Siirry pääsisältöön

Amélie Nothomb: Antikrista

Kristan sielussa täytyi olla katkaisija, joka muutti Kristan Antikristaksi. Kytkimessä ei ollut väliasentoja. Niinpä jäin miettimään, oliko on- ja off- asentojen tytöillä jokin yhteinen nimittäjä.

Alun perin vuonna 2003 julkaistu Antikrista vaikuttaa aluksi hyvinkin tyypilliseltä nuortenkirjalta. Amélie Nothomb oli tuolloin jo julkaissut kuuluisan Nöyrin palvelijanne -romaanin, joka pohjautuu hänen omiin kokemuksiinsa ranskan kielen tulkkina japanilaisessa suuryrityksessä. Antikrista vaikuttaa kuitenkin siihen verrattuna varsin kömpelöltä. Nuortenkirjaksi se on luokiteltu varmaankin päähenkilöiden nuoren iän (16 vuotta) ja teemojensa (identiteetin etsiminen, itsenäistyminen, ystävyys) vuoksi.

Antikristassa on hyvin samantapainen vauhdikas juoni ja mustan huumorin sävyttämä ilmapiiri kuin muissakin Nothomben romaaneissa. Henkilöt ajautuvat auttamattomasti absurdeihin, hullunkurisiin ja ahdistaviin tilanteisiin. Päähenkilö Blanche on kaikenkattavasta alemmuuskompleksista kärsivä yksinäinen lukutoukka. Hän ystävystyy valovoimaisen ja suositun opiskelutoverinsa Kristan kanssa, mutta heidän ollessaan kahden Krista paljastaa todellisen luonteensa manipuloivana, ilkeänä "Antikristana". Omituisen viha-rakkaus-suhteen pyörteisiin imeytyvän Blanchen täytyy keksiä keino vastustaa Antikristaa ja lunastaa takaisin paikkansa sekä yliopistossa että omassa kodissaan.

Ei parasta Nothombea, mutta hyvin nothombemainen tarina kuitenkin: ahdistava, mutta silti kummallisen viihdyttävä.

Amélie Nothomb: Antikrista. Otava. 2006.
Ranskankielinen alkuteos: Antéchrista
Suomentaja: Heidi Siitonen

HS Kirjat: "Oma paikka on otettava"
Wikipedia: Amélie Nothomb

Katso myös nämä:

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude