Kun kävin viime vuonna katsomassa Frida-näytelmän Kuopion kaupunginteatterissa, niin suurimman vaikutuksen Virpi Rautsialan Frida-tulkinnan lisäksi teki ehdottomasti Ritva Grönbergin vahva ja intohimoinen lauluääni. Sitä piti päästä kuulemaan lisää - enkä ollut ainoa, joka tätä toivoi, koska Kuopion kaupunginteatterin kevään ohjelmistoon tuotiin nyt yleisön pyynnöstä kaksinäytöksinen Grönbergin esitys. Sydämenlyöntejä - rakkaudesta lauluun on jatkoa jo vuonna 2012 alkunsa saaneelle Rakkaudesta lauluun -esitykselle.
Viime vuoden lopulla 60 vuotta täyttänyt Ritva Grönberg on tehnyt 30-vuotisen uran näyttelijänä ja lähestyy eläkeikää. Hän on selvästi rakastettu näyttelijä ja esiintyjä; ennen tämänkin esityksen alkua hän kulkee yleisön joukossa värikkäissä villasukissa tuttuja ja tuntemattomampiakin ihmisiä tervehtien ja saa eräältä teatterin ystävältä kimpun valkoisia ruusuja, jotka pääsevät heti osaksi lavastusta! Grönberg on rento, välitön ja hymyilevä, ja pienempi Maria-näyttämö juuri sopivan intiimi. Alusta asti on selvää, että tästä esityksestä on pönötys kaukana.
Grönberg kertoo heti aluksi, että hänelle on annettu vapaat kädet käsikirjoituksen, ohjauksen ja laulujen suhteen ja hän päätti astua yleisön eteen kerrankin ilman mitään roolia, omana itsenään, avoimena ja paljain jaloin. :) Hän ei haluaisi kutsua itseään laulajaksi, mutta haluaa silti laulaa rakkaudesta lauluun, mutta myös laulaa rakkaudesta, koska sen ympärille kiertyy lopulta kaikki elämässä. Elämästäkin Grönberg puhuu: valinnoista ja virheistä, nuoruudesta ja vanhenemisesta, muistoista ja luopumisesta, peloista ja kuolemasta. Lämpimiä ja viisaita havaintoja isoista asioista.
Esityksessä on hurmaavan kotikutoinen, välitön tunnelma. Grönberg laulaa ja jutustelee, puhuu syvällisiä, kertoo hyvin henkilökohtaisiakin asioita elämästään. Mitäpä siitä, jos välillä pitää yleisön avustuksella puhallella savua pois lavalta, kun savukone on innostunut liikaa. Tai että ajatus yllättäen katkeaa ja jokin juttu jää kesken. Välillä vähän improvisoidaan, ja pianotaituri Tapio Nykänen on täysillä juonessa mukana.
Ja entä sitten se musiikki! Illan aloittaa Frida-näytelmästä tuttu Toda una vida (säv. ja san. Osvaldo Farrés) ja minulle tulee heti kylmät väreet. Grönbergin voimakas, täyteläinen ääni tuntuu kumpuavan syvältä sielusta ja myös virtaa suorinta tietä sieluun ja sydämeen. Moni ei varmaankaan pystyisi laulamaan Edith Piafin Hymne à l'amouria (säv. Marquerite Monnot) näin riipaisevan tunteikkaasti. Huomaan, etten pian oikeastaan edes kuuntele lauluja lauluina vaan imen vain niiden tunnetta itseeni, vajoan outoon musikaaliseen hypnoosiin. Grönberg sanoikin toivovansa, että kuulijat yrittäisivät kuunnella laulujen ohella itseään. Jokainen pystyy varmasti samastumaan useammankin laulun sanomaan, ja Grönbergin koskettava tulkinta tekee siitä vieläkin helpompaa.
Tunteikkaiden ja paatoksellisten rakkauslaulujen väliin on ripoteltu myös kevyempiä, leikkisiä kappaleita, kuten Koiranelämää (säv. Gerard Jouannest, san. Jacques Brel, suom. Liisa Ryömä) ja Hullu rakkaus (säv. Astor Piazzolla, san. Horacio Ferrer, suom. U. Lepola / K. Veisterä). Niihinkin Grönberg eläytyy tarttuvalla riemulla ja ilolla, mutta parhaimmillaan hän on minusta nimenomaan traagisissa ja surumielisissä lauluissa. En tainnut olla ainoa yleisössä, joka pyyhki silmiään luopumisesta kertovan Syyskuun 3. -laulun (säv. ja san. Mika Paasivaara) aikana. Tuntiin ja 40 minuuttiin (sis. 20 minuutin väliajan) mahtuu paljon tunteita: välillä hihitetään ja pompitaan riemusta, välillä palataan teini-ihastuksen ihanuuteen ja karmeuteen, sitten taas vakavoidutaan ja koetaan elämän suuria kriisejä, surraan ja muistellaan, ja pian jo lauletaan ilkikurisesti hautajaisvieraille haudan pohjalta!
