Siirry pääsisältöön

Emile Ajar: Elämä edessäpäin

Kansi: Kosti Antikainen
Heti alkuun voin kertoa teille että me asuttiin seitsemännessä kerroksessa ilman hissiä, ja siitä se olikin ainainen riesa Madame Rosalle, jonka piti kantaa kaikki kilonsa vain kahdella jalalla, ja kun oli sitä muutakin huolta ja vaivaa. Madame Rosa muistutti meille siitä aina kun ei valittanut jostakin muusta, sillä hän oli lisäksi vielä juutalainen. Eikä hänen terveydessäänkään kehumista ollut, ja voin kyllä tässä heti kärkeen sanoa että sellainen nainen olisi ansainnut hissin.

Näin alkaa ranskalaisen Emile Ajarin Goncourt-palkittu romaani, Elämä edessäpäin. Kertojana toimii orpo, 10-vuotias arabipoika Mohammed, eli Momo, joka asuu Pariisin köyhässä Bellevillen kaupunginosassa. Madame Rosa puolestaan on vanha nainen, Auschwitzin selviytyjä, maailmanmatkaaja, räväkkä ja värikäs persoona. Madame Rosa on nuorempana ansainnut elantonsa prostituoituna Marokossa ja Algeriassa. Sittemmin hän on perustanut täysihoitolan "huoranpenikoille" (kuten hän itse sanoo), joiden äidit lähettävät kerran kuussa rahaa vastineeksi lastensa hoidosta. Jotkut onnelliset adoptoidaan parempiin oloihin. Toiset katoavat tai heidät haetaan pois.

Momoa ei kaipaa kukaan ja rahalähetyksetkin ovat loppuneet jo vuosia sitten. Silti Madame Rosa ei heitä Momoa kadulle, koska vanha juutalaisnainen rakastaa nuorta muslimipoikaa kuin äiti lastaan. Ruma, lihava ja äkkipikainen Madame Rosa puolestaan on ainoa äiti, jonka Momo on koskaan tuntenut. Kun Madame Rosan terveys alkaa pettää, Momon tehtävänä on pelastaa kasvattiäiti sairaalahoidon kauhuilta.

En osannut odottaa romaanilta etukäteen mitään, eikä kirjailijan nimikään ollut tuttu. Silti imeydyin Momon maailmaan mukaan väkisin. Rankasta aiheesta ja alkuasetelmasta huolimatta romaani ei missään nimessä ollut raskas vaan jotenkin hyvin arkinen ilman mitään turhia kikkailuja. Värikäs henkilökaarti varmisti myös sen, että tylsää ei ollut missään vaiheessa. Mukaan mahtuu esimerkiksi harras muslimi Hamil, joka kantaa aina mukanaan kahta elämänsä pääteosta: Viktor Hugon Kurjat-romaania ja koraania. Dementoituva vanhus alkaa kuitenkin vähitellen sekoittaa em. kirjat ja siteeraa niitä sujuvasti sekaisin yrittäessään antaa Momolle uskonnollista kasvatusta. :) Madame Rosan sairauskohtausten iskiessä Momo taas kutsuu paikalle avuliaan Madame Lolan, senegalilaisen transvestiitin, joka myy itseään öisin Boulognen metsässä.

Päähenkilö Momo varastaa shown valloittavalla kerrontatyylillään, joka onnistuu herättämään huikeita mielikuvia ja siirtymään hetkessä surumielisyyteen: Voin nähdä kenet tahansa vieressäni jos tahdon, King Kongin tai Frankensteinin tai laumoittain haavoittuneita vaaleanpunaisia lintuja, kenet vain paitsi äitini, sillä siihen minulla ei ole tarpeeksi mielikuvitusta.
Momon totinen ja tumman huumorin sävyttämä lapsen ääni tekee romaanista niin kauniin ja surullisen, että sitä ei voi kuin ihailla ja heittäytyä siihen mukaan.

Romaanin julkaisuhistoria on muuten aika mielenkiintoinen. Kirja julkaistiin alun perin Ranskassa vuonna 1975 salanimellä Emile Ajar. Kirjailijan todellinen henkilöllisyys pidettiin salassa uskottelemalla, että Emile Ajar oli Paul Pavlowitch -nimisen miehen salanimi. Tässä luulossa on julkaistu myös tämä suomennos, jonka kannen etuliepeessä sanotaan näin:
Emile Ajar on salanimi, joka Elämä edessäpäin -romaanin ilmestyttyä herätti suorastaan raivokasta uteliaisuutta. Sittemmin salaisuus paljastui: Emile Ajarin oikea nimi on Paul Pavlowitch. Paul Pavlowitch on syntyään montenegrolainen, monia värikkäitä vaiheita elämässään kokenut mies, ja yllättävää kyllä - myös Romain Garyn sisarenpoika.

Suomalaisen kustantamon lisäksi peitenimi vakuutti ainakin Goncourt-palkintoraadin, joka myönsi romaanille palkinnon sen ilmestymisvuonna. Totuus paljastui vasta Romain Garyn kuoleman jälkeen, jolloin hän myönsi postuumisti julkaistussa kirjassaan kirjoittaneensa Elämä edessäpäin -romaanin itse. Garyn sukulaismies, Paul Pavlowitch, oli tosiaan Garyn pyynnöstä näytellyt kirjailijaa. Syitä voimme vain arvailla... Samalla Romain Garysta tuli myös ainoa, jolle Goncourt-palkinto on myönnetty kahdesti (mikä on vastoin palkinnon sääntöjä), koska hän oli saanut sen jo aiemmin omalla nimellään julkaistusta romaanista.

Mutta älkää hämääntykö nimisotkusta, koska se ei kirjan hienouteen vaikuta! :) Jos antaisin kirjoille tähtiä, niin tämä ansaitsisi täydet viisi ja plussia päälle.

Emile Ajar: Elämä edessäpäin. Otava. 1978. 187 sivua.
Ranskankielinen alkuteos: La vie devant soi
Suomentaja: Annikki Suni

Linkit:
Kirjasampo.fi: Elämä edessäpäin
Kirjasto.sci.fi: Romain Gary [en]
Wikipedia: Romain Gary

Kommentit

  1. Kuulostaa kiinnostavalta! Ehkä muistan tähänkin joskus tarttua..

    VastaaPoista
  2. Mari A, kiva että kiinnostuit! En löytänyt muista blogeista mitään mainintaa tästä kirjasta ja olisi mukavaa lukea muidenkin mielipiteitä. :)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa tosiaan kiinnostavalta! En muista koskaan kuulleenikaan tästä kirjasta, joten riemastuttavaa saada aivan uusi kirjavinkki. Sitten kun vielä joskus muistaisin etsiä tämän kirjastosta. :)

    VastaaPoista
  4. Jenni, minullekin on jäänyt vähän hämäräksi se syy, miksi olen poiminut kirjan mukaani kirjastosta kuukausia sitten. Taisi olla niitä kuuluisia herätelainoja. :) Toivottavasti saat kirjan vielä käsiisi!

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa niin kiinnostavalta että panin tästä varauksen kirjastoon!

    VastaaPoista
  6. Salla, hienoa! Olisi kiva lukea mielipiteesi kirjasta. :)

    VastaaPoista
  7. Näin jälkijunassa minäkin laitan lukulistalle. :) Varmasti kirjoitan tästä joskus kunhan olen lukenut.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi