Siirry pääsisältöön

Miina Supinen: Liha tottelee kuria

Suomessa penseyttä oli muutenkin joka paikassa. Ei tarvinnut kuin avata lehti tai kulkea kadulla niin kuuli napinaa. Poliitikot sitä ja maatalous tätä ja Nato sitä ja terveydenhuollon kriisi tätä. Valitus johtui Suomen pitkästä talvesta ja lyhyestä historiasta. Ja silti: jos ajatteli esimerkiksi arkkitehtuuria ja muotoilua, Suomi oli maailmankartalla. Sarpaneva. Aalto. Miksei kukaan ollut ylpeämpi muotoilusta? Tai jos ajatteli musiikkia. Sibelius. Silola. Miksei kukaan ollut ylpeämpi Launosta? Miksei kukaan ollut iloisempi?

Luin Miina Supisen esikoisromaanin muissa kirjablogeissa lukemieni arvioiden innoittamana (kiitoksia vain anni.m ja marjis!). Myös kirjailijan loistavan Sokeripala-blogin löysin vasta nyt, käykääpä vilkaisemassa! Nyt kun Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja on palauttanut uskoni siihen, että huumori suomalaisessa nykykirjallisuudessa voi olla oikeasti hauskaa eikä vain kökköä tai vaivaannuttavaa, Supisen kirjaan tarttuminen tuntui helpommalta.

Lempeä taiteilijasielu, kapellimestari Launo Silola ja hänen täydellinen katalogivaimonsa, sisustussuunnittelija Katriina, viettävät kulturellia yläluokkaista taiteilijaelämää. Perheen esikoinen, 22-vuotias Astra, harrastaa S/M seksiä tuntemattomien miesten kanssa. Teini-ikäinen Silmu puolestaan yrittää tavoitella parempaa itsetuntoa kurittamalla lihaksiaan kuntosalilla. Perheen iltatähti, pikkuinen Pelegia, levittelee samettieläimiään ympäri kotia. Menneisyyden hairahdukset, ihmissuhteet ja identiteetit, seksi ja steroidit törmäävät lopulta katastrofaalisesti yhteen farssimaisia piirteitä saavilla seurapiiri-illallisilla...

Liha tottelee kuria onnistui olemaan hauska, viihdyttävä ja yllättävä yhtäaikaa. Silolan täydellisen perheen kulissit murenevat vähitellen kappaleiksi, kun kukin perheenjäsen joutuu omalta osaltaan toteamaan karun totuuden: liha useimmiten ei tottele kuria. Kuva perheestä rakentuu vähitellen, kunkin perheenjäsenen silmien kautta. Vähitellen lukijakin tajuaa, miten totaalisesti perhe on onnistunut sotkemaan asiansa.

Se täytyy vielä sanoa, että kirjassa minut yllätti seksikohtausten härskiys. Huumoriin painottuvassa, muuten suht kepeässä kirjassa en ehkä odottanut ihan näin ronskia tekstiä. Mutta eipä se suoranaisesti häirinnyt, yllätti ehkä vain...

Miina Supinen: Liha tottelee kuria. WSOY. 2007.

Linkit:
WSOY: Liha tottelee kuria
Kirjavinkit: Liha tottelee kuria
HS kirjat: "Hirveän hauskaa kurin palvontaa"
HS kirjat: "Nousukkaat putoavat parempaan elämään"

Kommentit

  1. Minäkin tykkäsin tästä älyttömästi :-)
    Seuraavaa odotellessa...

    VastaaPoista
  2. Hei!
    Olipa kiva esittely! Olen kirjaa hivellyt useaan otteeseen kirjastossa ja kaupassa, mutta on jäänyt sitten siihen. Nyt pitää laittaa listalle ;) Muutaki´n tuotantoa on blogeissa kehuttu. kiitos myös tuosta blogilinkistä, lisäsin omaan listaani.

    VastaaPoista
  3. Sen verran vielä lisää, että jään odottelemaan, mitä olet mieltä tuosta Korhosesta. Kollegaystävättäreni, jonka makuun luotan, on ylistänyt sitä, mutta vaikka kirja odottaa jo ties monetta vuotta hyllyssä, en ole ehtinyt/saanu aikaan aloittaa.

    VastaaPoista
  4. Mä muistan aamubussissa yrittäneeni peitellä lukemaani sivua, kun siinä tuli ekaa kertaa joku härskimpi kohtaus. :D

    Supinen on palauttanut mun uskon suomalaisen huumoriin. Tykkään älyttömän paljon hänen tyylistään. Ehkä mä jopa uskallan lukea tuon Kyrön Mielensäpahoittajan nyt.

    VastaaPoista
  5. Mielestäni Liha tottelee kuria oli siitä jännä kirja, että sen kaikki henkilöhahmot Pelagiaa lukuunottamatta ovat jotenkin vastenmielisiä ja silti kirjasta pitää. Minä luin tämän viime touko-kesäkuussa ja pidin kovasti.

    Marjiksen tavoin koetin bussissa peitellä muutamaa härskeintä sivua, ettei vieruskaverin tarvinnut nolostua.

    Apatosauruksen maa on lukulistallani.

    VastaaPoista
  6. Suosittelen myös Apatosauruksen lukemista! Minä ainakin löysin sisäisen apatosaurukseni ja myös muutaman novellin kohdalla nauruhermoni.

    VastaaPoista
  7. Minä pidin tästä myös, samoin Apatosauruksen maa oli hyvä. Ennen Miina Supista en minäkään tiennyt, että on oikeasti olemassa hyvää huumoria :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaikille kommenteista!

    Kirsi - Olen nyt Korhosen romaanin puolessa välissä ja täytyy sanoa, että olen aika myyty... :)

    marjis & lumiomena - Minä luin kirjaa pelkästään omalla kotisohvallani. Onneksi. Harvemmin sitä joutuu samalla tavalla häpeilemään lukemaansa. ;)

    Apatosauruksen maa odottelee jo vuoroaan lukupinossani, joten katsotaan löydänkö minäkin pian sisäisen apatosaurukseni. :P

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude