Siirry pääsisältöön

Elo- ja syyskuun luetut (ei se määrä, vaan se laatu)


Elokuussa työkiireet veivät mukanaan myös iltaisin, joten lukuaikaa jäi naurettavan vähän; sängyssä ennen nukkumaanmenoa ehti lukea muutaman sivun Wintersonia ennen kuin silmät painuivat väkisin kiinni. Viime kuussa oli jo vähän enemmän aikaa, mutta saldoksi jäi silti vaivaiset kolme kirjaa. Mutta ei se määrä, vaan se laatu! Erityisesti syyskuussa lukemani kirjat olivat kaikki niin henkeäsalpaavan vaikuttavia, että voisin tältä istumalta laittaa ne kaikki tänä vuonna lukemieni kirjojen top-viitoseen!

Elokuun luetut:
Jeanette Winterson: Ihoon kirjoitettu

Syyskuun luetut:
Carol Birch: Jamrach's Menagerie
Uzodinma Iweala: Ei kenenkään lapset
Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea

Kaikki syyskussa lukemani kirjat olivat täysin erilaisia ja kaikki omalla tavallaan huikeita. Täyspitkiä arvioita on taas tulossa myöhemmin...

Lisäksi sain eilen illalla luettua loppuun Jennifer Eganin The Keepin (äskettäin suomennettu nimellä Sydäntorni) ja olen siitäkin vähän pökerryksissä. Hyvät kirjat tunnistaa pitkästä jälkimausta, ja todella hyvien kirjojen jälkeen on vaikea tarttua uuteen teokseen ennen kuin on "toipunut" edellisestä. Saa nähdä miten seuraavana lukupinossa oleva Wladimir Kaminerin Kolmas krokotiili uppoaa Eganin jälkeen...

Vielä muistutus muille kirjabloggaajille: käykääpä ilmoittautumassa Amman blogissa mukaan Kaikkien aikojen paras kirja -äänestykseen. Ehdokaskirjojen lista (yli 500 kirjaa!) on valmis, ja äänestykseen pääsee osallistumaan sähköpostitse, kunhan siis ilmoittautuu Amman lukuhetkessä mukaan 5.10 mennessä.

Kommentit

  1. Sydäntorni on kyllä hieno! Bloggaatkohan Haahtelasta? Odotan innolla. Itselleni kirja ei noussut Haahtelan parhaimmistoon, mutta pidin siitä kuitenkin paljon.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna Karenina -kimppaluku

Nyt kun syksy on virallisesti polkaistu käyntiin syyskuun muodossa ja viimeisetkin kesälomat on varmaan pidetty, on aika tarttua uusiin haasteisiin myös lukemisen osalta. Tässä kuussa alkoi Kadonnutta aikaa etsimässä -haaste ja Satu pisti pystyyn Ruusun nimi -read-a-longin , mutta jos joku vielä kaipailee lukuhaastetta loppuvuodelle, niin nyt olisi oiva tilaisuus saada vertaistukea Anna Kareninan lukemiseen! Romaanin lukemalla voi samalla osallistua vaikka 10 klassikkoa -haasteeseen tai 500+ minihaasteeseen hiukan jälkijunassa. :) Itse laitan kimppaluvun pystyyn lähinnä haasteeksi itselleni, jotta saisin tämän tiiliskiven luettua vuoden loppuun mennessä. Mutta olisi ilahduttavaa, jos tähän uskaltautuisi mukaan muitakin, jotta kimppaluku olisi nimensä veroinen! :) Anna Karenina on alun perin julkaistu jatkokertomuksena, joten sen lukeminen osissa pidemmän ajan kuluessa on itse asiassa Tolstoin alkuperäiselle julkaisulle "uskollisempi" tapa lähestyä teosta. Romaani ja...

Tiiliskivifobia

Nyt kun blogeissa pohditaan kesä- ja lomalukemisia ja toisaalla mietitään tiiliskiven pohjimmaista merkitystä, niin minäkin ajattelin paljastaa kesäprojektini, joka on eräs tiiliskiveksikin kutsuttu teos. Teen tämän postauksen täysin itsekkäistä syistä; kuvittelen nimittäin, että jos olen uskotellut teille näin julkisesti täällä blogissani, että aion moiseen projektiin ryhtyä, niin en voi enää perääntyä siitä. Blogiyhteisön painostus rohkaiseva kannustus saa siis minut lukemaan tämän ja ehkä jopa erehdyn nauttimaan siitä! :) Kyseessä on siis Leo Tolstoin Anna Karenina . Tuo suuri maailmankirjallisuuden klassikko, yleissivistykseen kuuluva teos, jokaisen itseään kunnioittavan, sivistyneen lukutoukan hyllyssä jököttävä järkäle. Miksi, oi miksi, en käynyt katsomassa tätä Turun kaupunginteatterissa viime vuonna? Miksi en ylipäätään ole nähnyt tästä yhtäkään näytelmä-, tv- tai elokuvasovitusta, vaikka luulisi, että niitä on pilvin pimein? Miten ihmeessä kirja on tietämättömyydestäni ...

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...