Siirry pääsisältöön

Hanna-Riikka Kuisma: Sydänvarjo

En tahtoisi kerskailla, mutta se nyt on vaan totuus, että mä olen aina ollut nätti. Jopa vaikeuksien keskellä olen pitänyt ulkonäköni aina huoliteltuna. Nyt olen kolmenkymmenenyhden, ja moni sanoo, että kävisin ihan kaksikymppisestä. Sellaista se on kun investoi itseensä, keho on sielun peili.

Tämä oli yksi niistä kirjoista, jotka otin mukaan häämatkalleni ja ehdin siellä muun mukavan ja romanttisen yhdessäolon ohessa myös lukea tämän kokonaan. :) Jos joskus luen tämän uudestaan, tulen varmasti yhdistämään juonen ja henkilöt vahvasti tuohon matkaan ja sen tunnelmaan. En tiedä, miten paljon olosuhteet sitten vaikuttivat positiivisesti myös lukukokemukseen, mutta viihdyin myös kirjan parissa todella hyvin. Vaikka romaanin keskiössä olikin kolmiodraama, jonka muodostivat kolme enemmän tai vähemmän häiriintynyttä ihmistä, se tuntui silti sopivalta kirjalta ihan tavallisten kahdenkeskisten hetkien lomaan. :) Sen pariin oli helppo nukahtaa päiväunille hotellisänkyyn; tai silmäillä sitä puolison jo tuhistessa illalla vieressä; tai lukea hauskimpia/osuvimpia/ärsyttävimpiä pätkiä ääneen...

Mutta asiaan, eli vähän vähemmän henkilökohtaiseen arvioon. :) Sydänvarjossa on käytetty nykyromaaneissa suosittua tekniikkaa, eli useaa minäkertojaa, joiden kesken romaanin luvut on jaettu. Kuisman romaanissa limittyy kolmen hyvin erilaisen kertojan tarinat.

Huonosta itsetunnosta kärsivä kaupankassa Kerttu tuntee itsensä mitättömäksi, kunnes eräänä päivänä näkee kadulla täydellisen Susannan. Susanna on kaikkea mitä Kerttu haluaisi - tai ainakin luulee haluavansa olla. Tai ehkä Kerttu jopa vähän haluaa Susannaa itseään... Susannasta tulee Kertulle eräänlainen pakkomielle ja hän varjostaa idoliaan/ihastustaan kuntosalilta kahviloihin ja päätyy lopulta valvomaan öitä Susannan kodin ulkopuolelle.

Susanna itse on varmaankin stereotyyppisin, pinnallisin, ärsyttävin ja silti kiehtovin henkilöhahmo, johon olen törmännyt pitkään aikaan. Hän on sovinistisempi kuin ex-bodarimiehensä Marko, perussuomalaisempi kuin Timo Soini, oikea über-stepfordinvaimo! Susanna elämä koostuu kahviloissa ja salilla juoruamisesta, tyhjäpäisen naisellisuuden ja "täydellisen" äitiyden tavoittelemisesta, miehen miellyttämisestä, vähemmistöjen parjaamisesta ja kaikesta mahdollisesta joka aiheuttaa tällaiselle ei-heterolle feministilukijalle lähinnä puistatuksia. Nuoruudessaan Susanna on kohdannut epäonnea miesasioissa, mutta siitä ei enää puhuta, koska uskoon tuleminen on pelastanut Susannan turmiolta. Susanna ei siis todellakaan koske huumeisiin ja kauhistelee sitä, miten kunnollisten kansalaisten, hänen ja Markon, rahoilla hyysätään perverssejä:

Että terveisiä vain minultakin kaikille feministeille, homoille, sivareille, elämäntapatyöttömille, elintasopakolaisille, narkkareille ja muille pummeille. Joko te olette luusereita ettekä pysty normaaliin elämään, tai sitten olette perverssejä. Ymmärrättekö te, että ideologianne ovat luonnottomia? Täytyy maailmassa säännöt olla.

Susannan mielipiteet on jo viety melko pitkälle... vai onko? Pelottavinta Susannassa on ehkä se, että vastaavia mielipiteitä on nyky-Suomi pullollaan. Ajan hermolla ollaan romaanissa muutenkin, kun Ajankohtaisen Kakkosen viimevuotinen Homoilta on päässyt kirjan sivuille asti. Susanna pääsee taas valittamaan sitä, kuinka "Pahin tappelu [aviomiehen kanssa] oli sen television homoillan jälkeen. Mä jatkoin keskustelua vielä ohjelman päätyttyä, kävi niin sääliksi Päivi Räsäsen puolesta."

Kolmion kolmannen kärjen päässä seisoo Anton, Susannan ex-poikaystävä. Entinen alkoholisti Anton saa Kertun tavoin jonkinlaisen pakkomielteen Susannasta, vaikkei osaa selittää tätä mitenkään. Kohta Antonkin löytää itsensä kiikkumasta Susannan pihapuusta yön pimeinä tunteina, mukanaan kännykkäkamera, jolla hän räpsii tuhnuisia kuvia perheen makuuhuoneen ikkunasta.

Pidin erityisesti siitä, miten koko kirja rakentuu täysin kolmen erillisen ja erilaisen "äänen" varaan. Susanna käyttää vähän teinimäistä, teennäistä, ylidramaattista ja päiväkirjamaista tyyliä. Kerttu taas on hirveän itsekriittinen ja suorasanainen. Anton taas käyttää ironiaa, mustaa huumoria ja slangia. Kukaan hahmoista ei ole tylsä vaan kaikki tilittävät asioita omasta näkökulmastaan. Henkilöhahmojen kliseisyyttä on hiukan moitittu ainakin Susan ja Booksyn blogeissa, mutta olen samaa mieltä Booksyn kanssa siinä, että stereotyypeillä leikitellään tässä ihan tarkoituksella. Ainakin Aamun kirjassa Hanna-Riikka Kuisma kertoo, kuinka hän halusi kuvata nimenomaan yhteiskunnan kahtiajakautumista, vaikka sitten äärimmäisten esimerkkien kautta. Vähitellen päästään hahmojen pään sisältä varsinaisten tapahtumien ääreen, mutta juonesta en paljasta mitään; tämä kannattaa lukea itse (vaikkei olisikaan lähdössä häämatkalle!). :D

Hanna-Riikka Kuisma: Sydänvarjo. Like. 2011.

Linkit:
Like: Sydänvarjo
Like: Hanna-Riikka Kuisma 
KSML: Sydänvarjo
Wikipedia: Hanna-Riikka Kuisma

Kommentit

  1. Kiitos tästä jutusta, kirjoitat älyttömän hyvin! En saanut kirjan tunnelmaa läheskään yhtä hyvin kuvattua. Mutta onpas hauskaa jos Kuisma itse on vahvistanut tämän arvailuni - tulee ihan viksu olo! :-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos mieltä lämmittävistä kehuista! Ja lukijahan on AINA oikeassa! :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi