Siirry pääsisältöön

Ursula K. Le Guin: Kaukaisin ranta

Kansi: Sami Saramäki
Tasapaino riippuu kaikesta mitä teet. Tuulet ja meret, veden, maan ja valon voimat, kaikki mitä ne ja kaikki mitä eläimet ja kasvit tekevät on oikein ja hyvää. Ne toimivat sopusoinnussa luonnon tasapainon säilyttämiseksi. Pyörremyrskystä ja sinivalaan laulusta kuivan lehden putoamiseen ja sääsken lentoon: kaikki on tasapainossa kokonaisuuden kanssa.

Maameren tarinoiden kolmannessa osassa arkkimaagiksi ylennyt Varpushaukka purjehtii vuorostaan länteen, kohti Kaukaisinta rantaa, pyrkiessään selvittämään Maameren hiipuvien taikavoimien salaisuuden. Maagin mukana matkaa Arren, nuori prinssi Enladin maasta. Siinä missä Atuanin holvihaudoissa nähtiin maailma nuoren naisen silmien läpi, Kaukaisimmassa rannassa näkökulma on nuoren pojan.

Kaukaisin ranta vaikutti jotenkin unenomaisemmalta ja filosofisemmalta kuin aiemmat kaksi osaa. Päiviä ja viikkoja kestävät purjehdukset antavat Le Guinille oivan tilaisuuden jakaa henkilökohtaiseen uskoonsa, eli taolaisuuteen perustuvia viisauksia (kuten yllä) Varpushaukan suulla nuorelle, oppimishaluiselle Arrenille. Mutta mitä syvällisemmäksi itse tarina kehittyy, sitä synkempiä sävyjä se myös saa. Loppu on jo melko painajaismainen.

Kokonaisuutena Maameren tarinoiden kolme ensimmäistä osaa kuuluvat varmasti jokaisen fantasiaa vähänkin lukevan yleissivistykseen ja olivat ehdottomasti lukemisen arvoisia, vaikka Taru sormusten herrasta vetää allekirjoittaneen fantasiakategoriassa edelleen pidemmän korren. :) Kakkososa oli ehdottomasti näistä paras ja sen voi huoletta lukea myös tutustumatta muihin osiin (tämän trilogian hienous onkin siinä, että jokainen sen osa toimii myös itsenäisenä teoksena). Le Guin kirjoitti sarjalle myös kaksi jatko-osaa, Tehanu ja Toinen tuuli, joihin varmaankin täytyy vielä tutustua.

Kaukaisimman rannan (ja ilmeisesti koko sarjan) on lukenut myös Mette.

Ursula K. Le Guin: Kaukaisin ranta (Maameren tarinat 3). WSOY. 2002.
Englanninkielinen alkuteos: The Farthest Shore
Suomentaja: Kristiina Rikman

Linkit:
Ursula K. Le Guin.com
WSOY: Ursula K. Le Guin
Wikipedia: Kaukaisin ranta
Tunnisteet:

Kommentit

  1. Satu Ekoluoma09 elokuuta, 2011 08:31

    Tämä sarja on ollut tutustumislistalla jo pidempään ja onnistuit kyllä lisäämään kiinnostusta entisestään. Vielä kun ehtisin kaikelta muulta lukemiselta näihin tarttumaan! :)

    VastaaPoista
  2. Zephyr09 elokuuta, 2011 22:17

    Kiva että kiinnostuit! Toivottavasti aikaa löytyy, nämä ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt
4 kommenttia
Lue lisää

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe
3 kommenttia
Lue lisää

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude
1 kommentti
Lue lisää