Siirry pääsisältöön

Gerry Birgit Ilvesheimo: Lykantropia

Katharina ja minä asetumme asumaan samaan huoneeseen, jossa minä ja Hanna majailimme satoja vuosia sitten. Jaamme vuokran, ateriat ja peiton. Kuka tahansa naapureista saattaa kertoa T-34:n natseille, että täällä eletään luonnon- ja rodunvastaista elämää.

Runeberg-palkintoehdokkaanakin ollut Lykantropia on maailmansotien väliseen Eurooppaan sijoittuva mosaiikkimainen kertomus itävaltalaisesta Franziska Wolfista. Romaani kertoo ennen kaikkea erilaisten rajojen ylittämisestä ja rikkomisesta: niin maantieteellisten ja kulttuuristen kuin sukupuolen ja seksuaalisuuden rajojen. Franziskan identiteetti aina pukeutumistyylistä suhteisiin toisten naisten kanssa rikkoo sekä perheen että yhteiskunnan asettamia normeja.

Kun natsismi nostaa päätään myös Itävallassa, ilmapiiri kiristyy. Sen sijaan että muut kääntäisivät katseensa pois Franziskan ja hänen kaltaistensa elämäntavasta, viranomaiset ottavat heidät silmätikuikseen:

Itävallassa, toisin kuin useimmissa muissa länsimaissa, naistenväliset seksisuhteet ovat rikos. Hanna tuntee naisia, jotka ovat olleet vankilassa. Jo Kaarle V:n ajoista sodomiitit määrättiin varrastettaviksi. Muualla ei paljon välitetä siitä, mitä naiset keskenään tekevät.

Franziskan isäkin pelkää, että tytär tuottaa häpeää arvostetulle, perinteikkäälle wieniläissuvulleen ja lähettää tytön Brasiliaan, pois turmelevien naisystävien vaikutuspiiristä. Franziskan mukaan isä toivoo, että normaali perhe-elämä parantaisi minut ennen pitkää luonnottomasta kiinnostuksestani naisiin. Isän suunnitelma ei aivan onnistu, koska Franziska (joka sittemmin kutsuu itseään Francescoksi) tapaa matkalla unkarilaisen Katharinan ja muuttaa tämän kanssa Berliiniin.

Romaanin luvuille on kullekin annettu lyhyet kuvaukset, kuten "Seitsemässeitsemättä luku, jossa kuolema ei odota aamiaista" tai "Kolmasyhdeksättä luku, jossa mietitään miten tässä maailmassa olisi hyvä elää". Tämän lisäksi lukujen alussa on aina koordinaatit. Näistä ei ainakaan minulle ollut juurikaan apua, kun yritin pysyä alati vaihtuvien tapahtumapaikkojen perässä... Ainoastaan Brasiliaan sijoittuva jakso on selkeästi erillinen; muuten romaanissa hypitään Wienistä Berliiniin, Amsterdamista Helsinkiin, Saksan kautta Ranskaan ja lopulta Iso-Britanniaan. Toisaalta tuntuu olevan yhdentekevää, missä Euroopan suurkaupungissa milloinkin vietetään aikaa: kaikissa on samanlainen tunnelma. Eurooppa muuttuu ja mullistuu päähenkilön elämänmuutosten rinnalla. Silti Franziskasta tuntuu, että hän on aina väärään aikaan väärässä paikassa. Asuinympäristön vaihtuessa myös naisystävät vaihtuvat, mutta Franziska viihtyy myös yksin, koska yksin olemisessa on se etu, että voi olla kuka tahansa tai ei kukaan.

Franziskan Suomen matkaa kuvaillaan lämpimän humoristisesti:

Matkan tästä osasta olisi vaikea kirjoittaa sielukasta kirjaa, vielä vähemmän romanttista tarinaa. Suomessa ollaan niin kiinni todellisuudessa, että siitä voi kirjoittaa vain juna-aikataulun, kuulustelupöytäkirjan, sienikirjan tai jakoavaimen käyttöohjeen. Todellisuuden ja kielen suhde on yksiselitteinen ja vakaa. Lehmät ovat lehmiä, homot rikollisia, junat saapuvat ajallaan eikä kärpässieniä saa syödä.

Romaania lukiessa oli jatkuvasti sellainen tunne, että olen lukenut vastaavanlaisia tarinoita ennenkin: runsaiden yksityiskohtien värittämiä, "eurooppalaisia", sateenkaarevia aikuistumis- ja itsensäetsimiskertomuksia. Välillä tuli mieleen Virginia Woolfin Orlando, välillä taas Radclyffe Hallin Yksinäisyyden kaivo tai uudemmista romaaneista Sarah Watersin Yövartio. Kotimaisista romaaneista sen sijaan en muista, että olisin törmännyt mihinkään vastaavaan.

Gerry Birgit Ilvesheimo: Lykantropia. Johnny Kniga. 2009. 290 sivua.

HS kirjat: "Hurja nuoruus natsiajan varjossa"
Wikipedia: Gerry Birgit Ilvesheimo
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...
4 kommenttia
Lue lisää

Minna Rytisalo: Lempi

Peilistä katsoo vanha ihminen, eikä kukaan enää sano, että olisin hyvin säilynyt ikäisekseni. Se, miltä sisällä tuntuu, on kuitenkin ihan samaa kuin nuorempana. Ihmisestä ei näe eikä tiedä, millaiset voimat tai intohimot hänen sisällään loiskivat. Me näemme aina vain yhden puolen, ihan kuin sivukuvan. Toinen puoli jää piiloon. Tämän lukemisesta on jo aikaa, mutta arvostelu on antanut odottaa itseään. Tämä on niitä kirjoja, joista on vaikea kirjoittaa mitään sortumatta ylisanojen tulvaan ja ylettömään hehkutukseen. Romaanille nimensä antanut henkilö, Lempi, on hurja, rohkea, valovoimainen ja kaunis nainen ja tavallaan romaanin päähenkilö, vaikka kerronta sijoittuu pääosin aikaan, kun Lempi on poissa. Lisäksi Lempi nähdään vain ja ainoastaan kolmen muun henkilön silmien kautta.  Yksi heistä on aviomies Viljami, jonka onnellista, intohimoista liittoa Lempin kanssa kestää vain puolisen vuotta ennen kuin Lapin sota syttyy ja kutsu rintamalle kuuluu. Toinen näkökulma o...
8 kommenttia
Lue lisää

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe...
3 kommenttia
Lue lisää