Pianon ja laulun lisäksi tunnelmaa luovat näyttämöllä roikkuviin kankaisiin projisoidut kuvat ja tekstit. Välillä Grönberg itse selittää, mistä espanjan- ja ranskankielisissä lauluissa lauletaan, välillä sanojen suomennoksia on heijastettu kankaille. Nähdäänpä siellä myös kuvia Grönbergin rooleista uran varrelta (paljon mummoja!) sekä lapsuuskuvia ja muita muistoja. Kuvat ja valot täydentävät upeasti musiikkia. Esityksen lavastus- ja pukusuunnittelusta vastaa Marie Antikainen, äänisuunnittelusta Antti Puumalainen, projisoinneista Jarmo Jääskeläinen ja valosuunnittelusta Juho Itkonen.
Sydämenlyöntejä on huikea kunnianosoitus laulun ja rakkauden voimalle, mutta myös upea osoitus Ritva Grönbergin lahjakkuudesta, lämmöstä ja välittömyydestä. Iso suositus tälle!
Sydämenlyöntejä - rakkaudesta lauluun
Laulu: Ritva Grönberg, piano: Tapio Nykänen
Kuopion kaupunginteatteri 9.1 - 17.3
Kantaesitys 9.1 Maria-näyttämöllä
Blogiyhteistyö kaupunginteatterin kanssa
 |
| Tapio Nykänen (piano) ja Ritva Grönberg kaupunginteatterin kevätkauden avajaisissa |
Grönberg kertoo heti aluksi, että hänelle on annettu vapaat kädet käsikirjoituksen, ohjauksen ja laulujen suhteen ja hän päätti astua yleisön eteen kerrankin ilman mitään roolia, omana itsenään, avoimena ja paljain jaloin. :) Hän ei haluaisi kutsua itseään laulajaksi, mutta haluaa silti laulaa rakkaudesta lauluun, mutta myös laulaa rakkaudesta, koska sen ympärille kiertyy lopulta kaikki elämässä. Elämästäkin Grönberg puhuu: valinnoista ja virheistä, nuoruudesta ja vanhenemisesta, muistoista ja luopumisesta, peloista ja kuolemasta. Lämpimiä ja viisaita havaintoja isoista asioista.
Esityksessä on hurmaavan kotikutoinen, välitön tunnelma. Grönberg laulaa ja jutustelee, puhuu syvällisiä, kertoo hyvin henkilökohtaisiakin asioita elämästään. Mitäpä siitä, jos välillä pitää yleisön avustuksella puhallella savua pois lavalta, kun savukone on innostunut liikaa. Tai että ajatus yllättäen katkeaa ja jokin juttu jää kesken. Välillä vähän improvisoidaan, ja pianotaituri Tapio Nykänen on täysillä juonessa mukana.
 |
| Kuva: Sami Tirkkonen |
Tunteikkaiden ja paatoksellisten rakkauslaulujen väliin on ripoteltu myös kevyempiä, leikkisiä kappaleita, kuten Koiranelämää (säv. Gerard Jouannest, san. Jacques Brel, suom. Liisa Ryömä) ja Hullu rakkaus (säv. Astor Piazzolla, san. Horacio Ferrer, suom. U. Lepola / K. Veisterä). Niihinkin Grönberg eläytyy tarttuvalla riemulla ja ilolla, mutta parhaimmillaan hän on minusta nimenomaan traagisissa ja surumielisissä lauluissa. En tainnut olla ainoa yleisössä, joka pyyhki silmiään luopumisesta kertovan Syyskuun 3. -laulun (säv. ja san. Mika Paasivaara) aikana. Tuntiin ja 40 minuuttiin (sis. 20 minuutin väliajan) mahtuu paljon tunteita: välillä hihitetään ja pompitaan riemusta, välillä palataan teini-ihastuksen ihanuuteen ja karmeuteen, sitten taas vakavoidutaan ja koetaan elämän suuria kriisejä, surraan ja muistellaan, ja pian jo lauletaan ilkikurisesti hautajaisvieraille haudan pohjalta!
 |
| Kuva: Sami Tirkkonen |
Sydämenlyöntejä on huikea kunnianosoitus laulun ja rakkauden voimalle, mutta myös upea osoitus Ritva Grönbergin lahjakkuudesta, lämmöstä ja välittömyydestä. Iso suositus tälle!
Sydämenlyöntejä - rakkaudesta lauluun
Laulu: Ritva Grönberg, piano: Tapio Nykänen
Kuopion kaupunginteatteri 9.1 - 17.3
Kantaesitys 9.1 Maria-näyttämöllä
Blogiyhteistyö kaupunginteatterin kanssa
Kommentit
Lähetä kommentti