Siirry pääsisältöön

Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä

Mutta ei puhuta enempää äideistä. Ei heillä ole väliä.
- Kuinka? kysyi sinitukka helminauha.
- He ovat olemassa, Einikki sanoi. - mutta enemmän nainen rakastaa tytärtään kuin äitiään. Ette te äitinne takia kummittele. Puhutaan tyttäristä.

Sari Pöyliön Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä on vastikään ilmestynyt novellikokoelma ja esikoisteos. Äiti-tytär-suhde + musta huumori -yhdistelmä puree ainakin minuun (sen osoittivat ainakin Claire Castillonin Äidin pikku pyöveli ja Kuplissa!). Siispä teos, joka lupaa "kaivaa esiin mustan huumorin kyllästämän kokoelman tarinoita, jotka kääntävät äidin ja tyttären roolit päälaelleen" kuulosti lupaavalta.

Pöyliön kokoelmassa on kahdeksan novellia, jotka viimeistä lukuun ottamatta kertovat perheistä, joissa yleensä vähemmän sovinnainen tai poissaoleva äiti ja tämän tytär eivät oikein löydä yhteistä säveltä.

"Matkalla äidin kanssa" -novellista voisi nimen perusteella kuvitella, että se on tarina ajan kultaamista muistoista lapsuusajan matkoista. Mutta miten käy, kun reittisuunnitelma ja matkakassa onkin pedantin ja järjestelmällisen tyttären harteilla, ja impulsiivinen äiti yrittää tahallaan sotkea kaiken kuin mikäkin kuriton kakara? Matkan todellinen määränpää selviää äidille vasta tien päällä ja siitäkös se vasta sotku syntyy. "Kellonkissaniitty" -nimisessä novellissa tytär taas päättää väen vängällä toteuttaa kuolleen äitinsä viimeisen toiveen tulla haudatuksi pohjalaiselle niitylle ja päätyy varastamaan äitinsä ruumiin ja lähtemään sen kanssa pakomatkalle kohti Pohjanmaata. Mutta miksi äidin ruumis osoittaa omituisia elonmerkkejä?

Henkilökohtainen suosikkini on "Side", jossa teini-ikäinen tytär lähtee äitinsä ja isoäitinsä kanssa mökkeilemään Etelä-Savoon Onni-koiransa kuoleman jälkeen. Keskenään torailevat äiti ja isoäiti ovat täysin avuttomia huvilassa, jossa ei ole juoksevaa vettä tai (voi ei!) toimivaa digiboksia. Järkevä tytär yrittää itse selvittää asioita, mutta curling-vanhemmat (isäkin puhelimen päässä) eivät anna hänen auttaa. Äidin ja isoäidin yritys piristää tyttöä uudella koiralla menee karmealla tavalla pieleen, mutta onneksi paikalle saapuu putkimies...

Vaikka nautin kokoelman novelleista, niiden samankaltaisuus alkoi jo hieman häiritä. Novellit toistivat yhtä ja samaa teemaa: säntilliset tyttäret huolehtivat vinksahtaneista tai muuten avuttomista äideistään. Tuo yhteinen teema tietenkin kokosi kokoelman novellit alleen, mutta samalla tuntui, että näkökulmaa olisi voinut vähän laajentaa; tuoda mukaan vielä jotain uutta ja yllättävää.

Kokoelman viimeinen novelli olikin sitten mukava yllätys: metafiktiivisessä "Melkein ihminen" -novellissa esiintyvät kaikki edellisten tarinoiden äidit, jotka tapaavat toisensa jonkinlaisessa elämän ja kuoleman välisessä tilassa, "Alkiosta vainajaksi" -kurssilla. Kurssin vetäjä antaa naisten lukea heidän tytärtensä näkökulmasta kirjoitetut seitsemän novellia, ja kukin osallistuja saa kommentoida niitä ja puolustaa omaa tapaansa olla äiti. Pidin viimeisestä novellista: se sitoi kaikki tarinat yhteen tiukaksi nipuksi ja muistutti, mistä tässä kaikessa lopulta oli kyse: sukupolvista ja niiden jatkumosta, syntymästä ja kuolemasta. Ja niiden väliin mahtuvasta molemminpuolisesta rakkaudesta ja riippuvuudesta.

