Siirry pääsisältöön

Blogistanian palkintoehdokkaani 2020


Blogini on ollut viime aikoina lähestulkoon tauolla, mutta halusin kuitenkin osallistua taas Blogistanian parhaiden kirjojen äänestykseen. Blogistanian Finlandia ja Globalia jaetaan tänä vuonna kymmenettä kertaa ja olen osallistunut äänestykseen joka vuosi, joten perinnettä ei saa rikkoa, vaikka postaustahti olisi miten surkea. ;)

Tällä kertaa äänestän kuitenkin vain kahdessa kategoriassa. Tässä siis Kirjanurkkauksen ehdokkaat vuoden parhaaksi kotimaiseksi kaunokirjaksi sekä tietokirjaksi. Arviot löytyvät linkkien takaa.

 

Blogistanian Finlandia 

3 pistettä: Tiitu Takalo: Memento mori (WSOY)

 


Blogistanian Tieto

3 pistettä: Caroline Criado Perez: Näkymättömät naiset: näin tilastot paljastavat miten maailma on suunniteltu miehille (WSOY)

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Kirjabloggaaja teatterissa: Saako olla sardiini

  Viime lauantaina pääsin pitkästä aikaa istahtamaan teatterin penkkiin, kun klassikkofarssi Saako olla sardiini (ohjaaja Tommi Auvinen ) sai ensi-iltansa Kuopion kaupunginteatterissa. En tiennyt etukäteen näytelmästä juuri muuta kuin sen, että sitä on kutsuttu kaikkien aikojen hauskimmaksi farssiksi. Teos pohjautuu englantilaisen Michael Frayn Noises Off -näytelmään vuodelta 1982. Frayn näytelmää on sittemmin esitetty, muokattu, käännetty ja versioitu lukuisia kertoja eri puolilla maailmaa. Kuopion kaupunginteatterin Saako olla sardiini perustuu uuteen näytelmäsuomennokseen, joka on Mikko Koivusalon käsialaa. Frayn nimi pisti silmään teatterin ohjelmistosta, koska olen lukenut muutamia vuosia sitten kyseiseltä herralta romaanin Skios , joka on jäänyt mieleen yhtenä hauskimmista kirjoista, jonka olen koskaan lukenut. Tämän ennakkotiedon perusteella osasin siis odottaa jotain hyvää.  Saako olla sardiini ei tuottanut pettymystä. Kahteen ja puoleen tuntiin (20 minuutin väliajalla) mahtui