukaan 5.10 mennessä.

Kommentit

  1. Sydäntorni on kyllä hieno! Bloggaatkohan Haahtelasta? Odotan innolla. Itselleni kirja ei noussut Haahtelan parhaimmistoon, mutta pidin siitä kuitenkin paljon.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Kirjabloggaaja teatterissa: Saako olla sardiini

  Viime lauantaina pääsin pitkästä aikaa istahtamaan teatterin penkkiin, kun klassikkofarssi Saako olla sardiini (ohjaaja Tommi Auvinen ) sai ensi-iltansa Kuopion kaupunginteatterissa. En tiennyt etukäteen näytelmästä juuri muuta kuin sen, että sitä on kutsuttu kaikkien aikojen hauskimmaksi farssiksi. Teos pohjautuu englantilaisen Michael Frayn Noises Off -näytelmään vuodelta 1982. Frayn näytelmää on sittemmin esitetty, muokattu, käännetty ja versioitu lukuisia kertoja eri puolilla maailmaa. Kuopion kaupunginteatterin Saako olla sardiini perustuu uuteen näytelmäsuomennokseen, joka on Mikko Koivusalon käsialaa. Frayn nimi pisti silmään teatterin ohjelmistosta, koska olen lukenut muutamia vuosia sitten kyseiseltä herralta romaanin Skios , joka on jäänyt mieleen yhtenä hauskimmista kirjoista, jonka olen koskaan lukenut. Tämän ennakkotiedon perusteella osasin siis odottaa jotain hyvää.  Saako olla sardiini ei tuottanut pettymystä. Kahteen ja puoleen tuntiin (20 minuutin väliajalla) mahtui