Tarkoituksenani ei ole lumota sinua hienostuneilla psykologisilla huomioilla. En yritä nyhtää sinulta suosionosoituksia hienostuneisuudellani ja huumorillani. Jotkut kirjailijat käyttävät lahjojaan erilaisten sieluntilojen, luonteenpiirteiden jne. hienovaraiseen kuvailuun. Minun ei voi sanoa kuuluvan heidän joukkoonsa. Kaikenlaiset realististen yksityiskohtien kasautumat, joiden katsotaan kuvaavan selkeästi eriytettyjä henkilöhahmoja, ovat aina tuntuneet minusta, anteeksi vain, silkalta potaskalta. Tämän lyhyen romaanin päätin lukea yksinkertaisesti uteliaisuudesta: Millaista on Ranskan vihatuimman kirjailijan titteliä kantavan miehen teksti? Miehen, joka heti romaanin alussa irtisanoo itsensä perinteisistä romaanikirjallisuuden konventioista ja puhuttelee lukijaa suorasukaisesti, jopa epäkohteliaasti, läpi romaanin.
Michel Houellebecq tuntuu minusta jonkinlaiselta postmodernilta versiolta Albert Camus'ta. Halujen taistelukenttä on kuin Sivullisen yksinkertaistettu ja modernisoitu muunnelma: henkilöhahmot on pelkistetty syrjäytyneiksi epäonnistujiksi. He ovat tosielämän sivullisia, seuraajia ja katsojia, joita ympäröivä maailma ei juuri hätkäytä. Nihilismin aatteelle tyypillisesti millään ei ole mitään väliä.
Päähenkilö on oravanpyörässä passiivisesti pyöriskelevä atk-suunnittelija, jonka ainoa aktiviteetti elämässä on kirjoittaa eettis-filosofisia "eläinsepitelmiä" tyyliin Dialogi lehmän ja tammavarsan välillä. Ymmärrän, miksi jotkut vihaavat Houellebecqia. Täytyy sanoa, että tämän teoksen pointti meni täysin ohi eikä kirja varmasti jää mieleen.
Kirjasta on myös tehty Philippe Harelin ohjaama elokuva, Extension du domaine de la lutte.
Michel Houellebecq: Halujen taistelukenttä. WSOY. 2009.
Ranskankielinen alkuteos: Extension du domaine de la lutte
Suomentaja: Ville Keynäs
HS Kirjat: "Masennus sankaruutena, suunnilleen"
Savon Sanomat: "Länsimaisen ihmisen turhuuden markkinat"
Wikipedia: Michel Houellebecq
Katso myös nämä:
Kommentit
Lähetä kommentti