Siirry pääsisältöön

Riku Korhonen: Hyvästi tytöt

Tytöt ovat valloittaneet kaupungin kadut, ottaneet ne valtaansa. He kulkivat yksin, pareittain tai pieninä tyttöpartioina. Oli kevät, oli tyttöjen suurvallan voimannäytön aika. Se oli armotonta tyttökolonialismia, kevätmekkojen, lantiofarkkujen, korkokenkien, tennareiden, narutoppien, sirojen takapuolien, säärien, nilkkojen, tuulessa liehuvien hiusten, hetkellisenä helisevän naurun ja paljaina heiluvien käsivarsien tyttöimperialismia, joka ei jättänyt alamaisilleen epäselvyyttä ylivoimastaan.

Novellikokoelman nimi kuvaa täydellisesti sen ideaa: keski-ikää lähestyvä mies jättää hyvästi elämänsä tytöille. Paitsi että kokoelman tytöt eivät ikänsä puolesta ole tyttöjä lainkaan vaan nuoria naisia, joita Riku Korhonen lempeästi tytöttelee (se tässä hänelle sallittakoon). Hyvästi tytöt onkin nimenä jotenkin mieleenpainuva ja uteliaisuutta herättävä, eli sillä siis mennään!

Loistava Kahden ja yhden yön tarinoita (joka ansaitsisi edelleen lisää lukijoita ja blogisavuja!) antoi odottaa paljon myös tältä novellikokoelmalta, mutta Hyvästi tytöt ei täysin vakuuttanut. Tarinakokoelman lukemisesta ei ole kulunut kuin vähän aikaa, mutta en enää pysty palauttamaan mieleen kuin muutaman tarinan ja henkilön sieltä täältä 25 tarinan joukosta. Muistini saattaa tietenkin pätkiä pahasti, mutta ei tätä kokoelmaa silti voi erityisen mieleenpainuvaksi kuvailla. :)

Korhonen pohtii novellien kautta sitä hetkeä, jolloin keski-ikäistyvä mieshenkilö huomaa yllättäen olevansa näkymätön ympärillä velloville kesäisille tyttölaumoille. Tarinakokoelmassa mies palaa muistojensa ja mielikuvituksensa kautta menneisyyden tyttöihin entisten tuttujen ja tyttöystävien muodossa. Kokoelman tarinat saavuttavat vähitellen yhä absurdimpia puolia, joista tuli mieleen Dan Rhodesin Antropologia ja sata muuta tarinaa. /edit: Huomasin juuri, että yhtäläisyyden on pannut merkille myös Jenni. :)

Tarinoiden tyylien ja genrejen kirjo sen sijaan yllätti positiivisesti. Esimerkiksi "Rakastuneet ja kuolemattomat - populaaritieteellinen muistelo" käsittelee rakkautta akateemisen esseen muodossa (ala- ja lähdeviitteineen!). "Neitsyttä etsimässä" -novelli taas luottaa perinteisen sadun rakenteeseen; tässä sankarin päämääränä vain on löytää itselleen neitsyt ennen kuin hän kuolee. Kuriositeettina mainittakoon vielä, että kokoelmaan sisältyy tarina nimeltä "Golfmunamies", jossa mies saavuttaa kyseenalaista huomiota munakennosta löytämänsä golfpallon ansiosta. Kulttistatukseen nousevia munamiehiä on siis ollut jo ennen Korhosen etunimikaiman, Riku Niemisen, versiota. :)

Hyvästi tytöt oli siis Ihan OK. Ei enempää eikä vähempää. Ehkä en ole kohderyhmää. Ehkä keski-ikäistyvän miehen traagista arkea ruotiva absurdinen huumori ei uppoa minuun. Suosittelen silti tutustumaan Korhoseen ennemmin sen Kahden ja yhden yön tarinoiden kautta.

Tarinakokoelmasta on pidetty ainakin Lurun, Jennin ja Inan blogeissa; Reeta Karoliina on ollut allekirjoittaneen tavoin skeptisempi.

Riku Korhonen: Hyvästi tytöt. Sammakko. 2009.

Linkit:
Sammakko: Riku Korhonen
HS kirjat: "Riku Korhonen kirjoitti haikean moraliteetin"
Kirjavinkit: Hyvästi tytöt

Kommentit

  1. Hahaa, Korhonen siis ON Suomen Rhodes! Muuta emme voi tästä päätellä.

    Juuri kommentoin Saran kirjat -blogiin, ettei Korhonen ole suosikkikini, mutta erilaisena kirjailijana on kuitenkin jäänyt mieleen, niin että häneen kannattaa mielestäni tutustua jo mielenkiinnosta, ellei muuten.

    Ihania kirppislöytöjä olet tehnyt! :)

    VastaaPoista
  2. Kävin juuri lukemassa kommenttisi sieltäkin. Lääkäriromaania en ole vielä lukenut, mutta ajattelin antaa sillekin mahdollisuuden, koska Kahden ja yhden yön tarinoita oli niin hyvä. Korhonen on nimenomaan erilainen kirjailija, vaikka rhodesmaisuutta löytyykin. ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi