Siirry pääsisältöön

Marjane Satrapi: Persepolis

Kiinnostuin Marjane Satrapin Persepoliksesta alun perin Sallan arvion myötä. Luen todella vähän sarjakuvia, mutta tämä ja Alison Bechdelin Hautuukoti ovat saaneet minut janoamaan lisää.

Persepolis on kaksiosainen omaelämäkerrallinen tarina. Ensimmäinen osa, Persepolis - iranilainen lapsuuteni kertoo Marjane-tytön lapsuudesta 1980-luvulla, kun Iran alkoi muuttua radikaalisti fundamentalistisempaan suuntaan. Tytöt hunnutettiin, alkoholi ja musiikki kiellettiin ja katupartiot valvoivat ihmisten siveellisyyttä ja islamilaisen lain noudattamista. Marjanen vapaamieliset vanhemmat marssivat tuhansien muiden lailla mielenosoituksissa, kunnes mielenosoittajien vangitsemisista, kiduttamisista ja tappamisista tuli arkipäivää. Perheet jatkavat kapinointia kotiensa seinien suojissa. Kadulla päästä varpaisiin peitetyt tytöt riisuvat salaisiin kotibileisiin tultuaan huntunsa - alta saattaa paljastua minihame ja korkokengät. Viini virtaa ja Iron Maidenin piraattikasetti soi. Mutta koteihinkin tehdään ratsioita... Silti on uskomatonta, miten ihmiset pystyvät elämään myös "normaalia" elämää rajoitusten ja kiduttamisten välillä. Kapinoinnista maksaa kalliisti, mutta silti se joskus kannattaa...

Toinen osa, Persepolis 2 - kotiinpaluu, kertoo nyt jo teini-ikäisen Marjanen sopeutumisesta Itävaltaan, jonne hänen vanhempansa lähettävät hänet turvaan. Kulttuurishokki vaihtuu iranilaisen identiteetin torjunnaksi, kun hän yrittää sopeutua uuteen kotiinsa ja elää länsimaisessa kulttuurissa. Mukaan astuvat huumeet ja seksi, kunnes Marjane huomaa nukkuvansa puiston penkillä jo kolmatta kuukautta. Paluu Iraniin vanhempien luo tuntuu järkevältä, mutta kotimaan tapoihin sopeutuminen ei onnistukaan niin helposti.

(klikkaa isommaksi)
Kokonaisuudessaan sarjakuva on hieno, realistisen oloinen kuvaus Iranissa elämisestä, vaikka onkin varmaan melko rajoittunut kuva (Marjanen perhe kuuluu rikkaaseen yläluokkaan, Teheranin kulttuurieliittiin). Ensimmäinen osa keskittyy kuvaamaan Iranin historiaa ja yhteiskuntaa Marjanen silmien kautta, toinen osa kertoo enemmän Marjanen omasta aikuistumisesta. Mustavalkoiset kuvat ovat yksinkertaisia, mutta sopivat jotenkin tunnelmaan. Suosittelen kaikille, joilla on vielä ennakkoluuloja sarjakuvia kohtaan!

Sarjakuvien pohjalta on tehty myös samanniminen kehuttu animaatioelokuva, joka tuli jokin aika sitten TV:stä, mutta en tajunnut sitä silloin katsoa...

Marjane Satrapi: Persepolis - iranilainen lapsuuteni. sekä Persepolis - kotiinpaluu. Like. 2008.
Ranskankielinen alkuteos: Persepolis
Suomentaja: Taina Aarne

Linkit:
Like: Persepolis - iranilainen lapsuuteni
Like: Persepolis 2 - kotiinpaluu
Like: Marjane Satrapi
HS kirjat: "Pää pystyyn, ei kädet"
Wikipedia: Persepolis
Wikipedia: Marjane Satrapi

Kommentit

  1. Tää on tosiaan hieno ja ajatuksia herättävä sarjakuva! Satrapilta on suomennettu muitakin teoksia, ainakin Luumukanaa ja Pistoja, mutta niitä en ole lukenut (pitäisikö sanoa että vielä en ole lukenut).

    Hesarissa oli lauantaina arvostelu Aya-sarjakuvasta jota verrattiin Persepolikseen. Kuulosti mielenkiintoiselta. Arvio on näköjänä vain digilehdessä, mutta tässä nettikaupan juttu sen sijaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos sarjakuvavinkistä. Taidan ostaa nämä sisarelleni joululahjaksi, sillä hän tuntuu tykkäävän juuri tämäntyylisistä sarjakuvista.

    VastaaPoista
  3. Salla - kiitos vinkistä! Täytyypä pistää nimi muistiin. Suunnittelen muutenkin kirjaston sarjakuvaosastolla pyörimistä, jospa käteen sattuisi muitakin mielenkiintoisia tapauksia.

    Tomomi - ole hyvä vain! Toivottavasti lahjansaaja pitää kirjasta. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Annika Idström: Veljeni Sebastian

Päällyksen kuva: Ilkka Pesonen Täytin viikko sitten yksitoista vuotta ja ensimmäistä kertaa ymmärsin kouriintuntuvasti ajan rajallisuuden ja sen että jonakin päivänä minäkin kuolen. Toisinaan kun katson itseäni peilistä kauhistun, näen kellertävän ihon, hiuksenhienot rypyt suun ympärillä ja silmien alla sinertävät kuopat. Sanonta "lapsuus on ohi" ei ole koskaan koskenut minua, oma lapsuuteni ei ole edes alkanut. Veljeni Sebastian pisti silmääni WSOY:n kevään 2012 katalogista. En ollut aiemmin kuullut edes kirjailijan nimeä, mutta kustantamon ottaman uuden painoksen kuvaus kuulosti kiehtovalta. Kustantamon mukaan romaani on "väkevän myyttinen kuvaus hyvän ja pahan kerrostuneisuudesta, perhesuhteiden salatusta väkivallasta". Päähenkilö on koulukiusattu, pikkuvanha, 11-vuotias Antti. Vuonna 1985 ilmestynyt romaani on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana ja saanut myös Valtion kirjallisuuspalkinnon. Itse luin alkuperäisen, vuonna 1985 ilmestyneen version ja voin s