Inka Nousiaisen Kirkkaat päivä ja ilta oli yksi viime vuoden odotetuimmista kirjauutuuksista - siis ainakin minulle henkilökohtaisesti. Edellisestä Nousiaisen romaanista (Arvaa ketä ajattelen) on ehtinyt kulua jo kuusi vuotta, mikä on kirjailijan kärsimättömälle fanille (eli minulle) suhteettoman pitkä aika odottaa. Jotain uutta ja erilaista olikin näin vuosien jälkeen luvassa: siinä missä Arvaa ketä ajattelen oli villiä ja värikästä kielikuvien leikkiä, Kirkkaat päivä ja ilta on selkeästi seesteisempi, kypsempi ja romaanimaisempi romaani.
Kirkkaat päivä ja ilta on jotenkin rohkean vanhanaikainen ja tunteellinen. Romaanista puuttuu täysin nykyromaaneissa suosittu kyyninen ja ironinen näkökulma maailmaan: tässä kirjassa rakkaus ei ole kärsinyt inflaatiota. Vaikka kirjassa hypellään ajassa kymmeniä vuosia eteen- ja taaksepäin, nykyajasta 1930-luvun loppupuolelle, romaani onnistuu välttämään teennäisen, kikkailevan aikamatkailufiiliksen.
1930-luvulle sijoittuvat jaksot ovat kuin suoraan mustavalkoisesta Suomi-filmistä: nuori, innokas opettajatar, Iida, saapuu pieneen kyläkouluun, jonka entinen opettaja on jäämässä eläkkeelle. Eräänä heinäkuisena päivänä Iidaa puree kyy, ja hän lähtee polkemaan rämisevällä pyörällään vinhaa vauhtia apteekkiin. Matkalla, sillalla, hän kohtaa vieraan miehen. Rakkautta ensisilmäyksellä, tietenkin.
Välillä juoni tuntuukin imelän romanttiselta. Maalaisromantiikkaa romaanissa viliseekin seurojentalon rahisevasta gramofonista emalisiin teepannuihin ja hellanringillä paistettuihin perunoihin. Tässä Nousiainen on mestari: yksityiskohtien esiin nostamisessa, tunnelman luomisessa pienten, mitättömiltä tuntuvien havaintojen kautta. Mennyttä aikaa kuvataan romaanissa hellän nostalgisesti.
Kaikki ei tietenkään ole pelkkää romantiikkaa ja maalaisidylliä. Sota luo varjon kylän elämään ja vaikuttaa kaikkiin. Joulu keskellä sotaa ei tunnu joululta, mutta silti on mentävä eteenpäin:
Iida ikävöi Eliasta, Varpu ikävöi Kaarloa, kaikki ikävöivät ja pelkäsivät mutta käyttäytyivät silti kuin pelko olisi pienenpieni, sellainen joka mahtuisi korurasiaan tai tupakka-askiin, kuoriaisena seinänrakoon. Olisi pujotettavissa takinsaumaan kuin nappi reiästä, piilottelisi siellä.
Kuluu vuosikymmeniä, kunnes Edla, Iidan sisko, tapaa eräänä päivänä sattumalta nuoren Viljamin, jolle alkaa kertoa elämäntarinaansa. Menneisyyden salaisuudet paljastuvat, mutta samalla herää uusia kysymyksiä. Romaanin viimeisiä sivuja lukee melkein henkeä pidätellen.
Inka Nousiainen: Kirkkaat päivä ja ilta. Siltala. 2013. 125 sivua.
Siltala: Kirkkaat päivä ja ilta
Siltala: Inka Nousiainen
Kiiltomato: "Kohtaamisia ja kosketuksia"
Tämä oli viime vuoden parhaita kotimaisia minulle. Minä en kokenut rakkaustarinaa erityisen romanttiseksi, vaan pikemminkin villiksi, pakottavaksi vetovoimaksi. Erityisesti vanha aika oli kerrottu hienosti. Hieno kirja!
VastaaPoistaTämä taitaa yltää minullakin viime vuonna ilmestyneiden kotimaisten romaanien parhaimmistoon. :)
PoistaMinulla oli tämä jo kerran lainassa, mutta sitten joku muukin mitä ilmeisemmin halusi lukea tämän. Eli en ehtinytkään. Kyllä tämä täytyy lukea, jossain vaiheessa.
VastaaPoistaTämä en ehdottomasti lukemisen arvoinen! :)
PoistaMinä rakastin tätä kirjaa. Luin kirjaa loppukesän hivelevän kauniina päivinä laiturilla ja nautin elämästä ja tarinasta ja tunnelmista.
VastaaPoistaTämä on kyllä täydellinen kesäkirja laiturille. :)
PoistaMinunkin mielestäni tämä oli yksi viime vuoden parhaista kotimaisista uutuuksista. Ja totta tosiaan, tässä ei ollut kyynisyyden häivääkään eikä turhaa kikkailua. Ei mitenkään seesteistä eikä helppoa elämää, mutta jotenkin kauniisti ja seesteisesti kuvattua kuitenkin.
VastaaPoistaMe käsitellään tätä huomenna lukupiirissä. Kiinnostavaa kuulla, mitä piiriläiset kirjasta sanovat.
Tämä on varmasti hyvä lukupiirikirja, joka herättää keskustelua. Olisipa kiva olla paikalla itsekin keskustelemassa! :)
PoistaMinä tulin tästä kirjasta surulliseksi ja ärtyneeksi. Pidin kyllä siitä, miten tarina kerrottiin, mutta en siitä, mitä siinä kerrottiin.
VastaaPoistaEihän tämä mitenkään onnellinen kirja ollut, mutta silti kauniisti kirjoitettu. Minäkään en muista, milloin viimeksi kirjan loppuratkaisu olisi herättänyt niin paljon tunteita - tai nimenomaan surua - mutta ehkä juuri tuo lopun vaikuttavuus teki kirjasta niin hyvän.
PoistaTäällähän on tehty talviuudistus ulkoasuun, hienolta näyttää :)
VastaaPoistaHeh, kiitos! Tajusin vasta nyt, kun kunnon pakkaset iskivät, että vihreälehtinen blogi eli vielä kesämaailmassa... ;)
PoistaKirjoitit kauniisti ja ihan kirjan henkeen. <3 Minustakin tämä oli ihastuttava kirja, vastedes aion kyllä lukea enemmänkin Nousiaista.
VastaaPoistaKiitos! :) Toivottavasti Nousiainen jatkaa samalla linjalla kuin tähänkin asti. Arvaa ketä ajattelen on myös lukemisen arvoinen, jos kirjailijan vanhempi tuotanto kiinnostaa.
Poista