Kirjabloggaaja teatterissa: Suurenmoista!

Florence (Virpi Rautsiala) ja Cosmé McMoon (Tapio Nykänen). Kuva ja kuvankäsittely: Antti Karppinen

Yksi Kuopion kaupunginteatterin syksyn ohjelmiston uutuuksista on teatterinjohtaja Pekka Laasosen ohjaama Suurenmoista!, joka sai ensi-iltansa vajaa viikko sitten. Näytelmä kertoo Florence Foster Jenkinsistä, jonka tarina on monelle tuttu ainakin elokuvasta Florence, jonka pääosassa on Meryl Streep. Itse en ole elokuvaa nähnyt, joten menin katsomaan näytelmän ilman sen kummempia ennakko-odotuksia tai mielikuvia Florencesta.

Florence Foster Jenkins oli amerikkalainen seurapiirijulkkis ja amatöörisopraano, joka tuli tunnetuksi laulutaidostaan - tai siis lähinnä sen puutteesta. Armoton arvostelu ja pilkka ei estänyt Florencea pukeutumasta pröystäileviin esiintymisasuihin ja laulamasta oopperaa ja aarioita yleisön edessä. Omalaatuisesta ja itsevarmasta esiintyjästä tuli eräänlainen kulttihahmo, jonka laulajanuraa tukivat - joko vakavissaan tai vitsillä - monet silmäätekevät ja muusikot 1900-luvun alun New Yorkissa.

Maria-näyttämön lavalle kepin kanssa kumarassa köpöttelevä Florence saattaa näyttää fyysisesti hauraalta, mutta naisen suusta pursuileva puhe on sellaista tykitystä, että sitä kuunnellessa ihan hengästyy. Suurenmoista!-näytelmässä Florencena nähdään Virpi Rautsiala, joka teki minuun ison vaikutuksen Frida-näytelmässä viime vuoden puolella. Joitain yhtäläisyyksiä olen huomaavinani Florencen ja Fridan rooleissa: kumpikin nainen suhtautuu intohimoisesti omaan taiteenlajiinsa, mutta on samalla kehonsa vanki. Toinen vain kenties taisi olla toista huomattavasti lahjakkaampi...

Rautsialan Florence täyttää persoonallaan koko lavan. Hän on omahyväinen ja itsevarma, anteeksipyytelemättömän hävytön, impulsiivinen ja pitelemätön, dramaattinen ja tunteikas. Näytelmä alkaa siitä, kun Florencen luo saapuu tämän säestäjäksi pyrkivä pianisti, Cosmé McMoon (huikea Tapio Nykänen). Florence ihastuu kohteliaaseen nuoreen mieheen, joka ei alussa aavista, mihin on kroonisessa rahapulassaan lupautumassa.

Yleisökin saa odottaa melko pitkään ennen kuin näytelmässä kuullaan Florencen surullisenkuuluisaa laulua. Kun tämä vihdoin päättää esitellä laulutaitojaan, tunnelma sähköistyy. Kaikki tuntuvat höristävän korviaan ja arvioivan, miten mikäkin nuotti osuu kohdalleen ja kuinka pielessä rytmi on. Ja onhan se. Yleisöstä kuuluu tukahtuneita naurunpyrskähdyksiä, kun hienostoleidi kiekuu lavalla ja piinaa pianistiparkaa.

Cosmé McMoon (Tapio Nykänen) ja Florence (Virpi Rautsiala). Kuva: Sami Tirkkonen

Väliajalla juttelin muutaman muun katsojan kanssa ja totesimme, että vaatii melkoista taitoa myös laulaa juuri sopivasti väärin - ei liian räikeästi, mutta sopivasti niin, että tällainen sävelkorvaton taviskatsojakin kuulee, että nyt ei ole kaikki kohdallaan. Ja väärin laulaminen varmasti vaatii näyttelijältä taitoa erityisesti silloin, jos oikeasti osaa laulaa ja varsinkin jos säestäjänä on taitava pianisti, joka ei takuulla soita väärin. Toki pianistillekin on haaste yrittää säestää laulajaa, jonka sävelet ja rytmi heittelevät miten sattuu.

Näytelmän nimikkoleivoksissa on mustaherukkaa ja valkosuklaata. Suurenmoinen yhdistelmä. :)

Suurenmoista! sai hymyilemään ja myös nauramaan ääneen, mutta koomisen ulkokuoren alle Florencen hahmoon oli saatu myös syvyyttä. Yksi näytelmän koskettavimmista hetkistä on Florencen yritys soittaa pianoa; oikea Florence Foster Jenkins oli lapsena ja nuorena lahjakas pianisti, jonka lupaava ura päättyi käden vammautumiseen onnettomuudessa. Rakkaus musiikkiin kuitenkin säilyi. Kaikesta hillittömästä teatraalisuudesta huolimatta jokin Florencessa vetoaa; vaikka nainen on tavallaan koominen hahmo, niin hänessä on myös vakava, inhimillinen puoli. Hän suhtautui intohimoisesti musiikkiin ja halusi esiintyä, vaikkei ollut selvästikään kovin hyvä. Onko se nyt niin kamalaa? Pikemminkin rohkeaa - tai sitten tyhmänrohkeaa.

Suurenmoista!-näytelmän yleisö värvätään nokkelalla tavalla osaksi esitystä. Kun Florencen unelma toteutuu ja hän pääsee laulamaan loppuunmyydylle Carnegie Hallille, me katsojat saamme tietenkin kuvitella olevamme tuon kuuluisan konserttisalin yleisö. Ja vaikka Florence astuu eteemme järkyttävän kokoisiin enkelinsiipiin sonnustautuneena ja laulaa ihan miten sattuu, niin silti huomaa kaiken huvittuneen hymyilyn lomassa tsemppaavansa häntä täysillä! Go Florence! Yleisö on mukana juonessa ja tuntuu solmivan keskenään sanattoman sopimuksen: onhan tuo nainen naurettava, mutta sallitaan tuolle hurmaavalle hupsulle hullutuksensa ja tehdään hänelle mieliksi. Laulun päätyttyä teatteriyleisö antaa Florencelle tietenkin raikuvat aplodit, ja liikuttunut laulaja heittelee meille ruusuja. Ihanaa!

Florence (Virpi Rautsiala) Carnegie Hallissa. Kuva: Sami Tirkkonen.

Alun perin Peter Quilterin kirjoittama Glorious!-näytelmä sai ensi-iltansa Lontoon West Endissä vuonna 2005 ja on sittemmin nähty yli 40 maassa 27 eri kielellä! Näytelmän on suomentanut Pentti Järvinen. Lavastuksen on luonut Maija Louhio ja upean puvustuksen takana on Anu Ihatsu. Äänisuunnittelusta vastaa Timo Pönni ja valosuunnittelusta Juho Itkonen. Muissa rooleissa nähdään Ari-Kyösti Seppo, Seija Pitkänen, Johanna Kuuva ja Ritva Grönberg. Näytelmän traileri löytyy YouTubesta:

Suurenmoista!
Kuopion kaupunginteatteri 31.10 - 31.12.2018
Ensi-ilta 31.10 Maria-näyttämöllä
Blogiyhteistyö kaupunginteatterin kanssa