Siirry pääsisältöön

Johann Wolfgang von Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset

Voi minua poloista! Tunnen liiankin syvästi, että kaikki on omaa syytäni - ei, syy ei ole oikea sana! On vain niin, että kaiken tämän kärsimyksen lähde on minun sisälläni, niin kuin oli aiemmin kaiken autuuden lähde. 

Yksi niistä harvoista lukuhaasteista, johon olen tänä vuonna uskaltanut lähteä mukaan, on Omppu / Reader, why did I marry him? -blogin emännöimä Klassikkohaaste. Tarkoituksena on valita jokin klassikkoteos, jonka on jo pitkään halunnut lukea, lukea se ja julkaista siitä postaus tänään, 31.7.

Valitsin kirjan, jonka avulla saan napattua kaksi, ei vaan itse asiassa kolme kärpästä yhdellä iskulla. Johann Wolfgang von Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset on ensinnäkin haasteen mukaisesti klassikko, jota en ole vielä lukenut (vaikka olisi kai pitänyt). Toiseksi olen voittanut kirjan (jo aikoja sitten) Luetut, lukemattomat -blogin arvonnassa, ja täytyyhän nyt toisen kirjabloggaajan lahjaan hyvänen aika vihdoin perehtyä! Kolmanneksi minulla ja vaimollani on keskinäinen lukuvinkkisysteemi: hän pistää minut lukemaan kirjoja/klassikoita, joista hän on pitänyt ja toisin päin. Werther oli hänen suosituksensa, ja minä pistin hänet lukemaan Frankensteinin.

Emme kumpikaan valitettavasti tällä kertaa innostuneet toistemme suosikkiklassikoista. Werther oli minulle liian raskas, paatoksellinen, tunteellinen ja... klassikkomainen, jos näin voi sanoa. Tiedän, että päähenkilö Wertherin intohimon sanalliset purskahdukset ja palava rakkaus ah-niin-ihanaiseen Lotteen ovat romantiikkaa edustavan teoksen tyylillinen selkäranka ja kulmakivi. Mutta ei. Liika on liikaa:

Tuo metsikkö tuolla! Oi, kunpa voisit kuljeksia sen siimeksessä! - Ja tuo vuorenhuippu! Oi, kunpa voisit katsella sieltä avautuvia näkymiä! - Ja nuo toisiinsa lomittuvat kukkulajonot ja ystävälliset laaksot! Oi, kunpa voisin sulautua niihin kokonaan!

Hämmentävää kyllä, tajusin kirjaa lukiessani, että tarinahan on minulle tuttu - niinkin hassusta yhteydestä kuin Aku Ankasta! :D Jossain taskukirjassa on ollut mukaelma Goethen teoksesta, jossa onneton Aku oli tietenkin Werther, Iines oli kaunis Lotte ja Hannu oli Loten kihlattu, Albert. Ankkaversiossakin Werther kirjoitti kyynelsilmin kirjeitä rakkaudestaan, joka ei saanut vastakaikua, ja kirjana julkaistut kirjeet keräsivät valtavan suosion ja aiheuttivat kyyneltulvia.

Lyhykäisyydessään alkuperäisen Wertherin juoni on se, että nuori taiteilija saapuu viettämään kesää maaseudulle ja kirjoittaa sieltä kirjeitä, joista valtaosa on osoitettu "Wilhelmille". Hän ihastelee luonnon vehreyttä ja maalaisidylliä ja rakastuu pian intohimoisesti Lotteen, äidittömän lapsikatraan vanhimpaan tyttäreen. Lotte edustaa Wertherille täydellistä puhtautta, hyveellisyyttä ja kauneutta. Lotte on kuitenkin lupautunut menemään naimisiin toisen miehen, Albertin, kanssa. Werther riutuu ja kärsii, eikä kolmiodraama tietenkään pääty kovin onnellisesti.

Jänniä faktoja: Johann Wolfgang von Goethe oli varsinainen monitaituri: sen lisäksi, että hän oli kirjailija, runoilija ja taidemaalari, hän toimi myös 10 vuoden ajan pääministerinä. Nuoren Wertherin kärsimykset on jossain määrin omaelämäkerrallinen: Goethe kirjoitti teoksen kuudessa viikossa vain 24-vuotiaana rakastuttuaan Charlotte Buff -nimiseen naiseen, joka oli kuitenkin kihloissa toisen miehen kanssa. Goethe itse ilmeisesti katui nuoruudenjulkaisuaan myöhemmin eikä halunnut ihmisten muistavan häntä siitä. Toisin kävi.

Johann Wolfgang von Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset. Otava. 1992. 208 sivua.
Saksankielinen alkuteos: Die Leiden des jungen Werther
Suomentaja: Markku Mannila

Wikipedia: Nuoren Wertherin kärsimykset
Wikipedia: Johann Wolfgang von Goethe

Kommentit

  1. Minä muistelisin pitäneeni tästä aika paljon, riutuvasta rakkaudesta ja ylitsevuotavasta paatoksesta. Mutta miten hauskaa, että olet löytänyt tuollaisen yhteneväisyyden Aku Ankkaan. Klassikoista löytyy kyllä viittauksia vaikka mistä. Satutko muistamaan kyseisen sarjakuvan nimeä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihan pakko vielä googlettaa tuota Aku Ankkaa ja löytyihän se: kyseessä taitaa olla Aku Ankan taskukirja 169: Törmäyskurssilla, jossa on tarina nimeltä "Nuoren Aku kärsimykset". Täytyy myöntää, että tuo ankkaversio oli minusta paljon viihdyttävämpi ja mieleenpainuvampi kuin alkuperäinen. ;)

      Poista
  2. Minä olen joskus lukenut tämän, mutta itse kirjasta en muista juuri mitään! Enkä tiennyt, että kirjailija on toiminut pääministerinä. Kaikkea sitä oppii! Sen sentään tiesin, että kirjaa seurasi nuorten miesten itsemurha-aalto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta itsemurha-aallosta minäkin olin kuullut, mutta itse kirjasta en tiennyt etukäteen juuri muuta kuin mitä olin Aku Ankasta oppinut. :D Eikä kirja kyllä jäänyt nytkään kovin vahvasti mieleen...

      Poista
  3. En ihmettele jos Goethe ei ole halunnut tulla muistetuksi nuoruuden vuodatuksestaan. Pidän romantiikan aikakauden tunteellisuudesta ja herkkyydestä, mutta Werther meni jo yli sen verran, että teksti oikein pulppusi siirappia. En muutenkaan pidä siitä, että rakkauden kohde asetetaan jalustalle, mutta ehkä alussa joidenkin on vaikeaa nähdä toisen virheitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Goethe taisi itsekin tajuta, että kirjoitti nuoruusaikojen huumassaan ehkä hieman liiankin tunteellisesti ja naiivisti rakkaudesta. Nykyajan vastine voisi olla vastarakastuneen nuoren parin toisen osapuolen siirappisten tekstiviestien julkaiseminen kirjan muodossa! Eihän niitä nyt kukaan jaksa loputtomiin lukea! :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi