Siirry pääsisältöön

Simone de Beauvoir: Lempeä kuolema

Kun joku rakkaista katoaa, maksamme tuhat kalvavaa valitusta siitä, että yhä elämme. Hänen kuolemansa paljastaa hänen harvinaisen mutkattomuutensa; hänestä tulee yhtä autio kuin maailmasta, jonka hänen poissaolonsa tekee hänelle olemattomaksi ja jonka hänen läsnäolonsa teki hänelle täysin todelliseksi. Meistä tuntuu, että hänellä olisi pitänyt olla suurempi sija elämässämme - tietyissä rajoissa koko sija. Takerrumme valhekuvaan - hän oli vain yksi muiden joukossa.

Simone de Beauvoirin tiivis, omaelämäkerrallinen romaani kertaa Beauvoirin kokemuksia äitinsä kuolinvuoteen äärellä. Romaanin kerronta on erittäin todentuntuista, kuin katsoisi dokumenttia. Äidin ruumiin ja mielen rappeutumista ei kaunistella tippaakaan, ja syövän leviämistä kuvaillaan yksityiskohtaisesti. Kirja ei välttämättä sovi juuri läheisensä menettäneille tai itse syöpää sairastaville - tässä ei ole mitään lohduttavaa tai luonnollista. Romaanin nimestä huolimatta kuolema on kaikkea muuta kuin lempeä. Se on väkivaltainen taistelu, varsinkin jos rakastaa elämää.

Beauvoirin teos ei ole ylistyslaulu tai tunteikas muistokirjoitus kirjailijan äidille. Romaani on pikemminkin matka syvälle Beauvoirin omaan äitisuhteeseen, jossa hän pohtii äitinsä elämää ja luonnetta melko kriittisesti. Samalla hän maalaa äidistään erittäin realistisen kuvan naisena ja ihmisenä sekä kertoo seikkaperäisesti syövän vähemmän kehittyneistä hoitokeinoista 1960-luvulla. Oman tunnelmansa tarinaan tuovat myös kuvaukset yöllisistä taksimatkoista äidin luo sairaalaan de Beauvoirin pitkäaikaisen ystävän Sartren kanssa.

Kirjan ovat lukeneet myös Hreathemus ja Erja.

Simone de Beauvoir: Lempeä kuolema. Kirjayhtymä. 1966. 97 sivua.
Ranskankielinen alkuteos: Une mort trés douce
Suomentaja: Outi Kasurinen-Badji

Wikipedia: Lempeä kuolema
Wikipedia: Simone de Beauvoir
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna Karenina -kimppaluku

Nyt kun syksy on virallisesti polkaistu käyntiin syyskuun muodossa ja viimeisetkin kesälomat on varmaan pidetty, on aika tarttua uusiin haasteisiin myös lukemisen osalta. Tässä kuussa alkoi Kadonnutta aikaa etsimässä -haaste ja Satu pisti pystyyn Ruusun nimi -read-a-longin , mutta jos joku vielä kaipailee lukuhaastetta loppuvuodelle, niin nyt olisi oiva tilaisuus saada vertaistukea Anna Kareninan lukemiseen! Romaanin lukemalla voi samalla osallistua vaikka 10 klassikkoa -haasteeseen tai 500+ minihaasteeseen hiukan jälkijunassa. :) Itse laitan kimppaluvun pystyyn lähinnä haasteeksi itselleni, jotta saisin tämän tiiliskiven luettua vuoden loppuun mennessä. Mutta olisi ilahduttavaa, jos tähän uskaltautuisi mukaan muitakin, jotta kimppaluku olisi nimensä veroinen! :) Anna Karenina on alun perin julkaistu jatkokertomuksena, joten sen lukeminen osissa pidemmän ajan kuluessa on itse asiassa Tolstoin alkuperäiselle julkaisulle "uskollisempi" tapa lähestyä teosta. Romaani ja...
20 kommenttia
Lue lisää

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...
4 kommenttia
Lue lisää

Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa

Kansi: Tuija Kuusela Valoa valoa valoa. Siinä kaikki mitä tuli mieleeni kun näin Mimin ensimmäisen kerran rannassa. Hän seisoi selkä minuun päin. Paskainen pukukoppi nojasi häntä vasten. Hän ei katsellut järvelle unelmoivasti vaan vittuuntuneena. Niin kuin hän ei olisi odottanut minua yhtään. Viime vuoden Finlandia Junior -palkinnon voittaja on aiheuttanut ristiriitaisia tunnelmia sekä lukijoissa että kriitikoissa. Toisaalta kirjan rohkeaa aihevalintaa ja runollista muodolla leikittelyä on kiitelty ja ihmetelty, toisaalta taas jotkut ovat vierastaneet juuri näitä samoja asioita: rakkautta ja rakastelua kahden 14-vuotiaan tytön välillä sekä kieltä ja tyyliä, jotka yhtä lailla rikkovat perinteisiä normeja. Minä kuulun niihin lukijoihin, jotka eivät oikein saaneet kirjasta otetta. Hengästyttävä kerrontatyyli lähinnä ärsytti ja väsytti; henkilöhahmojen "teiniys" samoin. Ehkä tämä on todella nimenomaan nuorten kirja, koska en ihan ollut samalla aallonpituudella tarinan kan...
6 kommenttia
Lue lisää