Siirry pääsisältöön

Amélie Nothomb: Nöyrin palvelijanne

Sain idean, jota pidin lapsellisuuksissani loistavana: kuljeskellessani yrityksen tiloissa olin huomannut, että jokaisessa työhuoneessa oli useita kalentereita, jotka eivät oikeastaan koskaan olleet ajan tasalla, eli pientä punaista rajainta ei ollut siirretty oikean päivämäärän kohdalle tai kuukausilehteä ei ollut käännetty.
Tällä kertaa en unohtanut pyytää lupaa:
- Saanko laittaa kalenterit ajan tasalle, herra Saito?
Aivan huomaamatta hän vastasi myöntävästi. Ajattelin että minulla oli nyt oikea ammatti.

Amélie Nothombia on hehkutettu mediassa jo useita vuosia. Japanissa syntynyt belgialainen kirjailija on saavuttanut jonkinlaisen kulttikirjailijan maineen pisteliään nokkelalla ja hulvattoman hauskalla kirjoitustyylillä, jota sävyttää hieman häiriintynyt musta huumori. Nöyrin palvelijanne on hänen tunnetuin romaaninsa, ja Alain Corneau on ohjannut siihen pohjautuvan elokuvan, Stupeur et tremblements (2003).

Nöyrin palvelijanne perustuu kirjailijan omiin kokemuksiin tulkkina japanilaisessa suuryrityksessä. Huolimatta korkeasta työmotivaatiostaan ja täydellisestä japanin kielen taidostaan, Amélie ei pärjää armottoman työetiikan omaavassa yrityksessä, jossa vannotaan kohteliaisuusetiketin, kunnian ja kasvojen säilyttämisen nimeen naurettavuuksiin asti. Amélie ajautuukin vähitellen yhä alemmas arvohierarkiassa kopiokoneen käyttäjästä ja kahvinkeittäjästä laskujenselvittelijäksi, kalenterien päivittäjäksi ja lopulta, alhaisimpaan työhön mitä yritykseltä löytyy, eli vessojen siivoojaksi. Ironian ja yksityiskohtien sävyttämä romaani on nopeaa ja viihdyttävää luettavaa.

Amélie Nothomb: Nöyrin palvelijanne. Otava. 2001.
Ranskankielinen alkuteos: Stupeur et tremblements
Suomentaja: Annikki Suni

Wikipedia: Amélie Nothomb

Katso myös nämä:

Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...
4 kommenttia
Lue lisää

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe...
3 kommenttia
Lue lisää

Minna Rytisalo: Lempi

Peilistä katsoo vanha ihminen, eikä kukaan enää sano, että olisin hyvin säilynyt ikäisekseni. Se, miltä sisällä tuntuu, on kuitenkin ihan samaa kuin nuorempana. Ihmisestä ei näe eikä tiedä, millaiset voimat tai intohimot hänen sisällään loiskivat. Me näemme aina vain yhden puolen, ihan kuin sivukuvan. Toinen puoli jää piiloon. Tämän lukemisesta on jo aikaa, mutta arvostelu on antanut odottaa itseään. Tämä on niitä kirjoja, joista on vaikea kirjoittaa mitään sortumatta ylisanojen tulvaan ja ylettömään hehkutukseen. Romaanille nimensä antanut henkilö, Lempi, on hurja, rohkea, valovoimainen ja kaunis nainen ja tavallaan romaanin päähenkilö, vaikka kerronta sijoittuu pääosin aikaan, kun Lempi on poissa. Lisäksi Lempi nähdään vain ja ainoastaan kolmen muun henkilön silmien kautta.  Yksi heistä on aviomies Viljami, jonka onnellista, intohimoista liittoa Lempin kanssa kestää vain puolisen vuotta ennen kuin Lapin sota syttyy ja kutsu rintamalle kuuluu. Toinen näkökulma o...
8 kommenttia
Lue lisää