Pölynimurikauppias tarttuu rohkeasti median ja mammapalstojen pönkittämään äitimyyttiin ja kyseenalaistaa siihen liittyvät käsitykset uhrautuvaisesta, vastuuntuntoisesta ja aina lapsena parasta ajattelevasta äidistä. Virkistävää ja outoa lukea äideistä, jotka eivät olekaan altruistisia! :)

Pölynimurikauppiaan ovat lukeneet myös Kirsi (joka löysi monesta tarinasta itsensä), Taika (joka suosittelee kokoelmaa myös Vuoden mutsien ja Äitikorttien kyllästämille lukijoille), Mai (joka piti erityisesti "Kellonkissaniitty"-novellista) ja Kirjakko ruispellossa (joka suosittelee kirjaa lukijoille, jotka pitävät vinksahtaneista arjen tilanteista).

Pöyliön teosta esitellään esikoiskirjailijoiden paneelissa Helsingin kirjamessuilla perjantaina 24.10 klo 14.00 (Kullervo-lava). 

Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä. Atena. 2014. 166 sivua.
Arvostelukappale.

Atena: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä
HS: "Esikoiskirja ruotii äitien erehdyksiä"
Kirjavinkit: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä

Kommentit

  1. Iik, tuntuupa nyt pelottavalta tuo, että löysin itseni monesta tarinasta! Mutta äitien ja tyttärien suhteet OVAT kimurantteja, ja siinä ketjussa olen, väistämättä, yhtenä epäkeskona lenkkinä niin äitinä kuin tyttärenä. Minua ei ehtinyt novellien samankaltaisuus vielä häiritä, mutta kirja on onneksi näin pieni. Ei enää lisää samasta teemasta, oli ehkä tuntemukseni ennen viimeistä, mukavan erilaista novellia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kyllä minäkin tunnistin monia piirteitä itsestäni erityisesti novellien tyttäristä, vaikka äiti olen myös. Kirjassa niitä oli tietysti kärjistetty, mutta jokin siinä ylihuolehtivaisuudessa vain tuntui hämärästi tutulta... ;)

      Poista
  2. Tämä täytyy lukea. Pidin Claire Castillonin kirjasta paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tätä kyllä erityisesti Castillonista pitäville! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Annika Idström: Veljeni Sebastian

Päällyksen kuva: Ilkka Pesonen Täytin viikko sitten yksitoista vuotta ja ensimmäistä kertaa ymmärsin kouriintuntuvasti ajan rajallisuuden ja sen että jonakin päivänä minäkin kuolen. Toisinaan kun katson itseäni peilistä kauhistun, näen kellertävän ihon, hiuksenhienot rypyt suun ympärillä ja silmien alla sinertävät kuopat. Sanonta "lapsuus on ohi" ei ole koskaan koskenut minua, oma lapsuuteni ei ole edes alkanut. Veljeni Sebastian pisti silmääni WSOY:n kevään 2012 katalogista. En ollut aiemmin kuullut edes kirjailijan nimeä, mutta kustantamon ottaman uuden painoksen kuvaus kuulosti kiehtovalta. Kustantamon mukaan romaani on "väkevän myyttinen kuvaus hyvän ja pahan kerrostuneisuudesta, perhesuhteiden salatusta väkivallasta". Päähenkilö on koulukiusattu, pikkuvanha, 11-vuotias Antti. Vuonna 1985 ilmestynyt romaani on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana ja saanut myös Valtion kirjallisuuspalkinnon. Itse luin alkuperäisen, vuonna 1985 ilmestyneen version ja voin s