Siirry pääsisältöön

Siegfried Lenz: Hetken hiljaisuus

En saanut silmiäni irti hänen valokuvastaan; koulun orkesterin soittaessa minä tuijotin kuvaa koko ajan, tuntui kuin me olisimme sopineet tapaavamme tällä hetkellä, jotta voisimme kertoa toisillemme jotain, mitä emme vielä tienneet toisistamme.

Tutustuin viime vuoden loppupuolella muutamaan itselleni ennestään tuntemattomaan saksalaiskirjailijaan, osittain Helsingin kirjamessujen Saksa-teeman innoittamana. Siegfried Lenzin teos tarttui kirjastosta käteeni, ja arvio kirjasta on odottanut kirjoittamistaan jo jonkin aikaa.

Hetken hiljaisuus alkaa siitä, kun kaikki päättyy: hautajaisista. Koulun kuoro laulaa, minkä jälkeen rehtori astelee juhlasalin eteen, kohti koroketta, jolle on asetettu Stellan kuva. Käy ilmi, että Stella on koulun englanninopettaja, ja kirjan minäkertoja, 18-vuotias Christian, on yksi hänen oppilaistaan. Jo teoksen toisella sivulla paljastetaan, että Christianin ja Stellan suhde oli aivan muuta kuin perinteinen oppilas-opettaja-suhde: Sinun lyhyt musta tukkasi, jota minä olin silittänyt, sinun vaaleat silmäsi, joita olin suudellut Lintusaaren rannalla; niitä minä muistelin, ja myös sitä, miten sinä olit rohkaissut minua arvaamaan sinun ikäsi.

Hautajaisista palataan tietenkin ajassa taaksepäin Christianin muistoihin, joista teoksen mosaiikkimainen rakenne muodostuu. On kesä Saksan pohjoisrannikolla: aurinkoa, hiekkarantoja, painostavaa hellettä ja suuria tunteita. Kielletty suhde. Ja päivä, joka muuttaa kaiken.

Hetken hiljaisuudesta tuli tietenkin mieleen Zoë Hellerin Notes on a Scandal -romaani, joka tunnetaan ehkä paremmin Judi Denchin ja Cate Blanchettin tähdittämästä elokuvasta (Paljastavat merkinnät). Siinä vanhempi, kokenut opettaja ystävystyy nuoren kuvataiteenopettajan kanssa, joka puolestaan päätyy suhteeseen 15-vuotiaan oppilaansa kanssa. Hellerin romaanista tosin puuttuu se surumielisyys ja haikeus, joka huokuu Lenzin teoksesta. Silti se on sata kertaa vaikuttavampi ja mieleenpainuvampi.

Hetken hiljaisuus alkoi lupaavasti, mutta ei loppujen lopuksi tehnyt kovin suurta vaikutusta. Tuli tunne, että kirjailija yritti välittää lukijalle jotain suurta ja syvällistä, muttei saanut muotoiltua sitä sanoiksi. Kirjan lauseet kuulostivat latteilta ja riittämättömiltä. Henkilöt jäivät etäisiksi; Stella oli vain epämääräinen haavekuva Christianin surun sumentamissa muistoissa. En saanut kirjasta kunnon otetta missään vaiheessa.


Tämä on niitä kirjoja, joka jakaa mielipiteet mielenkiintoisella tavalla: pikaisen googletuksen perusteella vaikuttaisi siltä, että ns. ammattilaiskriitikot mediassa ovat pääosin ylistäneet kirjan pilviin, kun taas valtaosa kirjabloggaajista on suhtautunut siihen varsin nuivasti (olemmeko me lukeneet aivan eri kirjan?!). Katjan mielestä teoksen kieli oli väärällä tavalla haahuilevaa. Ammassa kirja herätti ristiriitaisia tunteita. Tuulian ja Mustikkakummun Annan mielestä kirjasta jäi jotain puuttumaan. Ilselän Minna oli iloinen, kun kirja loppui. Piristävä poikkeus valtamediassa on Turun Sanomien arvostelu, jossa Juhani Brander kirjoittaa mm. että "teos on läpeensä keskinkertainen kuvaus saksalaisen puuman ja honkkelin teinin kopeloinnista." :D

Lopuksi hieman sormen heristelyä Gummeruksen suuntaan: olisi mukavaa, jos käännöskirjassa mainittaisiin myös teoksen alkukielinen nimi, ei vain kustantamoa ja julkaisuvuotta.

Siegfried Lenz: Hetken hiljaisuus. Gummerus. 2012. 176 sivua.
Saksankielinen alkuteos: Schweigeminute
Suomentaja: Markku Mannila

Gummerus: Siegfried Lenz
Gummerus: Hetken hiljaisuus

Tasapuolisuuden nimissä myös niitä positiivisempia arvioita teoksesta:
HS: "Ikuinen tarina meren rannalla"
KSML: Siegfried Lenz - Hetken hiljaisuus
Ilkka: "Rakkaus on kuin lämmin kantava aalto"

Kommentit

  1. Kirjamessuilla kävin kuuntelemassa Siegfried Lenzin haastattelua, ja vaikutuin vanhasta herrasta aika paljon. Luin syksyllä hänen vanhemman Kiusattu-romaaninsa, josta pidin paljon. Muutakin aion herralta vielä lukea, mutta hyvä tietää, ettei tämä ainakaan ole ehkä napakymppi. Kenties jotain muuta varhaisemmasta tuotannosta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa ollut mielenkiintoista kuulla haastattelu. Ehkä se olisi saanut minut suhtautumaan tähänkin kirjaan eri tavalla. En tiedä. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Annika Idström: Veljeni Sebastian

Päällyksen kuva: Ilkka Pesonen Täytin viikko sitten yksitoista vuotta ja ensimmäistä kertaa ymmärsin kouriintuntuvasti ajan rajallisuuden ja sen että jonakin päivänä minäkin kuolen. Toisinaan kun katson itseäni peilistä kauhistun, näen kellertävän ihon, hiuksenhienot rypyt suun ympärillä ja silmien alla sinertävät kuopat. Sanonta "lapsuus on ohi" ei ole koskaan koskenut minua, oma lapsuuteni ei ole edes alkanut. Veljeni Sebastian pisti silmääni WSOY:n kevään 2012 katalogista. En ollut aiemmin kuullut edes kirjailijan nimeä, mutta kustantamon ottaman uuden painoksen kuvaus kuulosti kiehtovalta. Kustantamon mukaan romaani on "väkevän myyttinen kuvaus hyvän ja pahan kerrostuneisuudesta, perhesuhteiden salatusta väkivallasta". Päähenkilö on koulukiusattu, pikkuvanha, 11-vuotias Antti. Vuonna 1985 ilmestynyt romaani on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana ja saanut myös Valtion kirjallisuuspalkinnon. Itse luin alkuperäisen, vuonna 1985 ilmestyneen version ja voin s