Siirry pääsisältöön

Torgrim Eggen: Sisustaja

Jos haluat tietää miksi norjalaisten poroporvarien kodit ovat esteettisiä katastrofialueita, käväisepä Italian Housessa. Sieltä löytyy täydellinen varustus sille, joka haluaa snobbailla, ostaa muutaman neliömetrin tyyliä ja laatua, uusvanhoja piironkeja jotka ovat eräänlaista keksittyä renessanssityyliä, mahtipontisia messinkikynttelikköjä ja väärennettyjä keskiaikaisgobeliineja. Se on halpaa roskaa, ja tiedätkö mikä siinä on pahinta? Pahinta on se ettei se ole edes halpaa.

Norjalaisen Torgrim Eggenin Sisustajan päähenkilö, Sigbjørn Lunde, on nuori ja menestyvä oslolainen sisustusarkkitehti, jonka kaikki rikkaat ja kuuluisat haluavat palkata hänen hulppean makunsa ja radikaalien sisustusratkaisujensa vuoksi. Sigbjørn on menestyvä mallikansalainen, tai vaihtoehtoisesti materialistinen, omahyväinen pröystäilijä - riippuu tulkinnasta. Hän ajaa Audi S3:lla, pukeutuu Pradan kenkiin ja hänen täydellinen vaimonsa on työmatkoilla juokseva kosmopoliitti. Sigbjørnin kotona on horisontaalisti avautuva Gaggenau 900 -liesi, lasiovisia Poggenpohlin kaappeja, antrasiitinharmaa Küppersbusch-liesituuletin ja seinään upotettava Miele CVA 120 -espressokeitin, joka keittää kolmenlaista kahvia... Ylellinen minimalistisuus, kylmän teräksinen karuus ja järkähtämätön funktionaalisuus hallitsevat Sigbjørnin elämää - eivätkä vain hänen työnsä osalta.

Sigbjørnin uusi naapuri on tämän täydellinen vastakohta: eksentrinen, asuntonsa mauttomasti sisustanut Sylvia, josta tulee Sigbjørnille jonkinlainen seksuaalis-sisustuksellinen (!) pakkomielle. Hitaasti mutta varmasti täysin empatiaa vailla oleva Sigbjørn vajoaa lopulta Bret Easton Ellisin Amerikan Psykon Patrick Batemanin tasolle. Tekstissä tiuhaan vilahtelevat, täydellistä järjestystä edustavat designtuotteet eivät enää pysty peittämään Sigbjørnin sisäistä kaaosta, kun tämän viimeisetkin sovinnaisuuden rippeet katoavat. Viimeistään romaanin loppupuolella kirjailijan mustanpuhuva satiiri nostaa päätään, paikoin aika raa'astikin.

Epäluotettavan minäkertojan käyttäminen tuottaa lukijallekin mukavasti päänvaivaa. Kun Sigbjørn alkaa lopulta hallusinoida ja kuvitella kaikenlaisia kohtauksia ympärilleen, ei lukijakaan voi enää olla varma, mitä oikeasti tapahtuu ja mikä on vain henkilön mielikuvitusta. Suosittelen kirjaa kaikille Amerikan Psykosta pitäneille, sisustusfriikeille ja Noguchi-pöydästä haaveileville. :)

Torgrim Eggen: Sisustaja. Gummerus. 2005.
Norjankielinen alkuteos: Pynt
Suomentaja: Katriina Savolainen

Gummerus: Sisustaja
Gummerus: Torgrim Eggen
HS kirjat 2006: "Esineistä rakennettu identiteetti rikkoutuu"
HS kirjat 2005: "Minuuksien ja esineiden markkinoilla"
Kirjavinkit.fi: Sisustaja
Wikipedia: Torgrim Eggen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude