Siirry pääsisältöön

Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä

Mutta ei puhuta enempää äideistä. Ei heillä ole väliä.
- Kuinka? kysyi sinitukka helminauha.
- He ovat olemassa, Einikki sanoi. - mutta enemmän nainen rakastaa tytärtään kuin äitiään. Ette te äitinne takia kummittele. Puhutaan tyttäristä.

Sari Pöyliön Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä on vastikään ilmestynyt novellikokoelma ja esikoisteos. Äiti-tytär-suhde + musta huumori -yhdistelmä puree ainakin minuun (sen osoittivat ainakin Claire Castillonin Äidin pikku pyöveli ja Kuplissa!). Siispä teos, joka lupaa "kaivaa esiin mustan huumorin kyllästämän kokoelman tarinoita, jotka kääntävät äidin ja tyttären roolit päälaelleen" kuulosti lupaavalta.

Pöyliön kokoelmassa on kahdeksan novellia, jotka viimeistä lukuun ottamatta kertovat perheistä, joissa yleensä vähemmän sovinnainen tai poissaoleva äiti ja tämän tytär eivät oikein löydä yhteistä säveltä.

"Matkalla äidin kanssa" -novellista voisi nimen perusteella kuvitella, että se on tarina ajan kultaamista muistoista lapsuusajan matkoista. Mutta miten käy, kun reittisuunnitelma ja matkakassa onkin pedantin ja järjestelmällisen tyttären harteilla, ja impulsiivinen äiti yrittää tahallaan sotkea kaiken kuin mikäkin kuriton kakara? Matkan todellinen määränpää selviää äidille vasta tien päällä ja siitäkös se vasta sotku syntyy. "Kellonkissaniitty" -nimisessä novellissa tytär taas päättää väen vängällä toteuttaa kuolleen äitinsä viimeisen toiveen tulla haudatuksi pohjalaiselle niitylle ja päätyy varastamaan äitinsä ruumiin ja lähtemään sen kanssa pakomatkalle kohti Pohjanmaata. Mutta miksi äidin ruumis osoittaa omituisia elonmerkkejä?

Henkilökohtainen suosikkini on "Side", jossa teini-ikäinen tytär lähtee äitinsä ja isoäitinsä kanssa mökkeilemään Etelä-Savoon Onni-koiransa kuoleman jälkeen. Keskenään torailevat äiti ja isoäiti ovat täysin avuttomia huvilassa, jossa ei ole juoksevaa vettä tai (voi ei!) toimivaa digiboksia. Järkevä tytär yrittää itse selvittää asioita, mutta curling-vanhemmat (isäkin puhelimen päässä) eivät anna hänen auttaa. Äidin ja isoäidin yritys piristää tyttöä uudella koiralla menee karmealla tavalla pieleen, mutta onneksi paikalle saapuu putkimies...

Vaikka nautin kokoelman novelleista, niiden samankaltaisuus alkoi jo hieman häiritä. Novellit toistivat yhtä ja samaa teemaa: säntilliset tyttäret huolehtivat vinksahtaneista tai muuten avuttomista äideistään. Tuo yhteinen teema tietenkin kokosi kokoelman novellit alleen, mutta samalla tuntui, että näkökulmaa olisi voinut vähän laajentaa; tuoda mukaan vielä jotain uutta ja yllättävää.

Kokoelman viimeinen novelli olikin sitten mukava yllätys: metafiktiivisessä "Melkein ihminen" -novellissa esiintyvät kaikki edellisten tarinoiden äidit, jotka tapaavat toisensa jonkinlaisessa elämän ja kuoleman välisessä tilassa, "Alkiosta vainajaksi" -kurssilla. Kurssin vetäjä antaa naisten lukea heidän tytärtensä näkökulmasta kirjoitetut seitsemän novellia, ja kukin osallistuja saa kommentoida niitä ja puolustaa omaa tapaansa olla äiti. Pidin viimeisestä novellista: se sitoi kaikki tarinat yhteen tiukaksi nipuksi ja muistutti, mistä tässä kaikessa lopulta oli kyse: sukupolvista ja niiden jatkumosta, syntymästä ja kuolemasta. Ja niiden väliin mahtuvasta molemminpuolisesta rakkaudesta ja riippuvuudesta.

Pölynimurikauppias tarttuu rohkeasti median ja mammapalstojen pönkittämään äitimyyttiin ja kyseenalaistaa siihen liittyvät käsitykset uhrautuvaisesta, vastuuntuntoisesta ja aina lapsena parasta ajattelevasta äidistä. Virkistävää ja outoa lukea äideistä, jotka eivät olekaan altruistisia! :)

Pölynimurikauppiaan ovat lukeneet myös Kirsi (joka löysi monesta tarinasta itsensä), Taika (joka suosittelee kokoelmaa myös Vuoden mutsien ja Äitikorttien kyllästämille lukijoille), Mai (joka piti erityisesti "Kellonkissaniitty"-novellista) ja Kirjakko ruispellossa (joka suosittelee kirjaa lukijoille, jotka pitävät vinksahtaneista arjen tilanteista).

Pöyliön teosta esitellään esikoiskirjailijoiden paneelissa Helsingin kirjamessuilla perjantaina 24.10 klo 14.00 (Kullervo-lava). 

Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä. Atena. 2014. 166 sivua.
Arvostelukappale.

Atena: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä
HS: "Esikoiskirja ruotii äitien erehdyksiä"
Kirjavinkit: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä

Kommentit

  1. Iik, tuntuupa nyt pelottavalta tuo, että löysin itseni monesta tarinasta! Mutta äitien ja tyttärien suhteet OVAT kimurantteja, ja siinä ketjussa olen, väistämättä, yhtenä epäkeskona lenkkinä niin äitinä kuin tyttärenä. Minua ei ehtinyt novellien samankaltaisuus vielä häiritä, mutta kirja on onneksi näin pieni. Ei enää lisää samasta teemasta, oli ehkä tuntemukseni ennen viimeistä, mukavan erilaista novellia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kyllä minäkin tunnistin monia piirteitä itsestäni erityisesti novellien tyttäristä, vaikka äiti olen myös. Kirjassa niitä oli tietysti kärjistetty, mutta jokin siinä ylihuolehtivaisuudessa vain tuntui hämärästi tutulta... ;)

      Poista
  2. Tämä täytyy lukea. Pidin Claire Castillonin kirjasta paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tätä kyllä erityisesti Castillonista pitäville! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude