Siirry pääsisältöön

Caroline Criado Perez: Näkymättömät naiset

Kuuntelin tämän kirjan äänikirjana jo viime kesänä, mutta en silloin saanut postausta aikaiseksi. Kirja kuitenkin herätti paljon ajatuksia ja tunteita ja paasasin siitä jo lukemisen aikana monille tutuilleni ja vähän tuntemattomillekin. :) 

Se, että miestä on kautta historian pidetty ihmisen oletusarvona, näkyy maailmassa ja yhteiskunnassa niin monella eri osa-alueella, että sitä ei oikein edes käsitä. Ei, ennen kuin joku niin sanotusti nostaa kissan pöydälle, kuten brittiläinen toimittaja Caroline Criado Perez.

Ehkä miesoletusta ei usein tiedosta tai huomaa osittain siksi, koska se on ilmeisesti iskostettu meihin pienestä pitäen. Siis todella pienestä.

Tämän kirjan inspiroimana selvitin muun muassa seuraavaa: Taaperon, silloisen vauvan, kirjakokoelmasta löytyy peräti yhdeksän kirjaa, joissa esiintyy leijona. Ja kahdeksan kertaa yhdeksästä kyseessä on urosleijona. Yhdessä kirjassa esiintyy sekä uros- että naarasleijona samalla sivulla.

Jo lapsikin tietää, että leijona on leijona vain, jos sillä on harja.
 

Onpas hassu, triviaali löydös, joku voisi ajatella. Sitä paitsi oletusleijona on uros yksinkertaisesti siksi, että uroksella on harja, joka helpottaa sen tunnistamista. Lapsen aliarvioimista tuollainen selitys, sanon minä. Leijonista puhumattakaan! Aivan kuin harjaton naaras olisi jotenkin vähemmän leijonamainen ja siksi toissijainen. Mutta ainakin tämän pienen kuvakirjaotannan perusteella oletus miehestä (tai uroksesta!) ensisijaisena representaationa elää vahvana.

Perezin teos todistaa, että vastaava "oletusurosleijonuus" on juurtunut syvälle myös ihmisten pariin. Ja nyt ei siis puhuta enää eläimistä eikä edes taaperoista vaan mukamas sivistyneistä ja järkevistä aikuisista ihmisistä, vaikka Pérezin teoksen esimerkkien perusteella sitä on välillä vaikea uskoa!

Miehet ovat yliedustettuina tutkimuksissa ja tilastoissa, joiden perusteella on suunniteltu esimerkiksi liikennettä, autoja, älypuhelimia ja lääkkeitä. Sen vuoksi moni asia maailmassa on rakennettu ja kehitetty sukupuolittuneen, puolueellisen tiedon pohjalta. Tämä sekä hankaloittaa tarpeettoman paljon naisten arkea (esim. naisten vs. miesten vessajonot ravintoloissa) että aiheuttaa myös aidosti hengenvaarallisia tilanteita (lääkkeiden kehittäminen sopiviksi ensisijaisesti miehen elimistölle).

Vaikka teos on paikoin karua, suorastaan järkyttävää ja silmiä avaavaa luettavaa, olen sikäli optimisti, että uskon maailman olevan menossa koko ajan parempaan suuntaan näiden asioiden suhteen. Nykyään puhutaan yhä useammissa yhteyksissä sukupuolitietoisuudesta ja sukupuolivaikutusten arvioinnista. Tärkeintä olisi kuitenkin se, että asioiden muuttuminen ei jäisi vain sanahelinän tasolle vaan jokainen voisi omassa elämässään pyrkiä tietoisesti ottamaan naisten näkökulman huomioon ja kyseenalaistamaan ääneen sen, jos jossain universaali oletus onkin mies. Kuten vaikkapa nyt lastenkirjojen leijonakuvissa. Triviaalia, ehkä, mutta jotenkin niin kuvaavaa.

Perezin teoksessa on runsaasti tilastoja ja lukuja, mikä on toisaalta ymmärrettävää - onhan kyseessä tietokirja tilastotiedoista. Mutta äänikirjassa numerorimpsuja ja tilastoja oli hieman puuduttavaa kuunnella ja vaikea hahmottaa. Suosittelen siis lukemaan kirjan paperiversiona.

Caroline Criado Perez: Näkymättömät naiset: näin tilastot paljastavat miten maailma on suunniteltu miehille. WSOY. 2020. 411 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Invisible Women: Exposing Data Bias in a World Designed for Men

Suomentaja: Arto Schroderus

äänikirja, 11 t 22 min, lukija: Satu Paavola

WSOY: Näkymättömät naiset

Kirjavinkit: Näkymättömät naiset 

CarolineCriadoPerez.com

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Kirjabloggaaja teatterissa: Saako olla sardiini

  Viime lauantaina pääsin pitkästä aikaa istahtamaan teatterin penkkiin, kun klassikkofarssi Saako olla sardiini (ohjaaja Tommi Auvinen ) sai ensi-iltansa Kuopion kaupunginteatterissa. En tiennyt etukäteen näytelmästä juuri muuta kuin sen, että sitä on kutsuttu kaikkien aikojen hauskimmaksi farssiksi. Teos pohjautuu englantilaisen Michael Frayn Noises Off -näytelmään vuodelta 1982. Frayn näytelmää on sittemmin esitetty, muokattu, käännetty ja versioitu lukuisia kertoja eri puolilla maailmaa. Kuopion kaupunginteatterin Saako olla sardiini perustuu uuteen näytelmäsuomennokseen, joka on Mikko Koivusalon käsialaa. Frayn nimi pisti silmään teatterin ohjelmistosta, koska olen lukenut muutamia vuosia sitten kyseiseltä herralta romaanin Skios , joka on jäänyt mieleen yhtenä hauskimmista kirjoista, jonka olen koskaan lukenut. Tämän ennakkotiedon perusteella osasin siis odottaa jotain hyvää.  Saako olla sardiini ei tuottanut pettymystä. Kahteen ja puoleen tuntiin (20 minuutin väliajalla) mahtui