Tutustuin viime vuoden loppupuolella muutamaan itselleni ennestään tuntemattomaan saksalaiskirjailijaan, osittain Helsingin kirjamessujen Saksa-teeman innoittamana. Siegfried Lenzin teos tarttui kirjastosta käteeni, ja arvio kirjasta on odottanut kirjoittamistaan jo jonkin aikaa.
Hetken hiljaisuus alkaa siitä, kun kaikki päättyy: hautajaisista. Koulun kuoro laulaa, minkä jälkeen rehtori astelee juhlasalin eteen, kohti koroketta, jolle on asetettu Stellan kuva. Käy ilmi, että Stella on koulun englanninopettaja, ja kirjan minäkertoja, 18-vuotias Christian, on yksi hänen oppilaistaan. Jo teoksen toisella sivulla paljastetaan, että Christianin ja Stellan suhde oli aivan muuta kuin perinteinen oppilas-opettaja-suhde: Sinun lyhyt musta tukkasi, jota minä olin silittänyt, sinun vaaleat silmäsi, joita olin suudellut Lintusaaren rannalla; niitä minä muistelin, ja myös sitä, miten sinä olit rohkaissut minua arvaamaan sinun ikäsi.
Hautajaisista palataan tietenkin ajassa taaksepäin Christianin muistoihin, joista teoksen mosaiikkimainen rakenne muodostuu. On kesä Saksan pohjoisrannikolla: aurinkoa, hiekkarantoja, painostavaa hellettä ja suuria tunteita. Kielletty suhde. Ja päivä, joka muuttaa kaiken.
Hetken hiljaisuudesta tuli tietenkin mieleen Zoë Hellerin Notes on a Scandal -romaani, joka tunnetaan ehkä paremmin Judi Denchin ja Cate Blanchettin tähdittämästä elokuvasta (Paljastavat merkinnät). Siinä vanhempi, kokenut opettaja ystävystyy nuoren kuvataiteenopettajan kanssa, joka puolestaan päätyy suhteeseen 15-vuotiaan oppilaansa kanssa. Hellerin romaanista tosin puuttuu se surumielisyys ja haikeus, joka huokuu Lenzin teoksesta. Silti se on sata kertaa vaikuttavampi ja mieleenpainuvampi.
Hetken hiljaisuus alkoi lupaavasti, mutta ei loppujen lopuksi tehnyt kovin suurta vaikutusta. Tuli tunne, että kirjailija yritti välittää lukijalle jotain suurta ja syvällistä, muttei saanut muotoiltua sitä sanoiksi. Kirjan lauseet kuulostivat latteilta ja riittämättömiltä. Henkilöt jäivät etäisiksi; Stella oli vain epämääräinen haavekuva Christianin surun sumentamissa muistoissa. En saanut kirjasta kunnon otetta missään vaiheessa.
Tämä on niitä kirjoja, joka jakaa mielipiteet mielenkiintoisella tavalla: pikaisen googletuksen perusteella vaikuttaisi siltä, että ns. ammattilaiskriitikot mediassa ovat pääosin ylistäneet kirjan pilviin, kun taas valtaosa kirjabloggaajista on suhtautunut siihen varsin nuivasti (olemmeko me lukeneet aivan eri kirjan?!). Katjan mielestä teoksen kieli oli väärällä tavalla haahuilevaa. Ammassa kirja herätti ristiriitaisia tunteita. Tuulian ja Mustikkakummun Annan mielestä kirjasta jäi jotain puuttumaan. Ilselän Minna oli iloinen, kun kirja loppui. Piristävä poikkeus valtamediassa on Turun Sanomien arvostelu, jossa Juhani Brander kirjoittaa mm. että "teos on läpeensä keskinkertainen kuvaus saksalaisen puuman ja honkkelin teinin kopeloinnista." :D
Lopuksi hieman sormen heristelyä Gummeruksen suuntaan: olisi mukavaa, jos käännöskirjassa mainittaisiin myös teoksen alkukielinen nimi, ei vain kustantamoa ja julkaisuvuotta.
Siegfried Lenz: Hetken hiljaisuus. Gummerus. 2012. 176 sivua.
Saksankielinen alkuteos: Schweigeminute
Suomentaja: Markku Mannila
Gummerus: Siegfried Lenz
Gummerus: Hetken hiljaisuus
Tasapuolisuuden nimissä myös niitä positiivisempia arvioita teoksesta:
HS: "Ikuinen tarina meren rannalla"
KSML: Siegfried Lenz - Hetken hiljaisuus
Ilkka: "Rakkaus on kuin lämmin kantava aalto"
Kirjamessuilla kävin kuuntelemassa Siegfried Lenzin haastattelua, ja vaikutuin vanhasta herrasta aika paljon. Luin syksyllä hänen vanhemman Kiusattu-romaaninsa, josta pidin paljon. Muutakin aion herralta vielä lukea, mutta hyvä tietää, ettei tämä ainakaan ole ehkä napakymppi. Kenties jotain muuta varhaisemmasta tuotannosta...
VastaaPoistaOlisipa ollut mielenkiintoista kuulla haastattelu. Ehkä se olisi saanut minut suhtautumaan tähänkin kirjaan eri tavalla. En tiedä. :)
Poista